Vähäisiä lisiä
Pääsiäisen aikoihin vuonna 1469 luostariveli Jöns Budde Naantalista oli vierailulla Ruotsin Vadstenassa. Siellä häneltä tilattiin ilmestystekstin käännös, josta suurin osa on edelleen olemassa. Budden ruotsinnos saksalaisen mystikon Mechtild von Hackebornin ilmestyksistä kuuluu niihin harvoihin keskiaikaisiin laajoihin teksteihin, joilla on yhteys nykyiseen Suomeen.
Tarinat vetävät puoleensa, myyvät ja harhauttavat. Ne ovat monella tapaa välttämätön osa elämän hahmottamista, ja niin niiden tuleekin olla – mutta mitkä ovat niiden rakennusaineet? Viime vuoden marraskuun Helsingin Sanomissa (21.11.2020) toimittaja Jussi Ahlroth nosti esiin tarinallistamisen monimutkaisuuden ja kysyi: ”voimmeko me vain ’mennä itse asiaan’ tarinoiden taakse?”. Oivaltavassa esseessä puhutaan pääosin kirjallisuuteen liittyvästä tarinallisuudesta, mutta kirjoituksen ytimessä on esittää mahdollisuus hetken tajuamisesta; sen hetken, joka on irrallaan tarinallisuudesta.
Tarinallistaminen on kulkeutunut voimakkaasti myös kulttuurin, taiteen esittämisen ja museonäyttelyiden piiriin. Tarina-sana otetaan avuksi, kun halutaan korostaa, ettei ei ole olemassa vain yhtä käsitystä asioista: katsojille tarjotaan siis yksi mahdollinen tarina. Ateneumin taidemuseon vuonna 2016 uusittu perusnäyttely on nimeltään ”Suomen taiteen tarina” ja Kansallismuseo uudisti vuonna 2017 itsenäisyyden ajasta kertovan perusnäyttelynsä otsikolla ”Suomen tarina”. Taustalla näyttäytyy ajatus ”suuren kertomuksen” murtumisesta ja sen korvaamisesta monilla yksilöllisillä tarinoilla, niin sanotuilla mikrokertomuksilla. Tämän voinee nähdä seurauksena postmodernin ajattelun asettumisesta osaksi institutionaalisia käytäntöjä ja ilmaisutapoja. Nyt maailman mieli on taas siirtynyt piirun verran toiseen asentoon ja puhumme uusvilpittömästä metamodernismista. Sen inspiroima tapa esittää kulttuurihistoriaa tai taidetta ei kuitenkaan taida olla vielä hahmottunut, tai ainakaan se ei ole ilmeinen.
Codices Fennici -hankkeessa on vuodesta 2013 kartoitettu, kuvailtu ja digitoitu Suomessa ennen vuotta 1600 kirjoitettuja tai käytettyjä käsikirjoituksia. Työn tuloksena syksyllä 2016 julkistetaan digitaalinen julkaisualusta, jolla hankkeen kattamien yli 200 käsikirjoituksen kuvailutiedot ja digitaaliset jäljennökset tarjotaan tutkijoiden ja suuren yleisön käyttöön.
Codices Fennici -julkaisualustalle kootaan neljässä eri maassa ja 23 eri arkistossa tai kirjastossa säilytettäviä käsikirjoituksia. Suuri osa materiaalista on säilynyt Suomen ja Ruotsin Kansalliskirjastoissa ja -arkistoissa. Lisäksi yksittäisiä käsikirjoituksia löytyy pienemmistä seurakunta- ja maakunta-arkistoista, myös Tallinnasta ja Kööpenhaminasta. Käsikirjoitusten kerääminen yhdelle julkaisualustalle helpottaa poikkitieteellistä ja vertailevaa tutkimusta, jossa hyödynnetään niin Codices Fennicin sisältöä kuin vastaavia ulkomaisia tietokantoja.
Pyhimysten kunnioittamisen eli kultin tutkimus tuntuu juuri nyt olevan hyvin suosittua. Käynnissä on useita pyhimyskultteihin ja niiden kulttuurisiin merkityksiin ja vaikutuksiin paneutuvia tutkimuksia, julkaisuprojekteja ja opinnäytetöitä. Moni näistä tutkimuksista hyötyy monitieteisyydestä ja lähteiden luovasta käytössä: muun muassa pyhimyskulttiin kirjaimellisestikin “ruumiillisesti” liittyvä reliikkitutkimus on tuottanut kiinnostavia tuloksia luonnontieteellisten ajoitus- ja materiaalitutkimusten avulla.
Uudet löydöt ja niiden tieteelliset tulkinnat ovat mielenkiintoisia, mutta ne myös osoittavat, miten vähän oikeastaan vielä tiedämme keskiajan katolisesta uskosta ja sen harjoittamisen monista muodoista. Ja miten paljon tulkinnallista potentiaalia jo aikaisemmin tunnetussa, mutta nyt uusin menetelmin ja näkökulmin tarkastellussa ja yhdistellyssä aineistossa vielä on.