Syö silliä!

”Huhtikuun 1. ja 31. peevä oliva simmosi peevi et sai aprillata toissi. Ensmänen peev ol oikken kova aprillipeev. Sillo sai olla varullas ettes joutunu jottai hakema tai jottai viemä. Ja sit silt reisult takasin tuli, huusit toisse: Aprilli! Syös silli! Jua happost kalja pääl! Kyl viäläki aprillata. Sanomalehriski näkke oikken toremuarossi aprillei, kuten tääläki täsä pari vuat takaperi, kun se viinakauppa-auton pit maakuntta kiärtä ja joku jo hak astjoi framil.”

Tämä Arvid Kuusolan (synt. 1905) muistiinpano Muurlasta kiteyttää joitain aprillipäivän ideoista: ajankohta (ensimmäinen, ennen myös viimeinen huhtikuuta), juoksutetaan lasta tai aprillauksesta tietämätöntä hakemaan tai viemään jotain, narrataan joku uskomaan tai tekemään jotain luuloteltua, olematonta tai mahdotonta. Hyvä huomio on myös se, että nykyisellään aprillausta harrastaa lähinnä lehdistö. Erityisen kiinnostava on aprillattavalle huudettu härnäysloru: ”Aprillia, aprillia, syö silliä, juo kuumaa kuravettä päälle!” Näin huusimme Helsingin Vallilassa 1960-luvulla. Mutta miksi juuri silliä?

Lue loppuun

Tosikoille ja yllytyshulluille

”Valehellahan ei saisi koskaan, mutta on sellaisia päiviä, jolloin vähän saa narrata eikä sitä pahakseen panna eli 1.4. aprilli päivä. Aprillia, syö silliä, ryyppä suola vettä päälle! Silloin narrattiin milloin mitäki kummaa katsoon, mutta ei niin vakavaa, että toinen ois säikähtäny tai saanu laakin,” on perinteenkerääjä Eino Linna todennut.

Pilailullakin on siis rajansa, vaikkei siitä aprillipäivänä suuttua saakaan. Ensimmäinen neljättä on siis kyse narraamisesta, puijaamisesta, kujeilemisesta, pilailusta, jossa tärkeintä on saada toinen katsomaan olematonta, uskomaan mahdotonta tai juoksemaan turhaan.  Epämääräinen kasvatuksellinen ajatus lienee ollut, ettei narratusta kasva yllytyshullua tai tosikkoa.

Lue loppuun