Interrail-matkoja ennen älypuhelimia ja luottokortteja

Historiantutkimus ei ole pelkästään menneen tutkimista, vaan samalla se heijastaa jotain nykyajan maailmasta. Kun lähdeaineistona käyttää muistitietoa, tämä korostuu entisestään. Muistot muodostuvat eletyn elämän pohjalta prosessissa, jossa myös muistelun nykyhetki vaikuttaa: esimerkiksi muisteluhetken puheenaiheita tai käytänteitä saatetaan peilata muisteltavaan aikaan. Vertailulta ei siis voida välttyä, mutta juuri muistelussa vertailun kohteeksi päätyvät asiat tuottavat kiinnostavaa tietoa ihmisten käsityksistä.

1970–80-lukujen interrail-matkailijoiden matkakokemuksia muistelun avulla tutkiessani eteeni on noussut muutamia jatkuvasti toistuvia teemoja, jotka muistelijat katsovat ominaiseksi ”entisajan” matkailulle. Ennen ei ollut internetiä, matka- tai älypuhelimia eikä muovirahaa. Nämä kaikki erot kytkeytyvät enemmän tai vähemmän tietoverkkojen kehittymiseen ja nopeutumiseen – yleisemmin digitalisoituvaan maailmaan. Olemme tietoverkkojen avulla lähes jatkuvasti kytkeytyneitä moniin suuntiin. Elämisen tahdin kiihtyminen näkyy matkojen muisteluissa.

Lue loppuun

Sammon tarina – mytologiaa vai satuperinnettä?

Kielen, kirjallisuuden ja kansanrunoudentutkija Emil Nestor Setälä (1864–1935) julkaisi vuonna 1932 suurteoksensa Sammon arvoitus. Siinä hän luetteli kunnioitettavan määrän samporunojen satuaihelmia. Listaan sisältyvät mm. ”ansiotyöt” (kosijoille määrätyt ylivoimaiset tehtävät), ihmeellinen mylly, joka jauhoi omistajalleen ”kaikkea hyvyyttä”, pakenijoiden heittämien esineiden muuntuminen takaa-ajajien esteiksi sekä henkilöiden muuttuminen eläimiksi, esimerkiksi vaakalinnuksi. Setälä on kiinnittänyt huomiota myös saduista omaksuttuihin yksityiskohtiin. Runoissa puhutaan unineuloista ja kuvataan Pohjolan tyttären kauneutta – neito on niin hieno ja läpikuultava, että ”lihan läpi luu näkyy, luun läpi yin näkyy”.  Setälä huipentaa luettelonsa johtopäätökseen, joka on huomion arvoinen vielä tänäkin päivänä: ”Edellä esitetystä selviää aivan riittävästi, mikä erinomaisen tärkeä lähde sadut ovat myöskin runomittaisten kertovain tarinain ymmärtämiselle. Ilman tämän lähteen huomioon ottamista ei samporunosto ensinkään voi olla käsitettävissä.”

Lue loppuun

Kielellä tehdään uskontoa

Viime vuosina on ollut muodikasta puhua niin sanotusta eletystä uskonnosta. Tällä viitataan tutkimukselliseen näkökulmaan, jossa keskitytään uskonnollisiin käytäntöihin ja uskonnon materiaaliseen puoleen. Eletyn uskonnon näkökulma on kieltämättä tärkeä: historiallisesti uskonnontutkimus on keskittynyt uskomusten, oppien ja pyhien kirjojen tutkimiseen arjen uskonnollisuuden kustannuksella. Menetelmällisesti eletyn uskonnon näkökulma korostaa käytäntöjen etnografista tutkimista tekstien analyysin sijaan.

Niin tervetullut kuin eletyn uskonnon näkökulma onkin, on kielen, tekstien ja puheen analyysillä edelleen paikkansa uskonnontutkimuksessa. Sosiologi Nilüfer Gölen huomio islamista ja eurooppalaisten uskontosuhteesta osoittaa tämän hyvin:  

Lue loppuun

Mielenterveyden mysteerin äärellä

SKS kerää parhaillaan mielenterveyteen liittyvää muistitietoa. Aihe on mitä ajankohtaisin, sillä mielenterveydestä keskustellaan tänään laajalti yhteiskunnan ja kulttuurin eri tahoilla. Esimerkiksi viimeisen parin vuoden aikana iltapäivälehdet ovat täyttyneet ”näin korona koettelee mielenterveyttäsi” ja ”koronakriisin jälkeen uhkaa mielenterveyskriisi” -tyyppisistä otsikoista. Kuluvan vuoden alussa mielenterveys nostettiin myös yhdeksi aluevaalien keskeisimmistä teemoista, kun moni ehdokas asetti mielenterveyspalvelujen saatavuuden vaaliteesiensä keihäänkärjeksi ja vaaleja nimitettiin ”mielenterveysvaaleiksi”. Tuskin kukaan meistä voi tänä päivänä välttyä mielenterveyttä koskevalta puheelta – niin olennaisesti se on ujuttautunut osaksi politiikan, median ja arjen keskusteluitamme.

