Vihreä puutarhani

Kesän juhlapäivinä naiset kulkivat ja tanssivat pitkin kylän katuja ja lauloivat. He lauloivat kaikenlaisia runoja, pitkiä tarinoita, iloa ja surua, oman kylän ylistyksiä. Etummaiset tekivät käsistään portin ja muut kulkivat parittain sen ali. Pitkät inkeroiskieliset tai inkerinsuomalaiset runot yhdistyivät yhä uudestaan toistuvaan kertosäkeeseen ”Saadulmoi saadu selennoi saadu”. Kertosäe on kaunista venäjää, jos kirjoitusasua vähän muokataan: Sad(u) li moj sad(u), zelenyi sad(u). Puutarhani, puutarha, vihreä puutarha.

Inkeriläisen kylän läpi tanssiminen tarkoitti kylän kaikkien jonomaisesti sijoittuneiden talojen editse kulkemista. Juhlapäivinä arkisen hiljainen kylän katu muuttui vilkkaaksi juhlatilaksi. Siellä tanssittiin, laulettiin, kuljettiin, soitettiin. Näkyviksi juhlat tehtiin väenpaljoudella, ylenpalttisella vieraiden kestityksellä, iltakaudet kirjotuilla puvuilla, liikkeellä, soitolla ja laululla.

Lue loppuun