Syksyisten kekriin päättyvien sadonkorjuujuhlien aikaan on syytä palauttaa mieleen äkräs. Lukuisia muotoja ja kirjoitustapoja on tällä kuuluisalla kaksoisnauriilla ollut sitten Mikael Agricolan hämäläisten ja karjalaisten epäjumalaluettelon 1551, jossa se ensimmäisen kerran mainittiin: Egres, ägräs, äcräs, ägröi, ägrässei, Pyhä Äkrässie, Pyh´Ägräs. Agricolan mukaan Egres oli karjalainen jumala, joka ”hernet/Pawudh/Naurit loi”. Äkräs on askarruttanut tutkijoiden mieliä Kaarle Krohnista lähtien. Myöhemmät perinteentallennukset ortodoksisessa Karjalassa ovat rikastaneet äkräs-kuvaa.
Martti Haavio teki kesällä 1934 pitkän keruumatkan Karjalaan, Salmiin, Suojärvelle, Korpiselkään ja Säämäjärvelle, jolloin hän tallensi myös runsaasti ägräs-tietoutta. Ägräs-riitti kytkeytyi Karjalan puolessa nauriin nostoaikaan syyskuussa: ägräs-nauris kuvattiin ”ylen tuhmaksi”, ”pahantapaiseksi”, koska siinä kaksi naurista oli kasvanut päällekkäin tai yhteen ”isoksi myhkyräksi”. ”Moinen pahanluontoinen nauris: äijö (paljon) naattia, maassa ägristelee”. Tällainen epämuodostuma nostettiin varovasti pellosta, ettei kahta naurista yhdistävä napa vain katkeaisi. Ja ägräs kannettiin juhlasaatossa nauriskuoppaan sen painavuutta karnevalistisesti teeskennellen ja voivotellen: ”oi, oi jygie (painava), en jaksa, oi, oi, en jaksa.”