Elefantti arkistokaapissa

”Ei Suomen kansa kerro elefanteista eikä muista sellaisista.”

Näin kansanrunousarkistosta vastattiin karstulalaiselle maanviljelijälle Albert Rautiaiselle vuonna 1952. Taustalla oli arkiston esittämä huomautus siitä, etteivät Rautiaisen lähettämät aineistot edustaneet kaikilta osin sellaista perinnettä, jota arkistoon haluttiin tallentaa.

Keruuohjeissa tähdennettiin, että arkistoon lähetettävien aineistojen tulee olla suullista perinnettä, ei kirjoista luettua. Tämän vuoksi Rautiainen – arkiston keruuverkon kokenut ja pitkäaikainen tiedonantaja – puolusti lähetyksiään vakuuttamalla, että on ”totinen tosi”, että hänen lähettämänsä jutut rotista, höyrykoneista ja huilua soittavasta elefantista ovat hänen kertojansa Kalle Rautiaisen kertomia eivätkä kirjoista luettuja. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt arkistolle. Vastauskirjeessä todetaan, ettei huomautuksessa suinkaan ollut kyse tästä, vaan siitä, että aineistot eivät olleet ”suomalaista taikaperinnettä”.

Lue loppuun