Lapsuuteni kesäpaikassa kasvoi koivikko, joka vuodenajoista riippuen näytti aina erilaiselta: kevään vaaleanvihreän odotuksen aikaan, juhannuksena, syksyn väriloistossa. Koivikossa kasvoi kämmeköitä, siellä saattoi nähdä jäniksen tai hirven, joka käytti sitä reittinään suunnistaessaan nevalta jokirantaan juomaan. Ihmeellinen paikka siis. Nykyisinkin huomaan muistelevani ja ehkä vähän vertailevanikin kyseistä koivikkoa kaikkiin muihin koivikoihin. Opiskeluaikaan löysin kuvauksen, joka parhaiten vastasi sitä mielentilaa, jonka koivikot herättivät: ”Nyt hän vasta lehtoon joutui. Koivut lisääntyivät kuin alhainen kansa. Niitä näytti tulevan joka suunnasta tämän tien varteen. Ne kallistuivat sen yli ja työnsivät lehvänsä lomittain. Niiden miljoonat suut läpättivät kun ne söivät kaiken valon ja ilman, ne söivät sen toistensa suusta. Siitä huolimatta ne olivat kauniita kuin pitsit, ilmavia kuin linnanpihat, valkoisia kuin kuningattaren jalat, puhtaita kuin kolme kertaa kotona pesty lakanapyykki. Ne tuoksuivat. – Teki mieli heittäytyä piehtaroimaan latvuksiin ja teki mieli pudota niiden läpi 200 kilometriä puusta puuhun. Teki mieli maistaa niitä ja ruveta koivuksi ja veistää siihen nimensä ja sotilasarvonsa ja 75 aamulla.” (Veijo Meri: Everstin autonkuljettaja).
Koivuihmisenä en ole ollenkaan ainut: koivu-, tai tarkemmin rauduskoivu, valittiin Suomen kansallispuuksi vuonna 1988. Muut kotoiset lajit ovat hies-, tunturi- ja vaivaiskoivu. Vaivaiskoivua kasvaa Lapissa kaikkialla, Etelä-Suomessa vain rehevillä turvesoilla. Koivusta on meille moneksi: se on räiskymätön takkapuu, hyvä lämmönantaja, lukemattomien tarvekalujen aines, saunavihta eli vasta, juhannuksen ja häitten kesäinen koriste, mahlan ja koivusokerin (ksylitolin) antaja. Koivun tuohesta on tehty roveita ja lippoja ruoka-astioksi, tuohivirsuja jalkineiksi ja tietysti koreja ja kontteja kantovälineiksi. Koivunlehtiä on kansanlääkinnässä käytetty parantamaan reumatismia ja korkeaa verenpainetta; koivun tuhkaa taas mm. lääkkeenä syöpään. Varsin kuuluisaksi rohdoskäytössä on tullut pakuri, joka kasvaa erityisesti koivuissa. Pakurista voidaan esimerkiksi keittää teetä tai käyttää sitä erilaisten alkoholiuutteiden valmistamiseen.