Vähäisiä lisiä
Tämän vuoden tammikuussa oli yksi päivä, jota olin pitkään odottanut: 18.1. tuli kuluneeksi 25 vuotta kirjailija Helvi Hämäläisen (1907–1998) kuolemasta ja myös hänen päiväkirjansa avautuivat tutkijoiden käyttöön.
Keväällä 2021 SKS:n arkisto järjesti kirjoituskilpailun ja muistitietokeruun otsikolla ”Pakolaismatkalla” (15.1.–15.5.2021). Kirjoituskilpailuun saapui 37 vastausta ja aineistoa kertyi yli 200 sivua. Kokemus monikielisen keruun järjestämisestä ja aineiston käsittelystä opetti meille arkistossa paljon. Alkuperäinen aineisto on kirjoitettu kymmenellä eri kielellä: suomeksi, englanniksi, arabiaksi, persiaksi, turkiksi, kurdiksi, venäjäksi, espanjaksi, albaniaksi ja tigrinjaksi. Kuten kielistä voi päätellä, kirjoituskilpailuun vastanneet ovat eri aikoina ja eri suunnista Suomeen saapuneita ihmisiä. Ennen kaikkea keruu tuotti vaikuttavan aineiston, joka kuvaa pakolaismatkan tehneiden taustoja, yleisiä oloja ja henkilökohtaisia tilanteita lähtömaissa, matkan vaiheita ja Suomeen saapumista.
SKS:n arkiston kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmassa on yli kaksi tuhatta henkilöarkistoa: henkilöpapereita, kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia, päiväkirjoja, valokuvia ja lehtileikkeitä sekä viime vuosikymmeniltä myös ääniteaineistoja. Valtaosa aineistoista on peräisin 1800-luvulta 1900-luvun loppupuolelle. Mutta sitten tapahtui jotain: tietokoneet tulivat ja sähköistivät myös arkistonluovuttajien, kirjailijoiden, tutkijoiden ja kriitikoiden työn. Pari vuosikymmentä on hujahtanut nopeasti tilanteessa, jossa perinteisiä paperiaineistoja syntyy yhä vähemmän, ja tavalliset tutut aineistotyypit, kuten kirjeet ja käsikirjoitukset, syntyvätkin suoraan sähköisinä.
Osa vanhimmista sähkösyntyisistä aineistoista on jo menetetty. Monella on sähköisiä aineistoja 1980- ja 1990-luvuilta lähtien, mutta lerppujen ja korppujen lukemiseen ei enää ole toimivia välineitä tai ohjelmia. Erityisen helposti katoavat myös sähköpostit. Kuka ei olisi menettänyt sähköposteja, joko siivottuaan sähköpostejaan tilan puutteen vuoksi tai yksinkertaisesti vaihdettuaan sähköpostiosoitetta? Vanhaan osoitteeseen jääneet meilit katoavat jossain vaiheessa palvelimilta ikiajoiksi.
Lektio Helsingin yliopistossa 8.5.2015
Viime syksyn suurimman kirjallisuustapahtuman, Frankfurtin kirjamessujen jälkimainingeissa loiskahti tällainenkin pikkuaalto: kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittaja Karo Hämäläinen ihmetteli 8.10. blogissaan messujen avajaispuheet pitäneiden presidentti Sauli Niinistön ja kirjailija Sofi Oksasen puheita naiskirjallisuudesta. Hämäläinen piti naiskirjallisuudesta puhumista 2010-luvulla tarpeettomana jäänteenä aikaisempien vuosikymmenten kirjallisuuskeskusteluista.
Hämäläiselle vastasi sosiaalisessa mediassa kääntäjä Aura Sevón laskemalla viimeisimmän Parnasson (5/2014) jutuista mies- ja naiskirjoittajat, jutuissa mainittujen teosten kirjoittajat tai muuten nimetyt kirjailijat, ja päätyi selviin lukemiin miesten eduksi niin juttujen kirjoittajien kuin niissä mainittujen kirjailijoiden ja samoin erikseen vielä lehdessä julkaistujen kirja-arvioiden osalta.
Oli perustettu Elävien Runoilijoiden Klubi.
”Mistä sen tietää, onko runoilija elävä vai kuollut”, Pompierus kysyi.
Kyllä se runoilija elää, jota yksikin lukee, Masku sanoi.
”Mutta mistä sen tietää”, Pompierus intti.
”Mistä sen tietää, jos se on se itse.” (Maskuja 2002, 97.)
Leikkisästi runoilijan elossa olon ehtoa ja suvereeniutta pohtiva runo on Mirkka Rekolan Maskuja-kokoelmasta (1987, laajennettu painos ilmestyi vuonna 2002). Rekola kuoli helmikuussa 2014, mutta hänen runoillaan riittää lukijoita: runoilija Mirkka Rekola elää edelleen.
