Tietoja Sakari Katajamäki

Toimituspäällikkö Sakari Katajamäki työskentelee SKS:n tutkimusosaston Edith – suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikössä, jossa laaditaan editioita Aleksis Kiven tuotannosta. Lisäksi hän vetää Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta Kääntämisen jäljet arkistoissa ja toimii monissa kirjallisuuden alan luottamustehtävissä, muun muassa Aleksis Kiven Seuran puheenjohtajana.

Jouluidylli Jukolan Simeonin tapaan

Seitsemässä veljeksessä (1870) joulu saapuu eteläiseen Hämeeseen neljästi. Yksi kerroista jää vain lyhyeksi maininnaksi. Silloin lukemaan oppinut Eero palaa aatoksi kotiin ja alkaa joulun jälkeen opettaa veljilleen aapiskirjan saloja. Tämä ohi vilahtava joulu on tärkeä taitekohta impivaaralaisten elämänmuutokselle. Romaanin lopussa seestyneet veljekset kokoontuvat Jukolan oljille nauttimaan joulusta perheineen. Veljesten tarina päättyy tähän rauhalliseen jouluonneen ruokineen ja lauluineen.

Romaanin kaksi muuta joulua ovat toistensa vastakohtia. Tunnetumpi niistä on Juhanin johdolla vietetty raisu sydäntalven juhla, jonka päätteeksi veljespolot lämmittelevät Impivaaran hiilloksella ja pakenevat Jukolaan henkensä kaupalla. Juhanin joulu on avokätinen, ylenpalttinen ja täynnä hybristä. Sen eetos kulminoituu sanoihin: ”Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö.”

Lue loppuun

Kurra vierii arkistosta Seurasaareen – Jukolan veljesten suosikkilaji palaa pelikentille

Seitsemän veljeksen (1870) juhlavuoden huumassa Aleksis Kiven etnografisesti tarkkaa, kieleltään rikasta ja kirjallisuushistoriallisesti merkittävää mestariteosta on käsitelty kymmenistä näkökulmista. Kaikkien muiden ansioidensa rinnalla 150 vuotta täyttänyttä romaania voi ihailla myös urheiluverbaliikan edelläkävijänä, eräänlaisena alkusiemenenä myöhempien aikojen tiilikaisille, noposille, häyrisille ja mertarannoille.

Etenkin kurranlyöntiä Kivi kuvaa kirkkaammin kuin yksikään Ultra HD -ruutu olohuoneiden kisastudioissa. ”Ja muutaman tunnin päästä seisoivat he valmiina leikkiin, kourissa vahvat koivuiset kanget; ja seisoivat he jaettuina kahteen joukkoon: Juhani, Simeoni ja Timo toisella puolella, mutta toisella Tuomas, Aapo ja Eero. Alkoi kiekko lennellä heidän välillänsä, ja kauas kajahteli tienoo, koska kanget iskelivät vasten visasta pyörää, joka huminalla juoksi edestakaisin”, Kivi maalaa pelin vaiheita Impivaaraan rakennetussa kiekkotarhassa.

Lue loppuun

Kiven veljekset keskustelijoina: 7 profiilia

Tähän aikaan vuodesta Jukolan veljekset viettäisivät kolmatta viikkoaan Impivaarassa. Mitä he tekisivät siellä kaikkein eniten? – Puhuisivat.

Noin puolet Aleksis Kiven romaanista koostuu veljesten ja muiden henkilöiden keskusteluista, jotka on merkitty näytelmäkirjallisuuden tapaan puhujien nimet mainiten. Puolitoista vuotta sitten päätimme kollegoideni Niklas Alénin ja Ossi Kokon kanssa selvittää, millaisilta Kiven veljekset näyttäisivät, jos heidän keskustelujaan ja repliikkejään analysoisi sanatasolla tilastollisesti. Oliko August Alhqvist oikeassa todetessaan, että Seitsemän veljeksen ”henkilöt ovat varjoja, jotka puhuvat ja toimivat kaikki samalla tavalla”? Vai osoittaisiko koneellinen analyysi selviä eroja veljessarjan sisällä? Mitä veljesten keskusteludynamiikka kertoisi heistä ihmisinä?

Lue loppuun

Siivet selkääni saan! – Kiven kuva päätyi lentokoneen peräsimeen

Aleksis Kivestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa. Siksi kysymys hänen ulkonäöstään on askarruttanut kirjallisuuspiirejä liki puolentoista vuosisadan ajan. Ensi kerran Kiven kasvonpiirteet aiheuttivat päänvaivaa ja dramaattisia käänteitä, kun hän oli päättänyt maallisen vaelluksensa vuoden viimeisenä päivänä 1872. Taiteilija Albert Edelfeltiä pyydettiin ikuistamaan muotokuva kirjailijavainaasta, mutta hän kieltäytyi kunniasta, koska ei ollut tuntenut kohdetta elävänä.

Kiven ystävä, Morgonbladetin päätoimittaja E. A. Forssell, joka oli Suomen Taideyhdistyksen entinen oppilas, onneksi lupautui tehtävään. Kun junasta myöhästynyt Forssell ei saapunutkaan hautajaisiin, Kiven ystävät yrittivät epätoivoissaan piirtää vainajan profiilista varjokuvaa huonossa valaistuksessa. Viime hetkellä, kuolinkellojen jo soidessa Forssell riensi paikalle. Arkkua ei ollut vielä naulattu kiinni, joten hän ehti saada nimensä suomalaiseen taidehistoriaan. Kiven kirjailijakollega ja ystävä Emil Nervander on muistellut tätä jännitysnäytelmää:

Lue loppuun

Viita selitti Kukunoriaan – tulkinta jatkuu

Kuudenvanha peikkopari
Kukunor ja Kalahari
hyvin viihtyy talvellakin
professorin autiossa
kesäasunnossa.

Moni osaa ulkoa nämä säkeet, jotka avaavat Lauri Viidan (1916–1965) runoelman Kukunor. Satu ihmislapsille (1949). Vähän myöhemmin peikot oppivat professorin kirjoista, että Afrikassa on Kalahari-niminen erämaa ja Aasiassa suolajärvi nimeltä Kukunor. Serkukset pohtivat, miten järvi pääsisi kaukaiseen erämaahan. Yöllä peikkotyttö Kukunor näkee unen, jossa hän suolajärvenä haihtuu pilveksi, lentää Himalajan yli ja lopulta sataa Kalaharin aavikolle.

Lue loppuun

Nykykirjailija Lauri Viita 100 vuotta: juhlavuosi on alkanut

Tammikuun toisella viikolla juhlistimme Lauri Viidan (1916–1965) juhlavuotta seminaarilla ”100-vuotias Lauri Viita: uudet runot tulevat”. SKS:n juhlasali oli tupaten täynnä ja keskustelut jatkuivat tilaisuuden jälkeenkin.

”Monilla on vielä aikalaiskokemuksia Viidasta”, totesi muuan seminaarivieras, kun vertasin yleisösuosiota vastaaviin Aleksis Kivi -tilaisuuksiin, jotka ovat olleet suosittuja, mutta eivät aivan yhtä täyteensullottuja. Toinen arvioi, että tällaisiin tapahtumiin tullaan vaalimaan henkistä hyvinvointia, ja kolmas otti vertailukohdaksi median suoltamat ikävät uutiset, joihin tarvitaan vastapainoa.

Lue loppuun