Arkiston aktiiviset vastaajat

SKS:n arkisto järjestää vuosittain useita kirjoituskeruita. Parhaillaan ovat menossa esimerkiksi keruut 2010-luvun häistä ja vanhustenhoidosta. Kirjoitusten lähettäjistä löytyy aktiiveja, jotka ovat vastanneet useaan eri keruuseen. Juuri valmistuneessa väitöskirjassani Minä, lotta, vaimo, äiti. Kerronnan variaatio ja toimijuus aktiivikertojan muistelukerronnassa (Turun yliopisto 2017) tarkastelen yhden SKS:n aktiivivastaajan Toini Pelkosen (s. 1919 Vpl. Pyhäjärvi os. Vesikko) arkistokerrontaa. Tutkimuksessani nousee esiin se, miten yksilö suhteuttaa kirjoittamisen kautta elämäänsä suomalaisessa yhteiskunnassa 1900-luvulla tapahtuneisiin erityisesti naiseuteen liittyviin kulttuurisiin murroksiin. Lisäksi tutkimus käsittelee arkistovastaamisen ja kirjoitetun muistelukerronnan merkityksiä.

Keitä he oikein ovat?

Toini kuuluu vastaajaverkostoon, jonka jäsenille arkisto lähettää henkilökohtaisesti jokaisen keruun esitteen. Nykyään verkostossa on noin 500 jäsentä, jotka ovat eri-ikäisiä, eri sosiaaliryhmiin kuuluvia naisia ja miehiä ympäri Suomea. Toini on vastannut kymmeniin SKS:n keruihin aina vuodesta 1981 lähtien ja kirjoittanut esimerkiksi kokonaisen omaelämäkertansa arkistolle kolme kertaa − aina hieman eri perspektiivistä käsin. Toinin kirjoitusvastausten temaattinen kenttä on laaja. Erityisesti muistelu keskittyy karjalaisuuden, lotta- ja sota-ajan sekä äitiyden ja perheen tarkasteluun.

Arkistoihin suuntautunut muistelukirjoittaminen on Suomessa – moneen muuhun maahan verrattuna – hyvin suosittua ja arkistoaineistot ovat valtavat. Arkistovastaamista kulttuurisena ilmiönä tarkastellaan tällä hetkellä pitkälti arkistojen perspektiivistä käsin. Kiinnostus kohdistuu näin arkistojen ideologioihin ja arvoihin sekä arkistoalan toimijoihin ja heidän tekemiinsä valintoihin (esim. tutkimushanke Kansallista menneisyyttä rakentamassa ja tulkitsemassa – suomalaiset arkistoinstituutiot vallan verkostoina ja muistin paikkoina – Making and Interpreting Finnish National Past (2012–2017)).

Kuitenkaan niitä merkityksiä, mitä kirjoittajat itse antavat työlleen, ei ole liiemmin tutkittu. Keitä ovat arkiston aktiivivastaajat ja miten he kokevat roolinsa perinteen kerääjinä ja luovuttajina? Minkälaisena keruiden vastaanottajana he näkevät arkiston? Minkälaisen kulttuuriperinnön kirjoittajat itse kokisivat keräämisen ja tutkimisen arvoiseksi? Ja ennen kaikkea, mikä on saanut Toinin ja hänen kaltaisensa usean muun aktiivivastaajan kirjoittamaan elämästään ja kokemuksistaan niin paljon?

Mikä pistää kertomaan?

Keruuvastaamisen motiiveja on paljon ja tuskin on olemassa yhtä kattavaa syytä selittämään kirjoittamisen tarvetta. Vastaaminen on kommunikoivaa dialogia arkiston kanssa, mutta se palvelee myös kirjoittajan henkilökohtaisia tarpeita. Tonille kirjoittaminen on ollut tapa ilmaista itseä ja tapa neuvotella omasta paikasta maailmassa. Eräässä kirjeessään Toini pohtii kirjoittamisen merkityksiä seuraavasti:

Luulisi tämän kirjoittamisinnostukseni olleen ajanvietettä, harrastamista ja paluuta menneeseen. Huomasin lehdissä kyselyjä ja kilpailuja, aloin lähetellä, sain usein palkinnon ja maininnan. Innostuin! Halusin kohta saada perinteen talteen arkistoille, kun se lisää itseluottamusta.

Kirjoittaessani olen oma itseni, kukaan ei minua hallitse eikä määrä. Julkaiseminen ei ole tärkeää, eikä kirjoituspalkinnotkaan. Totta kai ne kannustavat, tulee mieleen ”Osaanhan minäkin jotakin!”. Luulen että osaan kirjoittamisella parhaiten tulkita ja kertoa tuntojani.

