Tietoja Tero Norkola

Kustannusjohtaja Tero Norkola on vastannut SKS:n kirjankustantamisesta vuoden 2011 alusta. Hän on työskennellyt aikaisemmin muun muassa Otavassa ja Tammessa. Koulutukseltaan hän on kirjallisuudentutkija.

Saamelaisten mytologia jakaa mielipiteitä

SKS:ssa on viime viikkoina saatu todistaa poikkeuksellista kohua julkaisemamme kirjan ympärillä. Emeritusprofessori Juha Pentikäisen ja dosentti Risto Pulkkisen teoksesta Saamelaisten mytologia (SKS, Kirjokansi-tietokirjasarja 2018) on jätetty Helsingin ja Lapin yliopistoihin ilmoitus hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä.

Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyjen selvittämiseen on selkeä ohjeistus, kuinka tapaukset tulee tutkia.  Saamelaisten mytologian kohdalla asia tuli myös julkiseksi saman tien sosiaalisessa mediassa, jossa on kommentoitu sekä tekijöitä että kustantajaa eri tavoin. Niinpä kerron, miten kirja päätyi SKS:n kustannusohjelmaan.

Lue loppuun

Kielimuurin yli

Vienti Suomesta on viime kuukausina kasvanut, viime huhtikuussa se oli 4,5 miljardin euron luokkaa. Taloutta ja ihmisten mielialoja tällaiset uutiset piristävät ihmeesti.

Suomalaisen kirjallisuuden vienti ei parhaimmillaankaan − alle 200 000 euroa kuukaudessa − hetkauta näitä tilastoja mihinkään suuntaan, mutta kulttuurista merkitystä kirjallisuusviennillä on sitäkin enemmän. Suomalainen kaunokirjallisuus on sitkeän promootiotyön tuloksena saavuttanut komeita läpilyöntejä: Sofi Oksanen, Katja Kettu, Salla Simukka, Riikka Pulkkinen, muutamia mainitakseni.

Lue loppuun

Mitä naisnyrkkeilijä tekee SKS:ssa?

Viime viikkoina lehtien palstoilla ja somessa on lainehtinut huolen sävyttämää keskustelua suomalaisen tieto- ja tiedekustantamisen tilasta. Gaudeamuksen pitkäaikainen kustannusjohtaja irtisanottiin, ja julkisuudessa syyksi esitettiin se, että Gaudeamus oli julkaissut laadukkaalla listallaan liikaa vähälevikkisiä kirjoja.

Seuraavaksi Suomen vanhin ja kunnianarvoisin kustantamo julkaisi ensi syksyn kirjaluettelonsa, jonka kannessa komeili nyrkkeilytähti Eva Wahlström. Jo on aikoihin eletty! Puhelimeni alkoi soida. Muiden muassa Helsingin Sanomat tiedusteli minulta, onko SKS muuttamassa kustannuslinjaansa.

Vastasin että jossain määrin kyllä, vaikka olisi pitänyt vastata ei. Linjaus on nimittäin vähintään neljännesvuosisadan ikäinen. Asia selvisi minulle Kai Häggmanin keskeneräisestä käsikirjoituksesta, joka on SKS:n historian kolmas osa. Häggmanin kirja ilmestyy keväällä 2015, mutta tämän voin Kain luvalla paljastaa:

1988 seuran hallitus oli muotoillut kustannusosaston tulosvastuun niin, että tuotanto jakaantuu toisaalta tiedekirjallisuuteen ja toisaalta markkinaehtoiseen muuhun tietokirjallisuuteen. Toimintasäännön mukaan kirjoja tuli kustantaa niin, ettei syödä seuran varoja, vaan pyritään nollatulokseen.

Juuri näin toimimme edelleen. Tiedekirjat on vain brändätty näkyvästi erilleen ”markkinaehtoisista” kirjoista. Jälkimmäisessäkin ryhmässä teemme jatkuvasti suuria kulttuuritekoja, joita nyrkkeilyelämäkerrasta huolestuneet eivät näytä huomanneen: Suomen kaupunkirakentamisen historia 1–2, Oswald Kihlman-Kairamon elämäkerta, upeasti kuvitettu Beda Stjernschantz, monografia Eija-Liisa Ahtilan taiteesta, Pohjois-Karjalan historian viimeinen osa… siinä vain muutamia esimerkkejä tältä vuodelta.

Onko lopultakaan suuri synti, jos SKS upeiden kulttuurimonumenttien seassa julkaisee ei-akateemiselle yleisölle tarkoitetun bestsellerin? Sillä paikataan muun arvokkaan kulttuuritoiminnan rahareikiä. Syyskuussa ilmestyvä Eva Wahlströmin Rajoilla on kaikkea muuta kuin huonoa viihdettä: hyvin kirjoitettu oman lajinsa huipputeos, jolla on vakavaa ja ajankohtaista sanottavaa. Tarjoamme laatua monenlaisille lukijoille, pidämme kirjaa pinnalla.