Elämme Euroopassa raskaita aikoja. Sodan, pakolaisuuden ja väestönsiirtojen kauhut ja kärsimykset ovat läsnä toisin kuin kertaakaan tällä vuosituhannella, vaikka muualla maailmassa niitä on riittänyt kaiken aikaa. Kertomukset inkeriläisten kokemista epäoikeudenmukaisuuksista, karkotuksista ja muista kauhuista tuntuvat väistämättä läheisemmältä kuin muissa oloissa. Yhtälailla on karmivaa kuunnella, miten eri tavoin Neuvostoliittoon Stalinin valtapiiriin päätyneille suomalaisille kävi. Vallan rattaisiin, pakolaisuuteen tai sodan myllerryksiin joutuminen on aina ja kaikkialla onnettomuus, mutta on inhimillistä ja ymmärrettävää, että lähellä tai läheisille tapahtuneet kauhut koskettavat vielä enemmän. On tärkeää, että muistamme mitä kaltaisillemme on käynyt. Luulen ja toivon, että se herättää meissä kyvyn myötätuntoon myös kauempana kärsiviä kohtaan. Lisäksi toivon, että ymmärrys menneisyyden kurimuksista auttaa meitä suunnistamaan tulevaa kohti.
Avainsana-arkisto: inkeriläisyys
Inkeriläisen siirtoväen kokemuksia Neuvosto-Virossa
Äidinkieleni ansiosta olen Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun-projektin parissa työskennellessäni päässyt suomenkielisten arkistoaineistojen lisäksi kurkistamaan myös vironkielisten aineistojen maailmaan. Harjoittelun aikana työpöydälleni pinoutui lukuisia tarinoita inkerinsuomalaisten kohtaloista niin säilyneiden asiakirjojen, kirjeiden ja päiväkirjojen kuin hankkeen myötä tehtyjen muistitietohaastattelujenkin muodossa. Kiehtovaa lukemista ja järjestettävää riitti koko kesälle ja huomioni kiinnittyi etenkin toisen maailmansodan aikaisiin ja sotaa seuranneisiin tapahtumiin.
Erityisesti kiinnostuin Viron roolista inkeriläisen siirtoväestön kokemuksissa ja vuosien 1940–1950 välillä Viroon kohdistuneesta inkeriläisten muuttoliikkeestä. Inkerinsuomalaisten kannalta tähän vuosikymmeneen mahtui useita koettelemuksia – nälänhätä, sodan ankaruudet, karkottaminen kotikylistään Inkerinmaalta, karmeat olot karanteenileireillä Virossa, arkea väliaikaisina siirtolaisina Suomessa, sodanjälkeiset palautukset Neuvostoliittoon ja vuosina 1947–1950 Viroon siirtyneiden inkerinsuomalaisten karkotukset pois Virosta Neuvosto-Venäjän alueelle.
Vielä kerran meren yli. Inkerinsuomalaisten muistitietohaastattelut Ruotsissa
Syyskuussa 2019 Inkeriläisten sivistyssäätiön, Kansallisarkiston ja SKS:n Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun- yhteistyöhanke rantautui Ruotsiin. Haastattelumatkamme sai apurahan Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta ja paikallisilta inkerinsuomalaisilta aktiiveilta saimme puolestaan runsaasti tarpeellisia yhteystietoja. Matka suuntautui sekä Ruotsin länsirannikolle Göteborgin ja Boråsin seudulle että itärannikolle Västeråsin ja Tukholman alueille. Matkan aikana tapasimme yhteensä 16 henkilöä, jotka jakoivat muistojaan ja kokemuksiaan elämästä inkerinsuomalaisena Ruotsissa ja miten he olivat sinne päätyneet.
Kasettien kertomaa – näkökulmia inkerinsuomalaisten kansalaistoiminnan aktivoitumiseen perestroikan aikana
Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen puitteissa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon luovutettuja arkistoaineistoja järjestäessäni huomioni on Inkerinmaan 1900-luvun alun dramaattisten käänteiden ohella kiinnittynyt toiseen inkerinsuomalaisten historian kannalta erityisen tapahtumarikkaaseen ja monin tavoin mullistavaan ajanjaksoon, perestroikaan.
Miksi olen kiinnostunut tutun tutun mummon naapurista?
Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke on ollut nyt käynnissä vuoden ja yhden kuukauden. Hankkeen lähtökohtana on kerätä arkistoaineistoja, tallentaa muistitietohaastatteluita sekä – ennen kaikkea – levittää tietoisuutta Inkeristä ja inkerinsuomalaisten kohtalosta. Inkeriläisiä aineistoja ja haastateltavia on löytynyt vuoden mittaan hyvää tahtia, mutta varsinainen yhteydenottojen aalto iski, kun inkerinsuomalaisia käsiteltiin kahdesti lyhyen ajan sisällä valtakunnan laajalevikkisimmässä lehdessä. Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 20.2.2019 Lea Pakkasen koskettavan artikkelin Mummoni, Siperiaan karkotettu ja kaksi päivää myöhemmin meidän hankkeestamme kertovan uutisen Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia. Aiheen ja hankkeen saaman julkisuuden myötä tuntuu hanke nyt saaneen uutta tuulta alleen.
