Mennyttä aikaa miettimässä – SKS:n arkistossa kevätkaudella 2018

Eläkkeelle jääminen oli aika lailla toisenlaista kuin kuvittelin. Puhelin ei yhtäkkiä soi, sähköpostitulva lakkaa, yhteiskunnallinen asema kulttuurielämässä häipyy johonkin horisonttiin. Ketään ei enää kiinnosta, mitä ajattelen kirjallisuusviennistä, yhteistyöstä eri toimijoiden välillä, rahoituksen etsimisestä ja löytämisestä.

Olin harkinnut tarkkaan eläkkeelle jäämiseni. Kerroin jo vuosia aikaisemmin asiasta työtovereilleni, esimiehelleni ja julkisesti. Omasta mielestäni olin siis valmistautunut hyvin ja hyvissä ajoin työelämästä poistumiseen. Todellisuus olikin toisenlainen, ja itsestä on paljon kiinni se, kuinka hyödylliseksi itsensä voi ja saa tuntea aktiiviuran jälkeen. Minun päiväni ovat täyttyneet kirjallisuudelle ja teatterille omistettujen seurojen hallitustöissä, maahanmuuttajanaisten suomen opetuksessa ja mummin töissä.

Lue loppuun

Arkiston aktiiviset vastaajat

SKS:n arkisto järjestää vuosittain useita kirjoituskeruita. Parhaillaan ovat menossa esimerkiksi keruut 2010-luvun häistä ja vanhustenhoidosta. Kirjoitusten lähettäjistä löytyy aktiiveja, jotka ovat vastanneet useaan eri keruuseen. Juuri valmistuneessa väitöskirjassani Minä, lotta, vaimo, äiti. Kerronnan variaatio ja toimijuus aktiivikertojan muistelukerronnassa (Turun yliopisto 2017) tarkastelen yhden SKS:n aktiivivastaajan Toini Pelkosen (s. 1919 Vpl. Pyhäjärvi os. Vesikko) arkistokerrontaa. Tutkimuksessani nousee esiin se, miten yksilö suhteuttaa kirjoittamisen kautta elämäänsä suomalaisessa yhteiskunnassa 1900-luvulla tapahtuneisiin erityisesti naiseuteen liittyviin kulttuurisiin murroksiin. Lisäksi tutkimus käsittelee arkistovastaamisen ja kirjoitetun muistelukerronnan merkityksiä.

Lue loppuun

Elävä kirjailija, elävä arkisto

Arkistosaliin tuli asiakkaaksi kirjallisuudentutkijakollega, joka kertoi anekdootin: Mika Waltarin kuoltua vuonna 1979 kirjallisuuden professori Kai Laitinen avasi yliopistolla praktikumin toteamalla tapahtuneen ja lisäämällä, että nyt voidaan tämänkin kirjailijan tuotanto asettaa paikalleen.

Kirjallisuudentutkijoita juttu naurattaa, ehkä siksi, että ajatus on niin tuttu: kuollut kirjailija on parempi tutkimuskohde kuin elävä. Kuollut kirjailija ei julkaise enää uusia romaaneja, joiden myötä tuotannon kokonaisuus muuttuisi. Ja vaikka kirjailijaa ei pidetäkään teostensa tulkkina ja selittäjänä, jotain vapauttavaa voi olla siinä, että tämä ei ole enää teoksistaan tehtyjä tulkintoja edes kuulemassa. Parhaassa tapauksessa jäljellä on sopivasti arkistoaineistoa, johon tulkinnat niin teoksista kuin elämästäkin voi perustaa – kirjailijan väittämättä vastaan tässäkään.

Lue loppuun