Vaikka mielenterveyspuhe on tullut osaksi arkeamme, on kuitenkin epäselvää, mitä mielenterveys lopulta on ja miten se oikeastaan ymmärretään arkiajattelussamme. Jo terveyttä itsessään on historian saatossa kuvattu arvoituksena tai mysteerinä, jonka ratkaisemiseksi ja parhaan mahdollisen terveyden saavuttamiseksi on eri aikoina kehitelty mitä mielikuvituksellisimpia rohtoja ja välineitä. Nykyaika ei tee tästä poikkeusta. Esimerkiksi erilaiset kehon toimintoja ja aktiivisuutta mittaavat älylaitteet sekä verkossa tarjolla olevat itsehoito-oppaat näyttäytyvät ajallemme tyypillisinä keinoina parhaan mahdollisen terveyden saavuttamiseksi. Ne ovat osa aikamme individualistista kulttuuria, jossa (mielen)terveyden ylläpito on yksilön vastuulla ja tapa määrittää ihmisen yhteiskunnallista arvoa.

Lue loppuun

Suomi ja muu maailma Moskovasta nähtynä sata vuotta sitten: Entä nyt?

Suomessa on pitkä perinne pohtia Venäjä-suhdetta, mutta lähinnä omasta näkökulmasta. Keijo Korhosta siteeraten, kun eri kansat kirjoittivat kirjoja norsusta, suomalainen kirjoitti otsikolla Norsu ja Suomen talvisota. Nyt kun kansainvälinen tilanne on Venäjän Ukrainaa ja NATO:a koskevien vaatimusten takia jännittynyt, kiinnostus Venäjän näkökulmien tuntemiseen on kasvanut.

Kiinnostus venäläiseen näkökulmaan heräsi jo poliittisen historian opintojeni alkuvaiheessa, jolloin Neuvostoliitto perestroikan muutosten jälkeen lopulta hajosi. Tämä tausta osoittaa sen miksi jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa. Menneisyyttä koskevat kysymykset asetetaan nykyhetkessä, nykyisen tiedon ja näkökulmien perusteella. Toisaalta tapahtumien ja motiivien arvioiminen edellyttää menneisyyden toimijoiden itseymmärryksen tavoittamista, jottei harjoiteta vain nykyhetken tarpeita oikeuttavaa historiapolitiikkaa. Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden ensimmäisellä vuosikymmenellä, 1920-luvulla toimijoiden itseymmärrystä kehystivät mm. bolshevismi ja nationalismi. Yhteiskuntajärjestelmien eroista huolimatta molempia maita yhdisti se, että valtaa niissä käyttivät sisällissodissa voittaneet eliitit.

Lue loppuun

Tutustumassa kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kuvakokoelmiin

Olen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran korkeakouluharjoittelijana saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kuvakokoelmiin.

SKS:n verkkosivuilla kerrotaan arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelman valokuvakokoelmien koostuvan yli 1 300 erillisestä kuvakokoelmasta, ja yksittäisten valokuvien määrän kokoelmassa olevan yli 250 000. Kokonaisuutena kuvakokoelma koostuu arkistoon luovutetuista suomalaisten kirjailijoiden ja kulttuurivaikuttajien, kirjallisten seurojen, tapahtumien ja yhdistysten kuvakokoelmista, sekä SKS:n historiaan liittyvistä kuvista. Kuten esittelyssä todetaan, kertoo kuvakokoelma suomalaisesta julkisesta kulttuurielämästä, mutta myös henkilöiden ja perheiden yksityisestä historiasta.

Lue loppuun

Millaista oli leikkiä leikkipuistossa?

Muistatko, millaista oli kieppua leikkipuiston karusellissa tai miltä kesäauringon lämmittämä liukumäki tuntui takamuksen alla? Leikkikentät ovat olleet keskeinen osa kaupunkilaislasten elämää jo yli sadan vuoden ajan. Ensimmäiset leikkikentät perustettiin Helsinkiin jo 1800-luvun lopulla, ja vuodesta 1914 lähtien niillä on järjestetty ohjattua leikkitoimintaa. Viimeistään 1930-luvun kuluessa leikkikentät vakiintuivat suomalaiseen kaupunkimaisemaan, ja kesäaikaan painottuva ohjattu leikkikenttätoiminta yleistyi koko maassa. Sittemmin lähinnä keinuilla ja hiekkalaatikoilla varustetut leikkikentät ovat muuttuneet monipuolisiksi leikkipuistoiksi, jotka ovat edelleen tärkeä osa lasten omaa kaupunkiympäristöä. Lasten lisäksi niissä viettävät aikaa myös aikuiset, kuten vanhemmat, isovanhemmat ja lastenhoitajat. Leikkipuistot ovat myös monen työpaikka: ohjaajat ja leikkiympäristöjen suunnittelijat työskentelevät puistoissa ja niiden parissa päivittäin.