Olen muuttunut paljon kirjoittamisen mukana. Se on ollut valtava itsetunnon kohottaja ja voiman antaja! Usein olen elänyt kirjoittamani hetket uudelleen, saattanut itkeä ja nauraa. Usein yöllä saatoin mennä miehenikin herättämään. Pistääköhän kirjoittamaan tämä nopeasti ympärilläni muuttuva maailma, myös koetut sodat, evakkous, köyhyys ja nyt tämä yltäkylläisyys. Kertomisen tarve on lisääntynyt vanhemmiten. Pidän tärkeänä itsetutkiskelua ja tiedonsiirtoa jälkipolville. (Kirje Anna Hynniselle 2005)

Toini kirjoittamassa kotonaan Nummelassa 1990-luvun puolivälissä.

 

Kirjoittaminen on antanut Toinille voimaa ja erilaisissa kilpailuissa menestyminen on luonnollisesti kohottanut itsetuntoa. Terapeuttisen motiivin lisäksi vastaajia motivoi palkinnon toivo, halu vaikuttaa ja halu saada kirjoitus julkaistuksi.

Yksi tärkeimmistä motiiveista on kuitenkin velvollisuudentunne ja halu siirtää perinnetietoa jälkipolville. Toini on kertonut Karjala-lehden tekemässä haastattelussa vuonna 1997 kirjoittavansa vanhoista ja jo taakse jääneistä asioista:

Niitä ei sovi sivuuttaa, niistä kertominen on jokaisen kirjoitustaitoisen ihmisen vel­vollisuus. Sitä paitsi asioiden muistiin merkitseminen antaa paljon, ainakin minulle se on puoli elämää. Jos Luoja on siu­nannut sinua hyvällä muistilla, niin laita asiat ylös. Perinteen kirjoittaminen on tärkeää, näin jää jälkipolville muisto mones­ta meistä karjalaisistakin. (Karjala: puolueista riippumaton suomalainen karjalaisten lehti 1997)

Toinin kaltaiset aktiiviset perinteentallentajat ovatkin luoneet arvokasta aineistoa sekä tutkijoille että tuleville sukupolville. He ovat kartuttaneet arkistoihin perinnetietoa esimerkiksi karjalaisesta arjesta ja yksilön kokemuksista alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Aktiivivastaajien tekemä työ auttaa meitä ensisijaisesti hahmottamaan, miten yksittäiset ihmiset ovat kokeneet maamme historialliset tapahtumat.

Kirjoittamisen ja perinteenkeruun tärkeys

Itse kerätyn substanssin eli keruuvastauksien lisäksi näen arkiston kannalta arvokkaaksi kerätä tietoa siitä, miten aktiivivastaajat itse kokevat roolinsa perinteenkartuttajina. Osa aktiivivastaajista on jo iäkkäitä ja olisi tärkeää saada talteen heidän näkemyksiään arkistovastaamisesta ja myös itse arkistosta.

Arkisto onkin vuosien saatossa palkinnut ja haastatellut useita aktiivivastaajia ja perinteentaitajia. Kuitenkin vastaajien kirjoittamisilleen ja työlleen antamien merkityksien kartoittamisessa on vielä paljon työsarkaa. Aktiivivastaajien työlleen antamien merkitysten laajempi selvittäminen mahdollistaisi myös arkistoinstituutioon liittyvien erityiskysymyksien tarkastelun. Mitä vastaajat esimerkiksi itse toivoisivat arkiston keräävän ja tallentavan? Ja minkä he vuorostaan kokevat jääneen vaille huomiota?

Perinteisten keruiden lisäksi SKS on avannut itsenäisyyden juhlavuoden 2017 ajaksi uudenlaisen digitaalisen palvelun Muistikon, jonka avulla kerätään kulttuuriperintöä juhlavuoden Suomesta. Palveluun voi kuka tahansa liittää omia muistoja, tarinoita ja kuvia. Aivan Muistikon kaltaista perinteenkeruupalvelua ei ole Suomessa aiemmin ollut. Onkin kiinnostavaa, miten Muistikko muuttaa käsityksiämme konkreettisesta perinteen keräämisestä. Löytävätkö vanhemmat kerääjät tai arkistovastaajat palvelun? Entä houkutteleeko Muistikko esiin uusia aktiivikerääjiä, jotka ehkä näkevät arkiston ja perinteenkeruun aivan uudesta perspektiivistä käsin? Joka tapauksessa on tärkeää, että perinteenkeruu jatkuu, löytää uusia väyliä tarpeiden mukaan ja pysyy elinvoimaisena.

Anna Hynninen on Turussa vastikään väitellyt tutkija. Hänen väitöskirjansa aineisto on suurelta osin SKS:n arkiston kokoelmista.

Tallenna

Tallenna

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *