Viiltävä ikävä karjalaisten merta, Laatokkaa

Kun taivallat Valamon pääsaarella kellojen loittonevassa kumussa kapeita metsäisiä polkuja ohi munkkien navetan, pelloilla märehtivät lehmät, paksut männynrungot ja siistit halkopinot, saavut rantaan, joka jyrkän kallioisena muistuttaa häkellyttävästi pohjoiskarjalaisen Kolin maisemia. Se ei ole sinänsä outoa, sillä molemmat kuuluvat laajaan Laatokan valuma- ja luontoalueeseen. Rannasta maisema avautuu Laatokalle, joka keinuu kesäisessä tuulenvireessä, kauempana kelluu pari soutuvenettä, paikallisia kalastajia. Lokkien kirkuna, kesän huumaavat tuoksut, turistilaivan kaukainen aura vedessä. On niin totta, mitä sanotaan Laatokkaan viitaten pyhän paikan tunnusta. Kuin myös se, mitä tutkijat puhuttelevat siniseksi tilaksi (blue space) tai liminaalitilaksi – maa- ja vesielementin kohtaamisen mystiseksi kohtaamispaikaksi.

Olen käynyt kokemassa Valamon ja laajemminkin Laatokan rantojen samalla kertaa tyynnyttävää ja hämmentävää moni-ilmeisyyttä ja moniäänisyyttä useampia kertoja. Valamossa olin viimeksi kollegani Henrik Meinanderin johtamien opintoretkeläisten kanssa. Laatokan rannat taas kiersimme Laatokka-hankkeeni tutkijoiden kanssa. Kyseisen kenttäretken tuloksena on juuri ilmestynyt laiturilukemiseksikin sopiva teoksemme Laatokka. Suurjärven kiehtova rantahistoria (SKS 2021), joka on luettavissa myös e-kirjana.

Lue loppuun

Reunoilla vai keskellä? Suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa

Venäjän Karjalassa julkaistua suomenkielistä kirjallisuutta on tarkasteltu usein osana kansallisia kirjallisuuksia ja kulttuureja Venäjällä ja Suomessa. Se on nähty marginaalisena, perifeerisenä Venäjän kirjallisuuden osana ja alkuvaiheessaan Suomen työväenkirjallisuuden historiaan kytkeytyvänä. Neuvostoaikana se oli myös osa neuvostokirjallisuuden instituutiota, yhtenä ei-venäjänkielisenä, ns. kansallisena kirjallisuutena muiden vastaavanlaisten kirjallisuuksien joukossa. Venäjän Karjalan kirjallisuutta voidaan tarkastella myös eräänlaisena rajakirjallisuutena – tällä käsitteellä kirjallisuudentutkija Emily Hicks on kuvannut mm. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseutujen kirjallisuutta.  Rajakirjallisuudessa tulkinnan taustaksi valitaan liikkeessä oleva maailma ja kirjallisuutta kirjoittavat ihmiset, jotka ovat liikkeessä paikasta toiseen, ylittävät rajoja, kokevat olevansa kaiken välissä, kaiken rajoilla tai eivät missään. Rajakirjallisuudelle on myös tyypillistä, että se yhdistää kahden tai useamman vallitsevan kulttuurin koodistoa, useita kieliä tai eri suunnista avautuvia näkökulmia kuvatessaan arjen ilmiöitä tai sosiaalista todellisuutta.

Lue loppuun