Sota kirjeissä

L. Onerva kirjoittamassa

L. Onerva kirjoittamassa. Kuva: SKS, kirjallisuusarkisto

Ikävöin kovasti Sinua ja tykkään sinusta kovasti. Kuume on edelleen. Maailmanlopun sota syttyy nyt. Sibyllan ennustuspäivät taitavat täyttyä. Sydämelliset terveiset tout à toi, Onerva. (Yölauluja 2006, 114.)

Näin päättää L. Onerva lyhyen kirjeensä Leevi Madetojalle 27.7.1914. ”Maailmanlopun sota”, jonka alkamisesta on tänä vuonna sata vuotta, vaikuttaa Onervan ja Madetojan kirjeiden taustalla, vaikka ei niiden aiheena.

Lue loppuun

Valokuva, hetki!

Työkaveria itkettää ja naurattaa. Itkettää vieraan ihmisen, kauan sitten kuolleen kirjailijan vanhojen perhevalokuvien äärellä. Naurattaa siksi, että itkettää, onhan se absurdia: itkeä arkisten valokuvien äärellä tietämättä mitä ja miksi, kesken työpäivän. Ja silti ymmärrän. Itken joskus samalla tavalla äänitteitä kuunnellessani.

Oman työni lisäksi parhaita työtehtäviä ovat komennukset kuva-amanuenssimme Milla Eräsaaren avuksi silloin, kun kuvakokoelman parissa puuhataan jotain erityistä. SKS:n jäsenten kalenteriin, kirjallisuusarkiston joulu- tai onnittelukorttiin kuvia etsiessä vanhoja kuvia saa selailla enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti. Vaikka kuvat on järjestetty, ne ovat silti sekaisin, sillä tavalla kuin yksityishenkilön kuvakokoelmat ovat.

Lue loppuun