Kirjeiden internet nälkäavun väylänä

Autonomian kauden kirjeenvaihtojen verkkojulkaiseminen, kun se joskus toteutuu, tulee mahdollistamaan tuon ajan toimijoiden sosiaalisten suhteiden tarkastelun aivan uudella tavalla. Se tuo näkyviksi sosiaaliset verkostot, joissa eri puolilla Suomea asuneet autonomian kauden toimijat elivät ja vaikuttivat.

Elias Lönnrotin laaja kirjeenvaihto, jota Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuottaa verkkoon kaikkien luettavaksi (Elias Lönnrotin kirjeenvaihto), oli osa aikansa internettiä, kirjeenvaihdon verkostoa. Yhden esimerkin kirjeenvaihdon kautta tapahtuneesta sosiaalisten suhteiden vaikutuksesta tarjoaa Kajaanin piirilääkärin kirjeenvaihto Helsinkiin niin ikään lääkäriksi opiskelleelle Lars Isak Ahlstubbelle (1804–1870). Lönnrot oli työskennellyt hänen kanssaan jo Helsingin vuoden 1831 koleraepidemian aikana. Ahlstubbe oli Lauantaiseuran jäsen, se lihavaksi mainittu, jonka sairastaessa muut lauantaiseuralaiset hyväntahtoisesti totesivat hänellä olevan ”vikaa läskissä”.

Lue loppuun

Avoimen verkkojulkaisemisen vuosi 2016

Avoin verkkojulkaiseminen on tiedekustantamisen voimistuva kansainvälinen suuntaus, jonka tavoitteena on parantaa tiedon – sekä monografioiden että artikkelien – levikkiä, vaikuttavuutta ja käytettävyyttä. Tavoite saavutetaan tarjoamalla valmiit tiedeartikkelit ja tiedekirjat vastikkeetta verkossa.

Julkaisutapana avoin verkkojulkaiseminen on varsin nuori ilmiö. Kehitys lähti liikkeelle tutkijoiden tarpeesta jakaa nopeammin ja kustannustehokkaammin tutkimustuloksia 1990-luvun alussa. Tämä tarve sai nopeasti puolelleen myös tiedelehtien hinnoittelukriisin kanssa painivat yliopistokirjastot. Sittemmin kehitys on ollut nopeaa. Avoimen verkkojulkaisemisen pääperiaatteet kiteytettiin 2000-luvun alussa, ja uusi julkaisutapa on kerännyt merkittävän kannattajajoukon tiedemaailmassa.

Lue loppuun