Meri, mitä teit? – Estonian onnettomuuden kaunokirjalliset kuvaukset

Viron Hiidenmaan pohjoiskärjessä, Tahkunan niemellä seisoo taiteilija Mati Karminin suunnittelema pronssikello, joka on rakennettu matkustajalaiva m/s Estonian lapsiuhrien muistoksi. Tuosta paikasta Estonian onnettomuuspaikalle on matkaa viitisenkymmentä kilometriä, vähemmän kuin mistään muualta Virosta.

Estonian onnettomuus 28.9.1994 muistetaan rauhanajan pahimpana merionnettomuutena Euroopassa. Kovassa merenkäynnissä uponnut risteilyalus vei mukanaan yli 850 ihmistä, joista enemmistö oli ruotsalaisia ja virolaisia.

Lue loppuun

Reunoilla vai keskellä? Suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa

Venäjän Karjalassa julkaistua suomenkielistä kirjallisuutta on tarkasteltu usein osana kansallisia kirjallisuuksia ja kulttuureja Venäjällä ja Suomessa. Se on nähty marginaalisena, perifeerisenä Venäjän kirjallisuuden osana ja alkuvaiheessaan Suomen työväenkirjallisuuden historiaan kytkeytyvänä. Neuvostoaikana se oli myös osa neuvostokirjallisuuden instituutiota, yhtenä ei-venäjänkielisenä, ns. kansallisena kirjallisuutena muiden vastaavanlaisten kirjallisuuksien joukossa. Venäjän Karjalan kirjallisuutta voidaan tarkastella myös eräänlaisena rajakirjallisuutena – tällä käsitteellä kirjallisuudentutkija Emily Hicks on kuvannut mm. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseutujen kirjallisuutta.  Rajakirjallisuudessa tulkinnan taustaksi valitaan liikkeessä oleva maailma ja kirjallisuutta kirjoittavat ihmiset, jotka ovat liikkeessä paikasta toiseen, ylittävät rajoja, kokevat olevansa kaiken välissä, kaiken rajoilla tai eivät missään. Rajakirjallisuudelle on myös tyypillistä, että se yhdistää kahden tai useamman vallitsevan kulttuurin koodistoa, useita kieliä tai eri suunnista avautuvia näkökulmia kuvatessaan arjen ilmiöitä tai sosiaalista todellisuutta.

Lue loppuun

Haastaako kaunokirjallisuus elämäntaito-oppaat?

”Minä kun olen aina luullut, että fiktiiviset henkilöt ovat pelkkiä satuolentoja!”

Näin huudahti taannoin eräs kirjallisuuspiirini ensikertalainen. Hän oli hämmästynyt siitä, että piirissä oli keskusteltu romaanin henkilöistä kuin todellisista ihmisistä ja mietitty, miltä heistä missäkin romaanin tilanteessa tuntui.

Kommentti jäi kaikumaan mieleeni. Olin luullut, että useimmilla ihmisillä olisi sellainen perusoletus, että kaunokirjallisuus on hyvä keino oppia ymmärtämään muita ihmisiä. Ainakin omasta mielestäni ihmisiin tutustuminen on eräs kirjallisuuden lukemisen parhaista puolista. Myös kirjallisuuden historiassa fiktioon eläytyminen on ollut ajoittain kiivaankin keskustelun aihe – sitä on pidetty jopa vaarallisena.

Lue loppuun