Keskustelimme kurssilla opiskelijoiden kanssa kirjailijoiden käsikirjoitusten ja kirjeiden myymisestä antikvariaateissa. Henkilökohtaiset jäämistöt vaihtavat omistajaa kuolinpesien huutokaupoissa, ja kirjojen mukana myyntiin päätyy joskus myös alkuperäisiä kirjeitä ja käsikirjoitusaineistoja.
Kollega Tarja Soiniola kertoi opettavaisen tarinan isoisoisoäitinsä alushousuista. Äidinäidin isoäidiltä oli jäänyt perinnöksi naisten alushousut, kietaisumallia, koruommellut ja lahjepitsein koristetut. Suvussa kulkeneet alushousut Tarja oli äitinsä kanssa luovuttanut käsityömuseoon. Luovutus käsitti suvun tekstiiliperintöä kahden sadan vuoden ajalta vanhoista jugend-verhoista tekstiilityönopettajana toimineen äidin 1950-luvun seminaarimateriaaleihin, joihin kuului mm. kaksi kansiota tietoa silitysvirheistä.
Marraskuussa päättyvä Elämää lukijana -keruu on ollut tämän vuoden suosituin SKS:n keruu. Vastausaikaa on vielä viikko, 15.11. asti, ja vastauksia on tähän mennessä tullut jo viitisensataa. Suomalaiset ovat lukijakansaa, kuten todetaan keruuilmoituksessa ja Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Helsingin kirjamessujen aikaan 29.10. Rakastamme lukemista.
Saapuneiden keruuvastausten perusteella lapsuuden lukukokemukset ovat merkityksellisiä myöhempää elämää ajatellen. Tässä suhteessa vastaukset ovat samanlaisia. Äiti luki ääneen. Isä ja mummo lukivat. Se, mitä luettiin, riippuu vastaajan iästä. Joka sukupolvella on omat lapsuudenkirjansa.
Kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus puhuttavat. Syksyn seminaareissa ja luentosarjoissa muistutetaan erilaisten vähemmistöjen elämästä ja olemassaolosta niin historiallisesti kuin nykypäivässäkin. Kansallisarkisto ja Helsinki-Seura järjestävät syksyllä Helsingin vanhat vähemmistöt -luentosarjan. Luennot muistuttavat, että monikulttuurisuus on ollut tärkeä osa Helsinkiä jo 1800-luvun lopulla, jolloin Helsinki oli vielä pieni, mutta jo kansainvälinen kaupunki. Luentosarjan eri osissa käsittelyssä ovat Helsingin saksalaiset, venäläiset, juutalaiset, romanit ja tataarit ja viimeisellä kerralla uudet vähemmistöt.
Entä millaisia jälkiä historiallisista vähemmistöistä on jäänyt arkistoihin? Tätä kysymystä käsitellään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Svenska Litteratursällskapetin ja Kulttuuria kaikille -palvelun järjestämässä Kielivähemmistöt arkistoissa -seminaarissa Arkistojen päivänä 6.11. Arkistoaineistojen sisältöön, tallentamiseen ja käyttöön liittyy monenlaisia julkilausuttuja ja huomaamattomia ideologioita ja käytännön kysymyksiä. Seminaarissa kysymme, mitä ne eri aineistojen kohdalla ovat ja miten ne olisivat ratkaistavissa.
L. Onerva kirjoittamassa. Kuva: SKS, kirjallisuusarkisto
Ikävöin kovasti Sinua ja tykkään sinusta kovasti. Kuume on edelleen. Maailmanlopun sota syttyy nyt. Sibyllan ennustuspäivät taitavat täyttyä. Sydämelliset terveiset tout à toi, Onerva. (Yölauluja 2006, 114.)
Näin päättää L. Onerva lyhyen kirjeensä Leevi Madetojalle 27.7.1914. ”Maailmanlopun sota”, jonka alkamisesta on tänä vuonna sata vuotta, vaikuttaa Onervan ja Madetojan kirjeiden taustalla, vaikka ei niiden aiheena.
Pari viikkoa sitten tiedotimme usealla kanavalla, muun muassa jäsenkirjeessä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkiston aineistojen yleisluettelo on julkaistu verkossa. En ymmärtänyt tuosta uutisesta mitään, kommentoi kollega toiselta osastolta. Niin, arkistojen maailma ei aina niitä tuntemattomalle aukea. ’Yleisluettelo’ ei ehkä kuulosta kovin kiinnostavalta – mikä se edes on?
Tässä siis lisäselvitystä niin kollegalle kuin muillekin. Yleisluettelon julkaiseminen verkossa on iso askel siinä, miten kirjallisuusarkiston kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisesta kokoelmasta tarjotaan tietoa.