Oman elämänsä pyhiinvaeltajat

Latinankielen termi peregrinatio tarkoittaa kiertomatkaa. Keskiajalla se vakiintui pyhiinvaelluksen nimeksi. Kristinuskon pyhiin paikkoihin oli vaellettu varhaiskeskiajalta lähtien, mutta erityisesti 900- ja 1000-luvulla pyhiinvaellukset alkoivat todenteolla yleistyä. Niiden huippuaika oli sydänkeskiajalla 1100- ja 1200-luvulla.

Pyhiinvaelluskohteita oli monenlaisia. Englantilaisen 1300-luvulla eläneen Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinat ovat kertomuksia pyhiinvaeltajista matkalla Canterburyyn, Englannin kirkon tärkeimpään pyhiinvaelluskohteeseen. Suomessa pyhiinvaeltajat suuntasivat Hattulan Pyhän Ristin kirkolle, jonne tuli vaeltajia myös muualta Pohjoismaista. Tärkeitä kohteita olivat myös Turun hiippakunnan marttyyripiispan ja suojeluspyhimyksen Pyhän Henrikin vaiheisiin liittyneet paikat Köyliössä, Nousiaisissa ja Turun tuomiokirkossa, jonne hänen pyhäinjäännöksensä oli 1300-luvun alussa siirretty.

Lue loppuun