Tietoja Juha Nirkko

Arkistotutkija Juha Nirkko hoitaa SKS:n arkiston asiakas- ja tietopalvelua sekä keruita. Perinpohjaista arkistoaineistojen tuntemustaan hän hyödyntää myös kysyttynä haastateltavana tiedotusvälineissä. Suosittujen SKS:n vuotuisjuhlapakettien – joulu, pääsiäinen, juhannus ja kekri – sisällöissä näkyy hänen kädenjälkensä. Perinteentutkimuksen popularisointi on myös hänelle tuttua, mainittakoon Suomen kesä – päivästä päivään vuodelta 2014.

Kell’ onni on, se toiselle kuoppaa kaivaa

Sanakirja tietää tärkeälle asialle monta nimeä: lykky, onni, tuuri. Syvä tyytyväisyys, riemu, onnellisuuden tila. Mutta myös kohtalon suopeus, menestys, onnellinen sattuma.

Noin 37 vuotta sitten kuulin perinteentutkimuksen peruskurssilla professori Leea Virtaselta, että onnen määrä on ajateltu vakioksi. Jos minun osani tuntuu vähäisemmältä kuin toisen, niin asian voi korjata siirtämällä tältä, kunhan tietää konstit. Oloa parantaa jo sekin, että pilaa naapurin onnen, tai ainakin yrittää. Ehkäpä entisaikojen kateus kanavoitiin kätevämmin kuin nykyaikainen jurnutus.

Lue loppuun

Helmikuun toinen – Aamu, Lumi ja lauantai

Jokainen päivä ajaa useilla hevosilla. Otsikossa mainittujen lisäksi 2.2. nimipäiväänsä viettää nykyään myös Jemina. Ruotsinkielisten päivänsankari on Disa ja saamenkielisten Njáveš. On se myös valtakunnallinen kaksosten päivä ja amerikkalainen murmelin päivä, ja vanha kynttilänpäiväkin.

Mutta sitä ei kalentereissa näy, että vuosina 1999 ja 2009 suomalaisia pyydettiin pitämään toisena helmikuuta päiväkirjaa ja lähettämään tuotokset arkistoitavaksi. Molemmilla kerroilla tärkeänä apuna olivat sanomalehdet, koulut ja koulujen sanomalehtiviikko. Toisella kerralla päävastuun koko keruusta otti Kalevalaisten Naisten Liitto, kun SKS:n päärakennus oli remontissa ja toiminnot säästöliekillä.

Lue loppuun

Työelämän muistelemisen lyhyt historia

”Pokasahan aika on ohi”, todettiin metsätyömiesperinteen keruuesitteessä joulukuussa 1968. Kuulentoon valmistauduttiin, Ruotsiin muutettiin, keskiolut oli vapautumaisillaan, Vanha vallattu ja Hallituskatu 1:ssä oli kehittymässä uudentyyppinen muistitiedon keruiden konsepti. Suorastaan vallankumouksellinen oli keruuohjeen heitto: ”Kirjoittakaa aluksi vaikka oman elämänne tarina, jollette tiedä, miten olisi parasta ryhtyä työhön.”

Kansanrunousarkiston yhteistyökumppanina oli Postisäästöpankki, jonka tiedotusosastoon Unioninkadulle jätkäperinnevastaukset pyydettiin lähettämään. Aikaa annettiin vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta silti saatiin 789 vastausta, yhteensä 18 000 sivua. Tekijöihin sisältyi professori Matti Kuusen mukaan ”noin neljä Pentti Haanpäätä ja parisenkymmentä Kalle Päätaloa”; viimeksi mainitulta oli tosin vielä Iijoki-sarja alkamatta. Antologia Jätkät sen kun porskuttaa ilmestyi Weilin+Göösiltä 1970, ja kaverini Veka kehui sitä tuoreeltaan alakoulussa. Uusi vuosikymmen toi myös uuden ammattinimikkeen metsuri, ja heitä työskenteli metsissämme yli sata tuhatta.

