Aleksis Kiven farssivirike

Aleksis Kiven tuotannon tutkimus on usein pyrkinyt selvittämään, mistä Kivi on saanut teoksiinsa virikkeitä. Harvojen teosten osalta tarinan kokonaisuuden virikettä on löytynyt, vaikka monissa tarinoissa onkin nähty Shakespearen näytelmien, Miltonin Kadotetun paratiisin, Ossianin laulujen sekä ennen kaikkea Raamatun kertomusten tukea. Tavallaan merkittävin poikkeus tästä on Kiven elinaikana julkaisemattomaksi jäänyt farssinäytelmä Olviretki Schleusingenissä. Sen osalta jo varhaiset Kiven tutkijat löysivät sanomalehtiuutisen kesältä 1866, jossa käsiteltiin Schleusingenin tapahtumia Preussin–Itävallan seitsenviikkoisen (14.6.–23.8.1866) sodan yhteydessä.

Heinäkuun 16. päivä 1866 Helsingfors Tidningarissa ja Helsingfors Dagbladissa julkaistiin baijerilaisista sotilaista kertova uutiskirje. Helsingfors Tidningarissa mainitaan uutisen alkuperäislähde Magdeburgische Zeitung ja sen ilmestymispäivä 6. heinäkuuta. Suomen ruotsinkielisissä lehdissä tekstit ovat lähes identtiset. Uutinen onkin nähtävästi kopioitu ruotsalaisesta Aftonbladetista, jossa sama teksti ilmestyi 12. heinäkuuta.

Helsingfors Dagbladissa laajojen sotauutisten kolmas osio on otsikoitu ”Ett ölfälttåg” eli ’olutsotaretki’. Tätä vastaava Kiven käyttämä muoto ”olviretki” voisi olla vihje Kiven lukemasta lehdestä. Toisaalta sana ölfälttåg esiintyy myös Helsingfors Tidningarissa, mutta ei varsinaisena otsikkona.

Mitä Kivi sitten uutisesta on ottanut käyttöönsä? Uutinen koostuu tavallaan viidestä osiosta. Se alkaa maininnalla baijerilaisten sotilaiden lihavuudesta, jonka esimerkkinä mainitaan kevyen ratsuväen torvensoittaja, joka painaa reilusti yli sata kiloa. Ironisesti hänestä mainitaan, että häntä ei kutsuttane ”kevyeksi” ratsuväen mieheksi. Tämän piirteen Kivi on ottanut näytelmänsä alun näyttämöohjeeseen muodossa ”Jokaiset, sekä sotamiehet että kapteeni, ovat tavattoman lihavia miehiä kovin punertavilla nenillä”, mutta Kiven sotilashahmot eivät ole ratsuväkeä.

Itävaltalaisessa Kikeriki-pilalehdessä elokuussa 1866 ilmestyi sotilaan lihavoitumisesta kertova pilakuva.

Itävaltalaisessa Kikeriki-pilalehdessä elokuussa Itävaltalaisessa Kikeriki-pilalehdessä elokuussa 1866 ilmestyi sotilaan lihavoitumisesta kertova pilakuva.

Uutisen seuraavassa osiossa mainostetaan kolmea suurta schleusingenilaista panimoa, jotka pystyivät tarjoamaan sotilaille riittävästi olutta. Tämän jälkeen mainitaan myös ”Bieglerin oluthalli”, jossa uusi oluttynnyri piti avata joka kymmenes minuutti ja baijerilaiset sotilaat huusivat ”hoch! hoch!” (’eläköön’). Panimoita ei Kiven näytelmässä mainita, mutta useamman kerran sotilaat kyllä huutelevat hochia vastaavaa ”eläköön”-huutoa, mm. ”Eläköön ilo ja eläköön vahtova olvi!”. Ehkäpä näytelmän tapahtumapaikan, Maura-muorin omistaman kapakan esikuva onkin Bieglerin oluthalli.

