APUVA! – ihmiselämän eri tilanteisiin Servaalin korttelin katujuhlassa

lippuviirit2

Me SKS:n arkistolaiset jalkaudumme Hallituskadulle Taiteiden yönä 25.8. klo 17–19. Tuomme katujuhlaan näkyvän ja kuuluvan ostoskärryn, josta emme myy vaan annamme ilmaiseksi kansanviisauslappusia, kunhan kauniisti pyydetään. Arkistoteksteistä huomaa, että ihmisen perushuolenaiheet ovat tänään ihan samoja kuin sata vuotta sitten. Moni hyvä konsti tilanteen kohentamiseksi – tai ainakin olon huojentamiseksi – on vain päässyt unohtumaan.

Onko rahahuolia?

”Suu säkkiä myöten”, sanoo sananlasku. Tyhjänkin säkin suu täytyy aina sitoa kiinni, jotta köyhyys ei pääse taloon. Tarkaksi talonpitäjäksi oppii sellainen, joka osaa kuoria nauriin tai omenan yhteen pitkään hituun. Luomia kannattaa havainnoida, sillä sellainen luomi, jota ei itse taivu näkemään, merkitsee mahdollisuutta rikastumiseen. Kahvikuplista ennustettu rahantulo on monelle tuttu asia, kunhan muistaa, että kuplien pitäisi sammua juojaa kohti eikä kupin vastakkaiseen laitaan. Mutta jos tarkkailusta siirrytään järeämpiin toimiin varallisuuden saavuttamiseksi, on hankittava para. Voionni on ostovoimaa, ja sitä antava para syntyy sanoilla: ”Synny para, paras para, kehrävarsi, köppisääri, piekse piimä valkeaksi, pieninkin pisara voiksi, hyväksi hyytymähän, ei ole silmää näkemässä, eikä korvaa kuulemassa!”

Miten on ihmissuhteittesi laita?

Raha ei yksin tuo välttämättä onnea. Elämäntoverin etsintä voi olla ympärivuotista työtä. Esimerkiksi laskiaisena heitetään kengän raja jalkojen välistä yli pään, ja kengän nirkon osoittamalta suunnalta löytyy kumppani. Juhannuksena tulee lakaista alastomana kolmen tien risteyksessä, jolloin puolison haamu purjehtii ohi. Mitä kauniimpia saunavihtoja tekee, sitä kauniimpaa on aiottu seurakin. Mutta tehokkaampaa seuralaisitsepalvelua on vihtoa sokeripala kainalossa ja syöttää tämä toivotulle. Taikka istahtaa takapuoli paljaana siihen kohtaan penkkiä, jossa se tietty on juuri hetki sitten istunut. Jos epäilee ei-toivottua lemmenjuomadopingia, juoman saa tehottomaksi kaatamalla osan siitä maahan ja tallaamalla päälle – nainen oikealla ja mies vasemmalla jalalla.

Kolottaako paikkoja?

Vaihtoehtoisia hoitomuotoja on ollut runsaasti siihen aikaan, kun ne olivat ainoa vaihtoehto. Reumatismi tai vilutauti lähtevät, jos lämmittää saunan, ottaa konjakkia ja tervaa koko ruumiin. Päänsärkyyn on helppo apu aamulla: kastetaan sormi suuhun ennen kuin otetaan mitään syömistä tai juomista. Hammassärky paranee itse valmistetulla hammastikulla, kunhan se on kolmesti muutetusta huoneesta tai kirkon kynnyksestä kiskotusta puusta. Sydänlääkettä saadaan viemällä avosuinen vesipullo kusiaispesään ja leipomalla pullo sisältöineen leivän sisään. Kengän hiertymään voi ripotella poltetun kengän tuhkaa, joka sidotaan puhtaalla siteellä. Jos on tyrehdytettävä verta vuotava haava, pitää vasemmalla nimettömällä sormella pyörittää haavan ympäri kolme kertaa ja sanoa: ”Veri seiso lihassa, niin kuin niitten sielu, jotka helvetissä ovat.”

Mitä on hyvä huomioida juuri tähän aikaan vuodesta?

Taiteiden yö ajoittuu tänä vuonna Bartolomeuksen päivän (24.8.) jälkeiseen päivään. Pitäisi päästä nauttimaan uuden sadon leipää ja puuroa ainakin etelässä. Nautitaan kesän viimeisistä lämpimistä päivistä eli Pärttylin pikkukesästä tai akkain kesästä. Valo vähenee ja pirttiin tarvitaan pärepihti tai energiapihi lamppu. Pärtteli ottaa pois päänalaiset, eli ruokalepoa ei harmi kyllä enää ehdi pitää. Millainen on sää kolmantena päivänä Pertusta, eli tänä vuonna lauantaina 27.8., sellaista säätä riittää koko syksyn. Kesäkuukausien viimeinen varsinainen merkkipäivä on Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä 29.8., ortodokseilla Kuiva Iivana. Marjat ovat sinä päivänä Johanneksen veripisaroita, ja niiden syöminen kannattaa jättää väliin, jotta marjapaikka ei kuivuisi pysyvästi. Sen sijaan kannattaa hävittää syöpäläisiä ja perata ojia tai pajupensaita.

Lisäksi Taiteiden yönä saattaa Hallituskadulta Helsingin Kruununhaasta löytyä yllätyksiä, ei herkkähermoisille. Niistä ei vielä tässä tohdi puhua. Jos kadulta ei saa mieleistään, kannattaa tulla myöhemmin sisäpuolelle asiakkaaksi. Tervetuloa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.