Sofi Oksasta voi pitää harvinaisena suomalaisena ”tähtikirjailijana”, joka on sekä julkisuuden hahmo että median moniottelija, jota seurataan iltapäivälehdissä ja jota kysytään asiantuntijaksi television ajankohtaisohjelmiin. Vähemmän huomiota on toistaiseksi saanut Oksasen keskeisin rooli, romaanikirjailija. Oksaselle romaani on kuitenkin nähdäkseni vakava kulttuurisen ja yhteiskunnallisen puheenvuoron väline, samalla kun romaani aina myös kiinnittää lukijan huomion omaan taiteelliseen muotoonsa. Niinpä kutsun Sofi Oksasen romaaneja – vain puoliksi leikilläni – ”sofistikoituneiksi” kertomuksiksi.
Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2022
Miksi Neuvostoliiton muistaminen on tärkeää?
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on tehnyt itänaapuristamme päivänpolttavan ja tunteita kuohuttavan aiheen. Suomi muiden länsimaiden mukana – aivan oikein – tuomitsee Venäjän hyökkäyksen. Kansalaisten parissa päätään nostaa myös Venäjään kohdistuva pelko, jolla on Suomessa pitkät historialliset juuret. Pelko ilmenee monen kohdalla kaikkeen Venäjään liittyvään kohdistuvana vihamielisyytenä: yhdet haluavat itärajalle aidan, toisille riittäisi venäläisten turistiviisumien epääminen. Kyse ei kuitenkaan ole vain pelon synnyttämästä vihasta; moni tuntee hyvin ymmärrettävästi myös hyökkäyssotaan kohdistuvaa moraalista suuttumusta.
Kirjemetadatan siivouspäivät Kansallisgalleriassa
Kansallisgallerian kokoelmiin kuuluu taideteosten ja esineiden lisäksi arkistoaineistoja. Niiden historia alkaa jo 1800-luvun loppupuolelta, jolloin museon varhaisin edeltäjä Suomen Taideyhdistys hankki ensimmäiset taiteilijakirjeet tarkoituksenaan kerätä lähdeaineistoa taideteosten tutkimuksen tueksi. Yli 10 000 kokoelmiemme 1800-luvulla kirjoitetun kirjeen tiedot on nyt liitetty CoCo-projektin keräämään kirjemetadataan. Kansallisgalleriassa näimme datapaketin valmistelussa oivallisen hetken tarkastella luettelointitietojamme ja -prosessejamme – ja sen myötä siivota metadataa.
Tiedonhaun harha-askelia
Merkityksellisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa työharjoittelussa oppimani asia on varmasti tiedonhakutaitojeni kehittyminen. Olen kuvitellut, että olisin ihan hyvä tiedonhakija. Enpä ollutkaan. En ollut edes huomannut, että valtaosa tekemästäni tiedonhausta on ollut pimeydessä hapuilua. Japaninkielisten tietokirjojen asiasanoitus on avannut silmäni sille, missä ja miksi tiedonhaku on toisinaan tuntunut kevyeltä ja toisinaan vaatinut äärimmäisiä ponnisteluja. Mieleeni muistuu erityisesti kandidaatintutkielman kirjoittaminen ja sitä varten tiedon hakeminen.