Seuraavassa uutisosiossa kerrotaan sotajoukon vahvuudesta ja aseistuksesta. Erityisesti mainitaan, että vain kolmasosalla oli uudenaikainen miniékivääri. Lisäksi huomautetaan, etteivät sotilaat seisseet vartiopaikoillaan, vaan istuivat olvikannujen vieressä penkeillä. Kivi mainitsee kyllä sotilaiden kiväärit, mutta ei tarkemmin niiden olemusta. Sen sijaan tarinan perushahmot Timoteus ja Titus istuvat vartiossa penkeillä juoden olutta, ja nukahtelevatkin välillä.

Uutisen jatkossa ilmoitetaan, paljonko yksikkö joi olutta kahdessa ja puolessa päivässä (reilusti yli kymmenen litraa per sotilas), sekä se, että he olivat vielä anastaneet toiselta komennuskunnalta 700 litraa olutta, jonka ne olivat itselleen hankkineet. Varsinaisesti Kivi ei ilmoittele käytetyn oluen määrää, mutta näytelmän kolmannessa osassa päähenkilöt anastavat toisen komppanian miehiltä olvilekkerin. Se voidaan selvästi yhdistää sanomalehtiuutisen tarinaan.

Näytelmän Olviretki Schleusingenissä ensimmäisten esitysten (Vapaa Näyttämö, Helsinki) mainos Uusi Suomi -lehdessä 4. tammikuuta 1920. Kohtaus toisesta näytöksestä: ”Terve, ruskee ohranneste!”. Piirros Yrjö Ollila.

Näytelmän Olviretki Schleusingenissä ensimmäisten esitysten (Vapaa Näyttämö, Helsinki) mainos Uusi Suomi -lehdessä 4. tammikuuta 1920. Kohtaus toisesta näytöksestä: ”Terve, ruskee ohranneste!”. Piirros Yrjö Ollila.

Uutinen päättyy mainintaan baijerilaisten sotalaulusta, jonka kertosäe ilmoitetaan: ”Wenn das die Preussen wüssten, das sie morgen sterben müssten!” (’jospa tietäisivät preussilaiset, että kuolevat huomenna’). Tämän jälkeen joukko oli joutunut taisteluun preussilaisten kanssa ja vetäytynyt tappiollisena. Kuvio näkyy myös Kiven näytelmässä, sillä tuota kertosäettä päähenkilöt esittävät näytelmän aikana useammankin kerran. Näytelmän kolmannen osan lopussa preussilaiset sitten hyökkäävät ja päähenkilöt lähtevät huonossa kunnossaan niitä vastaan. Taistelu muuttuu vauhdikkaaksi perääntymiseksi, jonka myötä haavoittunut Timoteus jää vangiksi preussilaisille.

Varsin paljon on Kivi siis hyödyntänyt uutistekstin sisällöstä, mutta sen lisäksi hän on rakentanut muutakin. Erityisesti näytelmän neljäs osa ei pohjaudu uutistekstiin. Siinä paikalle tulevat preussilaiset upseerit järjestävät pilanäytelmän paikalle jääneille baijerilaisille sotilasjuopoille Maxille ja Fuchsille. Tuo pilanäytelmä voidaan yhdistää Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän Inferno-osioon (Helvettiin), jossa tuonessa vierailevat henkilöt näkevät ympärillään useita menneitä sotilaslegendoja kuten Hannibalin, Attilan ja Kaarle Suuren. Täysin yhteen virikkeeseen pohjautuva farssinäytelmä Olviretki Schleusingenissä ei siis ole, mutta tavallista enemmän Kiven muuhun tuotantoon verrattuna.

Tuoreessa näytelmän kriittisessä editiossa Olviretki Schleusingenissä. Näytelmällinen osotelma neljässä osassa julkaistaan myös virikkeeksi tulkittu lehtikirjoitus ja sen suomennos. Editio julkistetaan Kiven päivänä 10.10. SKS:n juhlasalissa klo 14 alkaen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.