Lue loppuun

Moukka-Hoona tulee ja karvaukko vie

Kansanrunousarkisto lähetti  1930- ja 1960-luvulla vastaajaverkolleen  yhteensä 21 Kansantieto-kyselylehteä, jotka sisälsivät 154 henkisen kansankulttuurin aihetta. Listaa on hauska silmäillä. Moni otsikoista on tuttu, arvattava tai tylsäkin, mutta jotkut lyövät yhä ällikällä vanhan folkloristinkin.  Mielikuvitusta kiihottavat esimerkiksi:

Tulikettu ja Meren Musti
Mikäpä kääry lattialla
Kenkki on kuollut
Kirvesheitto helvettiin

Lue loppuun

APUVA! – ihmiselämän eri tilanteisiin Servaalin korttelin katujuhlassa

lippuviirit2

Me SKS:n arkistolaiset jalkaudumme Hallituskadulle Taiteiden yönä 25.8. klo 17–19. Tuomme katujuhlaan näkyvän ja kuuluvan ostoskärryn, josta emme myy vaan annamme ilmaiseksi kansanviisauslappusia, kunhan kauniisti pyydetään. Arkistoteksteistä huomaa, että ihmisen perushuolenaiheet ovat tänään ihan samoja kuin sata vuotta sitten. Moni hyvä konsti tilanteen kohentamiseksi – tai ainakin olon huojentamiseksi – on vain päässyt unohtumaan.

Onko rahahuolia?

”Suu säkkiä myöten”, sanoo sananlasku. Tyhjänkin säkin suu täytyy aina sitoa kiinni, jotta köyhyys ei pääse taloon. Tarkaksi talonpitäjäksi oppii sellainen, joka osaa kuoria nauriin tai omenan yhteen pitkään hituun. Luomia kannattaa havainnoida, sillä sellainen luomi, jota ei itse taivu näkemään, merkitsee mahdollisuutta rikastumiseen. Kahvikuplista ennustettu rahantulo on monelle tuttu asia, kunhan muistaa, että kuplien pitäisi sammua juojaa kohti eikä kupin vastakkaiseen laitaan. Mutta jos tarkkailusta siirrytään järeämpiin toimiin varallisuuden saavuttamiseksi, on hankittava para. Voionni on ostovoimaa, ja sitä antava para syntyy sanoilla: ”Synny para, paras para, kehrävarsi, köppisääri, piekse piimä valkeaksi, pieninkin pisara voiksi, hyväksi hyytymähän, ei ole silmää näkemässä, eikä korvaa kuulemassa!”

Lue loppuun

Kyöpelin lasirinteessä villasukat jalassa

Vuotuinen kierroksemme auringon ympäri kestää lähes kuusi tuntia yli 365 vuorokauden. Joka neljänteen vuoteen on siis tarvittu yksi vuorokausi lisää, jotta vuodenajat ja kalenteri säilyisivät samassa rytmissä. Gregoriaaninen kalenteri kohensi vuonna 1582 juliaanista kalenteria siten, että siirryttiin 11 päivää eteenpäin, ja tulevat tasasataluvut eivät olisi karkausvuosia, paitsi 400:lla jaolliset kuten 1600 ja 2000. Mutta tuokaan tarkkuus ei riitä nykyihmiselle, jonka aikaa rukataan jopa karkaussekunneilla.

Karkausvuosi on käytännössä melko helppo muistaa siitä, että se on neljällä jaollinen ja samana vuonna kuin kesäolympialaiset – aikaisemmin myös talviolympialaiset. Karkauspäivän tiedämme olevan helmikuun 29. päivä. Hankalampaa oli ennen vuotta 2000, kun karkauspäivä oli kalentereissa jo 24.2., ja helmikuun lopun nimipäivät siirtyivät yhdellä eteenpäin. Outo sijainti oli jäänne roomalaisten kalenterista, karkauskuukaudesta heidän vuotensa lopussa. Karkaus eli hypähdys (engl. leap) taas tarkoitti Kustaa Vilkunan mukaan sitä, että kyseisenä päivänä puutikkua vain nostettiin muttei siirretty kodin aikalaudan kolosissa.

Lue loppuun

Concordia satan – sanoja mielisairaalasta

Aleksis Kiven kerrotaan Lapinlahden sairaalassa hokeneen sanoja ”Concordia satan”. Tuleva kansalliskirjailijamme kyseenalaisti näillä sanoilla äänekkäästi kansallisen sovun ja yksimielisyyden. Latinan kieli luo ulko- tai yläpuolisen tarkkailijan vaikutelman, vähän samaan tapaan kuin finlit-osoite jo itsessään puolivahingossa monikansallistaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa.

