Avainsana-arkisto: A. O. Väisänen

Kansanmusiikintutkija A. O. Väisäsen ”äänivieraskirjasta” 1930-luvulta

10.9.2021,
Kommentoi
A. O. Väisäsen kotitalo Helsingin Meilahdessa.

SKS:n fonogrammien kokoelma (1905–1956) sisältää kansanmusiikin-, -perinteen- sekä kielentutkijoiden kenttätyöaineistojen lisäksi erinäisen määrän myös muuta aineistoa. Varsinkin Arms Otto Väisäsen fonogrammikokoelma on tässä mielessä kiinnostava. Väisäsen fonogrammien järjestelytyön yhteydessä onkin mietityttänyt se, mitä vahalieriöille äänitetty kotimusisointi ja satunnainen puhe eri aiheista oikeastaan on? Tutustuminen Väisäsen tyttären Kaari Raivion artikkeliin ”Isäni A. O. Väisäsen päiväkirjan kertomaa sekä perhe-elämää Mainiemessä” (Kalevalaseuran vuosikirja 90) paljastaa, että kyse onkin eräänlaisista ”äänivieraskirjan” palasista.

Lue loppuun →

Soittimen paikka on soittajan käsissä

19.2.2016,
Kommentoi

Seinällä roikkuu tuohitorvi. On roikkunut pitkään, vuosikymmeniä ellei vuosisadan. Olemme Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, henkisen kansankulttuurin aarreaitassa, jonne kulttuuria on kerätty teksteinä, kuvina ja äänitteinä – ja jossa soittimen paikka on seinällä.

Seinäkoristeellakin on tarinansa. Se on nimittäin truba, jonka kansanmusiikintutkija A.O. Väisänen osti keruumatkallaan Inkerissä vuonna 1914. Vaikka soitin ei kuulu SKS:n varsinaisiin perinnekokoelmiin, sillä on läheinen suhde useisiin seuran kokoelmissa oleviin aineistoihin. Soittimesta näyttääkin lähtevän monta näkymätöntä lankaa eri puolille taloa.

Lue loppuun →

Karjasoitto

30.6.2014,
Kommentoi

Vuoden 1914 kesällä musiikkitieteen ylioppilas A. O. Väisänen lähti toista kertaa tallennusmatkalle Viron kaakkoiskulmaa kohti, Setumaalle. Setumaalta matka jatkui Länsi-Inkerin kautta kauas Mordvaan. Inkerissä Väisänen piipahti vain kuusi päivää. Sinä aikana hän tallensi merkittävimmän tunnetun paimensoitinsävelmistön ja inkeriläisen soitinmusiikin aineiston. Mukanaan miehellä oli tuolloin mitä uudenaikaisin äänityslaite fonografi.

Väisäsen aineistossa on monia kiehtovia lajeja ja soittajia. Se piirtää inkeriläisestä musiikista aivan toisenlaisen kuvan kuin aiempien tallentajien runosävelmien ja rekilaulujen nuotinnokset. Väisäsen Inkeri oli paimensoiton, tanssisävelmien ja sotilassoittokuntien maailma. Soittimina oli erilaisia puhaltimia, kaksirivinen haitari (pilli) ja balalaikka, tuon ajan tyypillisimpiä kansansoittimia. Sävelmät ovat mikä mistäkin: perinteisiä paikallisia sävelmiä, venäläisiä, virolaisia ja ympäri Eurooppaa kulkeutuneita sävelmiä sekä Väisäsen rakastamia improvisaatioita.

Lue loppuun →