Väinämöinen virret takoi – mitä teki Agricola?

Suomenkielisen Psalttarin esipuheessa Mikael Agricola piirsi kuvan hämäläisten ja karjalaisten jumaljoukosta. Näiden seassa oli myös suuri laulajaheeros Väinämöinen: ”Äinemöinen wirdhet tacoi.” Psalttarin muodostavat psalmit ovat myös täynnä musiikkia: kanteleita, huiluja, harppuja ja ”trumpuja.” Muutoin ei laulaminen juuri Agricolan teksteissä näy.

Runouden yhteydessä suomen kirjakielen juhlittu isä on ollut tapana ohittaa hymähdelleen. Mikael Agricola, jonka runot esipuheissa olivat kömpelön hakkaavaa knittelimittaa, tavut sikin sokin, ja joka käänsi mitallisiakin katolisia hymnejä suorasanaiseen muotoon. Joskus myös ihmetellään: miksi keskeisten pyhien tekstien suomentaja ei suomentanut myös luterilaisia virsiä, miksi ensimmäistä virsikirjaa jouduttiin odottamaan viisikymmentä vuotta?

Lue loppuun

Jalopeura, yksisarvinen ja avara luonto

Wapadha minua Jalopeuran Suusta / ia pääste minua nijste Yxisaruillisist. (Ps. 22:22)

Muutama vuosi sitten Kaisa Häkkinen kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehdessä (2007) sanasta ’jalopeura’. Hänen mukaansa sana on esiintynyt suomen kielessä jo ennen Mikael Agricolaa tarkoittaen yhtäältä leijonaa ja toisaalta leijonan tähtikuviota. Häkkinen arvelee, että leijonan tähdistönä tunnettu taivaanmerkki olisi keskiajalla nimetty jalopeuraksi.

Lue loppuun