Kiven ponsilause saattaisi kuitenkin olla varsin tuntematon, ellei se mielessämme voimakkaasti yhdistyisi lausuntapaikkaansa. Mielisairaalassa sanotut sanat ja sinne liittyvät kuvat saavat bonusjännitteen jo syntyessään, niin faktassa kuin fiktiossakin. Elokuvan harrastajille tulee mieleen ainakin Miloš Formanin Yksi lensi yli käenpesän. Vaikuttava on myös saman ohjaajan Amadeus-filmatisoinnin loppukohtaus, jossa Mozartille ikikateellinen säveltäjä Salieri antaa synninpäästön maailman kaikille keskinkertaisille, muiden hoidokkien välistä kohti kameraa talutettuna.

Lue loppuun

Sellaista on valssi kesällä

Mitä sanoo sananlasku kesästä, ja mitä se on? Tätäkin tuli tutkittua viime vuonna Suomen kesä -kirjaa varten. Menin sananlaskukortistolle ja laskin K:n ja S:n kohdalta, montako kertaa kesä ja suvi esiintyvät ensimmäisenä tai toisena nominina. Kymmenittäin sananlaskutyyppejä ja tuhatkunta toisintoa 1850–1960-luvuilta tuli vastaan, monet tuttuja tai tuttua ajatusta muuntelevia, mutta joukossa yllätyksiäkin. Seuraavassa uloskirjoitan materiaalista pienen suomalaisen kesäkatekismuksen, jonka käskyt liittyvät ilmoihin, ötököihin, ahkeruuteen, tasapuolisuuteen ja unelmiin.

Ei kesä ennen aikojaan tule. Eräjärvellä Pirkanmaalla tiedetään sama kuin muuallakin: säiden kanssa pitää olla kärsivällinen, niin odotus palkitaan. Kesä tulee keikutellen ja talvi suuta vääristellen. Kyllä kesä juhannukseksi kerkiää ja talvi jouluksi joutuu. Jos pieni kesä eli juhannusta edeltävä aika on kylmä, niin iso kesä on lämmin. Suvi kuivaa, minkä kastaakin. Mutta millaisena se alkaa, sellaisena se viimein myös loppuu.

Lue loppuun

Tarzan pulkassa – perinteen oikeat muodot

Asuin ensimmäiset opiskeluvuoteni 1982–83 Miikin veljesten alivuokralaisena Töölössä. Huumorimiehistä nuorempi esitti päivänä muutamana kysymyksen: ”Mitkä olivat Tarzanin viimeiset sanat?” Luulin tietäväni ja heitin lähes ylimielisesti: ”Kuka rasvasi liaanin?” Mutta maalaisen vastaus olikin väärä, olisiko ollut äidinkielen oppikirjan siistitty versio. Oikaisun sain tietysti heti, virnuilevana sähähdyksenä: ”Kuka saatana rasvasi liaanin?”

Tarttumaton viidakon kuningas putoaa edelleen putoamistaan netissä. Katala liaanin rasvaaja on vaikkapa halvattu, kirottu, pentele, riivattu, pir*ele tai saatanan apina. Pientä lohdutusta saan siitä, että myös voimasanaton toisinto löytyy hakutulosten kärjestä, tosin eräästä Surkeimmat vitsit -keskustelusta. Kämppäkavereillani oli tyylitajua ja kertojanlahjoja. Ammatillisesti oletan lisäksi, että he toistelivat oman elefanttivitsipiirinsä säkeitä, tässä tapauksessa saatanaa tunnustavia.

Lue loppuun

Kaksi joulua – kaksi maailmaa

Jouluna muistellaan mieluusti menneitä jouluja. Kansanrunousarkiston vastaajaverkon jäsenille lähetettiin neljännesvuosisata sitten kirje, jossa pyydettiin kuvauksia sekä juuri vietetystä joulusta 1989 että joulusta 1939. Reippaasti yli puolet silloisista jäsenistä ja muutama muukin – yhteensä 218 naista ja 94 miestä – innostui vastaamaan. Ylivoimainen enemmistö muisti myös talvisodan joulun viidenkymmenen vuoden takaa. Kahdeksantoista joulunpunaista arkistosidosta kertovat joulun ja Suomen tarinaa kaikista maakunnista ja ”sieltä jostakin”.

Vuonna 1939 öljylamppuihin sai polttoainetta vain ostoluvalla, karbidien kanssa temppuiltiin. Tehtiin pilkkeitä armeijan autoille. Venäläiset koneet näyttivät hopeisilta linnuilta. Väestönsuojaan juostiin valkoinen lakana hartioilla. Oltiin evakossa ja lottatyössä, odotettiin kotiin veljeä tai perheenpäätä, tai edes kirjettä. Saunan jälkeen puettiin pyhävaatteet.

Lue loppuun