Tunneyhteys Stalinin vainoihin

Buddhalaismunkki Thích Nhất Hạnh uskoo, että ihminen ei voi ikinä kuolla. Mikään ei koskaan katoa maailmankaikkeudesta. Pilvi ei kuole, vaan muuttuu sateeksi. Samoin ihmisen fyysisen olomuodon kadotessa mikään ei katoa, vaan ainoastaan muuttuu. Jos ihminen on pilvi, on hänen sateensa esimerkiksi sanottuja sanoja ja tehtyjä tekoja, jotka vaikuttavat myös jälkipolvien elämiin ja muistoihin. Ne jäävät elämään. Nhất Hạnhin mukaan tietoisuus voimakkaasta yhteydestä menneiden ja tulevien sukupolvien välillä tuo parhaimmillaan jälkipolville vapautta ja mielenrauhaa.

Lue loppuun

Rakennelma yhteisestä menneisyydestä vai osoitus elävästä moninaisuudesta?

SKS:n verkkosivuilla on julkaistu uusi tietopaketti arkiston fonogrammiäänitteiden kokoelmasta. Sivustolla voi tutustua kokoelman äänittäjäkohtaisiin aineistoluetteloihin, kuunnella kansanmusiikin ja -soiton ääninäytteitä ja lukea otteita keruukertomuksista. Samalla aineisto johdattelee pohtimaan, mitä varhaiset äänittäjä-kerääjät ajattelivat tallentavansa – ja mitä he tulivat tallentaneeksi.

Lue loppuun

Suomen vetovoimatekijät ulkomaalaisten opiskelijoiden silmin

Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat kertovat, miltä suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta näyttävät ulkomaalaisen opiskelijan silmin. Kirjoittajat ovat kotoisin eri puolilta maailmaa, ja he ovat oppineet suomen vieraana kielenä. Tässä kirjoituksessa opiskelijat pohtivat Suomen vetovoimatekijöitä.

Lue loppuun