Tietoja Vesa Kyllönen

FT Vesa Kyllönen toimii palvelusuunnittelijana SKS:n kirjastossa. Ensyklopedista romaania käsittelevän väitöskirjansa jälkeen hän suuntaa liikenevää huomiotaan kotimaiseen kirjallisuuteen, kriittiseen teoriaan ja fenomenologiaan.

Seitsemän veljestä ilman seitsemää veljestä

Romaani järjestäytyy, luo rakenteita, taloutta. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä alkaa panoraamakuvauksella Jukolan talosta, pihasta, taloudenpidon tolasta, mutta sitä seuraa itsensä veljessarjan järjestäminen. Osalle veljeksistä annetaan ikä, osalle fyysisiä ominaisuuksia, mutta kootaan heitä hiukan yhteenkin, ikään kuin yhdeksi talolliseksi: ”Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa […]”

Muutoin Kiven lukijat muistavat veljekset tietysti toukolalaisten herjalaulusta ”Seitsemän miehen voima”, jossa veljekset kuvataan tyyppeinä joita luonnehtivat pikemminkin erot kuin samuudet. Veljet siis nimenomaan poikkeavat toisistaan, ovat toisiinsa nähden ominaisuuksiltaan melko teräväpiirteisiä, helposti tunnistettavia, kuviteltavia hahmoja. ”Seitsemän miehen voima” onkin kuin lukuohje romaaniin, sillä sen kajahdettua esimerkiksi Lauria on vaikea muistaa muuna kuin mäyränä. Ei häntä Timoonkaan sekoita, vaikka nämä kaksosia ovatkin.

Lue loppuun

Mittumaarin aarnivalkeat

Mitä tullee jussista, mittumaarista, keskikesän pitkästä päivästä ja lyhyestä yöstä? Kukkiiko sananjalka, näkyykö aarnivalkeita? Sataako, paistaako, vai miettiikö ylipäänsä kenkään, mitä mahtavat luonnonmerkit sekä juhannusyön ihmeet enteillä?

Luultavaa sentään lie, että kun juhannusliikenteen humu hiljenee ja Lahdenseudun pullonkaula kerran narahdettuaan aukeaa, kun pakaasit puretaan ja sauna alkaa lämmetä, niin sekä hiljentyneissä kaupungeissa että satojen järvien rannoillakin on aikaa pysähtyä, ehkä viivähtää nauttimaan kesäillasta, ehkä toipua pitkästä keväästä, ehkä kokonaista sivilisaatiota määrittävästä tohinasta.

Lue loppuun

Hajamietteitä koronaviikoilta

Kyösti Wilkunan osin omaelämäkerrallinen romaani Vaikea tie (1915) kuvaa nuoren, talonpoikaistaustaisen ylioppilaan kehitystä ulkokohtaisesta sosialismista hänelle itselleen perinnöllisten, ”patriarkkaalis-pietististen vaistojen” ohjaamaan elämännäkemykseen. Siksi vaikea tie näyttää ainakin alkuun silmiinpistävän yksilölliseltä, keskushenkilö Markus Kaarlelan omakohtaiselta toiviolta. Kaksi tärkeää, jännitteitä synnyttävää juonnetta hänen kasvukertomuksessaan kuitenkin on. Ensinnäkin tuo tie käy läpi vuoden 1905 suurlakon, ja läpi Helsingin, ja toisekseen, kaupungissa omaksuttu vaihtuu suvulta saaduksi. Kaarlela siirtyy näet romaanin kuluessa ainakin nimellisesti tilasta toiseen, ulkoa sisälle, maailmallisesta humusta ikään kuin persoonallisempaan, sisimmästään kumpuavaan katsomukseen, kadulta kotiin. Tilat ja tiloihin liittyvät tunteet ovat siten hänen taipaleensa kannalta ratkaisevassa, alustavassa roolissa: ilman katuja ja niihin liittyviä epämukavuuden tunteita mitään siirtymää kodin rauhaan ei muodostuisi.

Lue loppuun