SKS:n arkiston hankintapolitiikassa on selkeä linjaus: ”arkisto kartuttaa kirjallisuuden ja kulttuurien tutkimuksen, suullisen ja kirjallisen kulttuurin aineistoja, jotta SKS:n keskeisalojen kannalta olennaiset aineistokokonaisuudet saadaan talteen ja tutkijoiden ja kaikkien yhteisestä kulttuuriperinnöstä kiinnostuneiden käyttöön.” Kirjastojen, arkistojen ja museoiden aineistojen hankintapoliittiset linjaukset ovat vakiintuneita ja toisistaan selkeästi poikkeavia, sillä on hyvä, että erilainen osaaminen keskittyy eri kulttuuriperintöorganisaatioihin. Karkeasti jaettuna alkuperäiset käsikirjoitukset, äänitteet, valokuvat ja videot kuuluvat arkistoihin, kirjat kirjastoihin ja esineet museoihin. Todellisuudessa jakoa ei ole aivan näin yksinkertaista tehdä ja poikkeuksia aina löytyy.
Kirjoittajan arkistot:Maiju Korte
Miksi olen kiinnostunut tutun tutun mummon naapurista?
Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hanke on ollut nyt käynnissä vuoden ja yhden kuukauden. Hankkeen lähtökohtana on kerätä arkistoaineistoja, tallentaa muistitietohaastatteluita sekä – ennen kaikkea – levittää tietoisuutta Inkeristä ja inkerinsuomalaisten kohtalosta. Inkeriläisiä aineistoja ja haastateltavia on löytynyt vuoden mittaan hyvää tahtia, mutta varsinainen yhteydenottojen aalto iski, kun inkerinsuomalaisia käsiteltiin kahdesti lyhyen ajan sisällä valtakunnan laajalevikkisimmässä lehdessä. Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 20.2.2019 Lea Pakkasen koskettavan artikkelin Mummoni, Siperiaan karkotettu ja kaksi päivää myöhemmin meidän hankkeestamme kertovan uutisen Inkerinsuomalaisten muistoja kerätään talteen kovaa vauhtia. Aiheen ja hankkeen saaman julkisuuden myötä tuntuu hanke nyt saaneen uutta tuulta alleen.

Makasiinin kätköistä tutkimusaineistoiksi
SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmasta löytyi 2000-luvun alkupuolella kaksi koteloa arkistoaineistoa, joiden kylkeen oli merkitty lyijykynällä Inkeri aineistoa 1 ja 2. Näitä aineistoja ei ollut merkitty arkistoluetteloihin eikä kortistoihin, ja hiljainen tieto aineiston olemassaolosta oli vuosien mittaan kadonnut. Mistä aineistosta oli siis oikeasti kyse?
Kollegani kertoman mukaan Inkeri aineistot olisi erotettu aikanaan muun muassa Martti Haavion arkistosta. Haavio työskenteli SKS:n palveluksessa vuosina 1931–1948, joten tieto voi pitää paikkansa. Aineistoja on kuitenkin koottu mahdollisesti myös muiden henkilöiden arkistoista. Kollegani mukaan nämä ”Inkeriä käsittelevät asiakirjat, kartat ja valokuvat olivat SKS:n kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelman harvinaisuus – poliittisin syin sensuroitua arkistoaineistoa 2000-luvulle saakka.”
Aineisto, joka aukaisee uusia teitä
Arkistotyössä tulee käytyä läpi suuriakin määriä aineistoja, ja silloin tällöin niistä tarttuu mieleen jotain erityistä, joka pysyy mielessä – usein pitkäänkin. Arkistoaineistoja kahlatessa vastaan tulee jatkuvasti liikuttavia kirjeitä, piirustuksia ja päiväkirjoja. Haastattelunauhat ja valokuvat avaavat eteen erilaisia ihmiskohtaloita.
Helmikuussa SKS käynnisti Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kanssa Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -hankkeen (2018–2020). Hankkeessa kartoitetaan vanhoja ja vastaanotetaan uusia arkistoaineistoja, sekä haastatellaan inkeriläisiä paluumuuttajia ja heidän jälkeläisiään. Tarkoituksena on säilyttää arvokkaat muistot ja sukujen tarinat, jotta ne jäisivät elämään ääninä, kuvina ja teksteinä arkistoissa. Ainutkertaiset muistot ja dokumentit yhdessä toistensa kanssa täydentävät poliittisista syistä pitkään vaiettua inkeriläisten historiaa, kun yksittäisten ihmisten kohtalot valottavat osaltaan suurempaa tapahtumien kulkua.