Keräämme parhaillaan muistitietoa leikkipuistojen arjesta ja merkityksistä eri vuosikymmeninä Leikin paikat -keruussa.

Lue loppuun

Kesken jääneet sanat

Kymmenvuotias Aino Krohn kirjoitti syksyllä 1888 tädilleen kirjeen, jossa kertoi unestaan. Unessa vieraili isä, jonka oli luultu menehtyneen muutamaa viikkoa aiemmin. Uni kertoi, että kaikki olikin erehdystä: purjehdusretkellä veden varaan joutunut isä oli vain uinut läheiseen saareen ja palasi nyt takaisin perheensä luo.

Lue loppuun

Kauhun kartasto: mietteitä Stalinin vainoista ja neuvostojärjestelmästä

Nykyarvioiden perusteella Stalinin vainoilla oli 8 000–25 000 suomalaista kuolonuhria. Vaikka tuhansien suomalaisten kohtalo on yhä epäselvä, monissa suvuissa on säilynyt muistitietoa ja tehty selvitystyötä, joka valottaa heidän historiaansa. SKS on kerännyt muistitietoa uhrien vaiheista sekä heidän jälkeläistensä kokemuksista Stalinin vainojen muistot -hankkeessa vuoden 2021 alusta alkaen. Olen työskennellyt hankkeessa korkeakouluharjoittelijana kuluneen syksyn. Minua kiinnostaa, miten muistitietohaastatteluilla kerätty aineisto heijastuu sellaisia historiallisia taustoja vasten, joihin olen tutustunut yleisen historian opinnoissani. Minkälaisen jäljen Stalinin vainot jättivät jälkeensä ja kuinka laajalle hänen terrorinsa ulottui?

Stalinin vainoilla viitataan poliittisiin vainoihin, jotka toimeenpantiin Neuvostoliitossa Josif Stalinin valtakaudella. Diktaattorin näkökulmasta vainotut olivat kansanvihollisia, jotka uhkasivat Neuvostoliiton sisäistä turvallisuutta. Uhreja karkotettiin, vangittiin, kidutettiin ja tapettiin. Huono-onnisimpien kohdalla kysymys oli näiden neljän yhdistelmästä. Vaikka ajalliset rajaukset ovat hieman häilyviä, vainot voidaan ajoittaa karkeasti vuosille 1930–1950. Kiihkeimmillään vainot olivat vuosina 1937–1938, jolloin 1,6 miljoonaa ihmistä lähetettiin vankilaan tai vankileirille. Heistä noin 700 000 menetti henkensä. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosien 1937 ja 1938 välisenä aikana Neuvostoliitossa tapettiin päivittäin yli 1 000 ihmistä. Aikaa on kutsuttu kuvaavasti ”suureksi terroriksi”.

Lue loppuun

Käänteentekevää

Alussa olivat Elias Lönnrot, Kalevala ja Kalevalan toisinnot. Lönnrotin tarkoituksena oli koota koko Kalevalan lähdeaineisto, jotta eepoksen säkeitä voisi verrata niiden alkuperäisiin lähderunoihin. Vanhaan Kalevalaan (1835) Lönnrot liitti toisintoluettelon, mutta seuraavaan, Kalevalan laajennettuun laitokseen (1849) se jäi tekemättä. Lönnrotilla oli iduillaan käsitys Kalevalan ja sen lähdeaineiston suhteesta – ajatus, joka myöhemmin todentui kalevalamittaisten kansanrunojen kirjasarjassa Suomen Kansan Vanhat Runot, joissa runot on jaoteltu maantieteellisesti ja lajeittain.

Lönnrotin ja muutamien muiden toimijoiden jälkeen kuvaan astuivat Julius ja Kaarle Krohn. Ensimmäinen ja joidenkin mielestä myös suurin kansanrunoudentutkimuksen eli folkloristiikan paradigma sai alkunsa. Julius Krohn ja sittemmin hänen poikansa Kaarle Krohn kehittivät 1880-luvun tienoilta alkaen maantieteellis-historiallista metodia, jonka avulla voitaisiin selvittää kansanrunojen ajallista ja alueellista alkuperää ja leviämistä. Krohnien menetelmää on kuvattu tieteelliseksi ja kansainväliseksi läpimurroksi, joka muutti Kalevalaan pohjautuvan romanttis-idealistisen suhtautumisen kansanrunouteen kehitysopilliseksi. Tapahtui paradigmakäänne.

Lue loppuun