Kirjoittajan arkistot:Liisa Lehto

Tietoja Liisa Lehto

Arkistotutkija Liisa Lehto on työskennellyt SKS:n arkistossa vuodesta 1984 ja on keskittynyt arkiston moninaiseen asiakas- ja tietopalveluun. Omimpia alueita hänelle ovat kansanusko, uskomustarinat ja erilaiset muistitietoaineistot. Erityisesti karjalainen muistitieto ja kotiseutumatkailu ovat olleet hänen kiinnostuksensa kohteina.

Jäniksiä ja pääsiäisjäniksiä

2.4.2015,
3

Kevättalvisessa metsässä näkyy näitä runsaasti: jäniksen tutunomaisia jälkiä. Pihoilla ne johtavat usein valitettavasti omenapuille, joiden kuoria ne ovat käyneet järsimässä. ”Ilimaseksi ei sua mittää muuta ku jäneksen jälkijä” tavataan sanoa. Toisaalta: kiireistä ihmistä toppuutellaan ja väitetään, ”ettei tässä nyt jäniksen selässä olla”. Ellei kyseessä ole jänishousu, jolla on ”jäniksen passi kourassa”. Seminaarimäen mieslaulajat väittävät aika aseistariisuvasti, että ”sä oot parempi kuin sata jänistä”.

Saduissa kuninkaan vävyksi pääsyn ja kuninkaantyttären saamiseksi on yleensä useita tehtäviä, yksi tai useampia. Yhdessä satutyypissä vävykokelaan on paimennettava sataa jänistä hukkaamatta niistä yhtäkään. Grimm-veljekset käyttivät sataa jänistä sadussaan Aarnikotka. Sataa jänistä on kuulemma kuitenkin helpompi vahtia kuin naista tai pitää kahta rakastavaista erossa toisistaan.

Lue loppuun →

Suon kutsu

21.11.2014,
Kommentoi

Vihreäharsoinen haltiatar sanoi: ”Kauneinta on suo. Sitä ei voi selittää. Liukukaa kerran veneessä mustaa suojokea, kun taivas on himmeän sininen, ja kuu paistaa, ja suosta nousee usvaa ja väkevän pursun lemua!”

Näin tunnelmoi Katri Vala runossaan Haltiattaret kokoelmassa Kaukainen puutarha (1924). Mielikuva on vahva: usvainen joki, kuutamo, suopursujen väkevä tuoksu. Kansanperinteen suoaineistoista lehahtaa suopursun huumaavan tuoksun ohella kuolema, sairaus ja eräänlainen ”puolimaailman” henki; suo ei ole kunnolla elävien eikä kuolleiden, vaan liminaalinen rajamaailma. Suo torjutaan pelottavana, mutta se myös kutsuu ja houkuttaa. ”Aalo, Aalo, piikaiseni, tuletkos suden seuraan suolle?” ovat kohtalokkaat sanat Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa (1928). ”Niin tänä hetkenä meni häneen Daimoni, niin että hän riivattiin”.

Lue loppuun →

Kesäsade

6.6.2014,
Kommentoi
Kuva: Pentti Ristilä

Kuva: Pentti Ristilä

Joskus valokuva herättää erilaisten mielleyhtymien ryöpyn – sellainen on Pentti Ristilän Kesäsade. Kuva on varsin yksinkertainen: nainen on tullut suojaan äkkinäiseltä sadekuurolta, nojaa kättään ovenpieleen ja katselee pihalle. Suurehko puu on kaadettu ja pöllit odottavat klapintekoa. On ilmeisen lämmin, ehkä ukkonen, ja kesäisen tai keväisen sateen tuoksun melkein haistaa. Nainen on kietaissut päähänsä kevyen huivin ja odottelee mietteissään sadekuuron taukoamista.

Lue loppuun →

Kuoveja ja kokkoja

17.4.2014,
Kommentoi

Surumielinen kuovin ääni tuo minulle aina mieleen varhaiskeväisen Pohjanmaan. Siellä linnun voi nähdä ja kuulla missä tahansa kesantopelloilla, soilla ja tulvaniityillä. Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu oli pari vuotta sitten viikon luontoäänenä. Tänä vuonna pääsiäisviikon lankalauantai osuu vasta huhtikuun puoleenväliin, joten voi toivoa, että kuovitkin ovat silloin jo palanneet Pohjanmaan avarille maille.

Lankalauantaina kulkevat myös noidat eli trullit. Niiden on sanottu liikuskelevan yöllä navetoissa ja lampoloissa karja- tai lammasonnea varastamassa. Noidat tietysti lentävät, luudalla, lampaalla, harakalla tai rukilla, kunhan ovat lausuneet loitsunsa Ylös ja alas – ei nurkkiin eikä pieliin! Varastamansa villat tai nahat noidat laskivat mieluiten tietyllä mäellä, niityllä, hiidessä, hornassa tai vastapäivään pyörivän myllyn uumenissa. Paikalla oli myös paholainen, joka verottajan ominaisuudessa otti omansa.

Lue loppuun →

Tosikoille ja yllytyshulluille

1.4.2014,
1

”Valehellahan ei saisi koskaan, mutta on sellaisia päiviä, jolloin vähän saa narrata eikä sitä pahakseen panna eli 1.4. aprilli päivä. Aprillia, syö silliä, ryyppä suola vettä päälle! Silloin narrattiin milloin mitäki kummaa katsoon, mutta ei niin vakavaa, että toinen ois säikähtäny tai saanu laakin,” on perinteenkerääjä Eino Linna todennut.

