Tietoja Kirsi Keravuori

Kirsi Keravuori työskentelee SKS:n tutkimusosastolla biografiakeskuksen toimituspäällikkönä.

Kaikin puolin all right – kirjeitä viimeisiltä purjelaivoilta

Lüdeniz Bay 29. maaliskuuta -28

Hyvä Äiti

Saavuimme tänne Lüdenitz Bayhin helmikuun 27. päivänä, mutta on kertynyt niin paljon työtä, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Täytynyt lossata ja lastata lastia ja paljon muutakin, niinpä tänäänkin purimme 8 mieheen 103 tonnia hiiltä, joka on kyllä kuivaa, kevyttä, nokista jne. Olen saanut kirjeitä paitsi sinulta myös Siukosen Yrjöltä Amerikasta ja Oksaselta ja Järvisen Jormalta. Itseltänikin tuntuu kirjoitus käyvän helposti. […] Kirjoitan vielä ennen lähtöä. Tänne ei kannata kirjoittaa, sillä posti kestää yli kaksi kuukautta laivata tänne toisen mennen ja toisen tullen.

Poikasi Yrjö

Lue loppuun

Digihumppaa teekkareiden kanssa

Biografiasampo, suomalaisten elämäkertojen ja niitä rikastavan datan verkkopalvelu, avattiin syyskuun lopulla osoitteessa http://biografiasampo.fi. Digitaalista humanistista tutkimusta tukeva palvelu rakennettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Aalto-yliopiston Semanttisen laskennan tutkimusryhmän SeCon ja Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden keskuksen HELDIGin yhteistyönä. Mitä syntyi kun humanisti ja teekkari löivät viisaat päänsä yhteen?

SKS toi Biografiasampoon henkilöhistorialliset tietokantansa, jotka ovat kahdenkymmenen vuoden aikana rakentuneet yhteistyössä tutkijoiden ja tieteellisten seurojen kanssa: Suomen Historiallisen Seuran kanssa tehdyn Kansallisbiografian (noin 6 500 pienoiselämäkertaa), taloushistorioitsijoiden kanssa tuotetun Talouselämän vaikuttajat -kokoelman (2 300) ja kirkkohistorioitsijoiden kokoamat kaksi papiston matrikkelia (4 000).  Kun tähän lisätään vielä Kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa (500), kokonaisuuteen kuuluu yli 13 000 pienoiselämäkertaa. Tietokannat ovat historioitsijoiden ja muiden tutkijoiden peruskauraa: niillä on vuodessa 280 000 käyttäjää.

Lue loppuun

Juopottelevat teinit

Lukiolaisia 1869, oikealla Turun lukion historian kirjoittaja Robert Tigerstedt.

Kun kuohuviini kuplii laseissa ja räntä leijailee ylioppilaslakin lipalle, alkaa jokavappuinen keskustelu nuorison juopottelusta. Keskustelupalstoilla syytellään vuoroin poissaolevia vanhempia, vuoroin tätien tiukkoja pipoja. Vappuaattona Espan puistossa on vaikea muistaa, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nuoret ovat entistä raittiimpia.

Lue loppuun

Tapahtui niinä päivinä Utön vesillä

Hyvä tahto ja kauniit tarinat ovat olennainen osa joulua, ja melkein yhtä tärkeitä ovat kynttilöiden sytyttäminen ja poissa olevien muistaminen. Minulle yksi joulun hienoista, ikimuistoisista tarinoista liittyy kymmeneen kynttilään, jotka sytytetään joka joulu Utön rukoushuoneen kynttelikköön. Saarella muistetaan jouluyötä vuonna 1947 ja myrskyssä kaukana kotoa menehtyneitä muukalaisia. Haaksirikkoisten, tuntemattomienkin, muiston vaaliminen on merenkulkijoiden ikivanha perinne. Utön jouluyön tarinaa vanhojen saarelaisten kertomana on tallennettu haastatteluihin ja lehtiartikkeleihin.