Pilailullakin on siis rajansa, vaikkei siitä aprillipäivänä suuttua saakaan. Ensimmäinen neljättä on siis kyse narraamisesta, puijaamisesta, kujeilemisesta, pilailusta, jossa tärkeintä on saada toinen katsomaan olematonta, uskomaan mahdotonta tai juoksemaan turhaan.  Epämääräinen kasvatuksellinen ajatus lienee ollut, ettei narratusta kasva yllytyshullua tai tosikkoa.

Lue loppuun →

Muikunpaistaja

14.2.2014,
6

Lapsilla ja nuorilla on ollut tapana keksiä ajankulukseen yksinkertaisia huveja. Esimerkiksi ’pelattiin tuijotusta’: leikkijät asettuivat seisomaan vastakkain kasvotusten ja tuijottivat toisiaan silmiin. Se, joka ensinnä räpäytti silmiään tai nauroi, hävisi.

Samainen tuijotusleikki on ollut tuttu myös suomenruotsalaisilla alueilla. Carola Ekremin mukaan nimi vaihtelee: stinnskådas, skamskådas (skåda tarkoittaa tässä lähinnä tuijottamista). Mutta myös: steka mört/strömming/flundror/abborrar. Paistaa särkeä? Mitä tähän sanoo Kotimaisten kielten keskuksen Kirsti Aapala?

Lue loppuun →

Kaipaatko loitsua?

24.1.2014,
3

Perinteet muuttuvat, se on osoitus niiden elinvoimasta. Sadut eivät aikoinaan olleet lapsille tarkoitettuja, vaan aikuisten keskinäistä perinnettä. Sopivia kerrontatilanteita ja -paikkoja olivat esimerkiksi iltapuhteet talvisaikaan, jolloin tehtiin samalla käsitöitä ja puhdetöitä. Sadunkerronta elävänä instituutiona hävisi Suomessa vähitellen 1800-luvun kuluessa. Karjalassa, Savossa ja itäisillä lähialueilla ovat sekä ortodoksit että luterilaiset herättäneet palmusunnuntaina perheenjäseniä, sukulaisia, kummeja ja naapureita virpomalla. Virpominen toimi siunauksena, hyvän terveyden toivotuksena ja pahan karkottajana. Viime vuosikymmeninä itäinen virpominen on taajamissa alkanut sekoittua läntiseen pääsiäislauantain lastenperinteeseen: pikkunoitina kiertelyyn.

Perinneilmiöiden muuntuminen ja moninaisuus näkyy hyvin välityskanaviensa kautta: lehdistö, tv ja eritoten netti. Lyhytkin vilkaisu sosiaalisen median syövereihin tuottaa ison perinnesadon, jossa on jokaiselle jotakin. Murheelliset voivat kokoontua itkuvirsiryhmiin käsittelemään surujaan äänelläitkennän avulla, toisaalla voi harjoittaa kalevalaista jäsenkorjausta, kuppausta tai erilaisia rentouttavia yrttihoitoja. Voi lähteä maahisten ja metsänhaltijoiden poluille samoilemaan ja ottamaan yhteyksiä metsänhenkiin. Voi liittyä suomiuskoisten ryhmään ja viettää vaikkapa omia juhlia: talvennapaa, helaa tai karhunpäivää. Tai kouluttautua samaaniksi alan retriiteissä.

Lue loppuun →

Sokean Reetan tapaus

19.11.2013,
4

Elettiin alkuvuotta 2003. Vehkalahden kunta liitettiin Haminan kaupunkiin. Lakattiin käyttämästä television virityskuvaa. Karjalanpiirakka sai EU:n nimisuojan. Maaliskuussa oli oleva eduskuntavaalit. Irakin uhkaava tilanne herätti yleismaailmallista levottomuutta. Suomen pääministerinä toimi Paavo Lipponen.

Kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki arvosteli poliittisen keskustelun tuoksinassa Lipposta ja hallitusta hätäilystä Irak-kysymyksessä. Lipponen lupasi tukea Irakin jälleenrakennusta mahdollisen sodan jälkeen. Hän sanoi: ”Jäätteenmäen lausunto on tavaton, sillä sokea Reettakin näkee, että siellä on aikamoinen valmistautuminen menossa” (HS 17.1.2003). Mitä tapahtui? Seuraavana aamuna arkistosalissa kävi aikamoinen kuhina.

Lue loppuun →

Separaattorin käyttöohjeet

1.11.2013,
Kommentoi

Vanhan arkistovirkailijan sydän muljahti, kun luin Kati Mikkolan blogitekstin otsikon ”Vaikea asiakas puolustautuu” (19.4.2013). Mitä aineistoa en ole löytänyt? Olenko unohtanut jotain? Mikähän fataali erhe tässä paljastuukaan?

Huoleni oli aivan turha, mutta jäin pohtimaan erilaisia asiakkaita: opintotyön aihetta etsiskeleviä tai gradunsa kanssa tuskittelevia opiskelijoita, arkistoaineistoja hakevia sukututkijoita, kyläkirjantekijöitä, elokuvaihmisiä, kirjailijoita, eri alojen tutkijoita, väitöskirjaansa viimeisteleviä – koko sitä ihmiskirjoa, joka kansanrunousarkistossa asioi. Käyntejä, soittoja, sähköposteja. Muistelin joitain erityisen hankalia salapoliisitehtävänomaisia etsintöjä, tuskanhikisiä puhelinkeskusteluja ja erityisesti joitain häpeän punaa nostattavia ”asiantuntijalausuntojani” milloin mistäkin asiasta.

Lue loppuun →