Utön ohittava väylä on vuosisatojen saatossa koitunut monen laivan kohtaloksi. Jouluaattona 1947 näille karikkoisille vesille ankkuroi s/s Park Victory, amerikkalainen höyrylaiva, joka oli tulossa Virginian Newportista kivihiililastissa. Sen alkuperäinen määräsatama oli Turku, mutta aattona aluksen kapteeni Allen Zepp sai tiedon, että purkaussatamaksi oli muutettu Helsinki. Sodanjälkeinen miinanraivaus jatkui vielä Suonen vesillä, ja kapteeni katsoi parhaaksi ohittaa Jussarön ja Harmajan välillä oleva miinanraivausalue päivänvalossa. Alus ankkuroitiin Lillharun lähistölle odottamaan. Sää oli aattoiltapäivänä erinomainen, aluksella oli luotsi, ja kaikki oli vielä hyvin. Park Victoryn 48 hengen miehistö suunnitteli joulujuhlaa sodasta toipuvan maan lapsille. Yhden tarinan mukaan miehistö oli kerännyt keskuudestaan rahaa, jolla oli tarkoitus hankkia karamelleilla täytettyjä villasukkia kahdellekymmenelle suomalaislapselle, jotka kutsuttaisiin laivaan  jouluaterialle. Toiset kertovat miehistön hankkineen villapaitoja, karamellipusseja ja muita lahjoja kuudellekymmenelle sotaorvolle. Hyvä tahto on tarinan kummankin version ytimessä.

Lue loppuun

Naisten elämästäkin jää jälkiä!

Suurmiespainotteista historiaa on jo vuosikymmenten ajan tasapainotettu nostamalla lähteistä esiin naisia ja monia muita historian hämärään aikaisemmin jääneitä ryhmiä. Akateemisen historiantutkimuksen oikaisuliike ei hevillä näy tavallisen tiedontarvitsijan arjessa. Moni vaikkapa paikallishistoriaa, yhdistyksiä tai ammatillista järjestäytymistä tutkiva joutuu huomaamaan, että naisten toiminta jää usein pelkkien nimien ja yksittäisten faktojen varaan. Tiedon puute kertautuu: niukkoja tietoja on vaikea asettaa kontekstiinsa ja kirjoittaa osaksi historiaa.

Tämä karu havainto sai historioitsija Maritta Pohlsin ja monet muut naisjärjestöjen aktiivit perustamaan Naisten Ääni -verkkojulkaisun. Organisaattorina on Suomalainen Naisliitto ja mukana ovat mm. 57 järjestöä edustava Naisjärjestöjen Keskusliitto, NYTKIS, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Työväen arkisto. Naisten Ääni -julkaisuun voi kuka tahansa kirjoittaa pienoiselämäkerran valitsemastaan naisesta toimituskunnan laatimien ohjeiden pohjalta. Verkkoon kertyy moniääninen kokoelma, joka kertoo, mitä suomalaiset naiset ovat tehneet ja miten vaikuttaneet yhteiskunnan kehittymiseen, miten he ovat eläneet ja kuinka selviytyneet elämän haasteista.

Lue loppuun

Tradition lempeä voima

Väitöskirjan kirjoittaminen on pitkä ja monivuotinen työ, jonka lopussa häämöttää kaivattu ja pelätty päivä, juhla ja koettelemus, väitöstilaisuus. Mutkaisen loppusuoran viime metreillä fokus tiivistyy yhteen päivään ja muutamaan tuntiin.

Väitöspäiväksi määrättiin 16.3.1974 ja vastaväittäjäksi hankittiin akateemikko Eino Jutikkala. Oppiaineen apulaisprofessori Matti Lauerma käytti ainakin kuukausia tunnelman luomiseen muistelemalla kerta toisensa jälkeen, kuinka ankara opponentti Jutikkala olisi.” (Reino Kero, väitös 16.3.1974)

Tiedekunnan edellisessä väitöstilaisuudessa oli vastaväittäjä ollut alkoholilta huomattavasti liikutettu, joten kustos Aira Kemiläinen katseli ja nuuhki epäilevästi sekä opponentti Jokipiitä että varsinkin minua. (Jussi T. Lappalainen, väitös 27.5.1972)

Lue loppuun