Suomessa on pitkä perinne pohtia Venäjä-suhdetta, mutta lähinnä omasta näkökulmasta. Keijo Korhosta siteeraten, kun eri kansat kirjoittivat kirjoja norsusta, suomalainen kirjoitti otsikolla Norsu ja Suomen talvisota. Nyt kun kansainvälinen tilanne on Venäjän Ukrainaa ja NATO:a koskevien vaatimusten takia jännittynyt, kiinnostus Venäjän näkökulmien tuntemiseen on kasvanut.
Kiinnostus venäläiseen näkökulmaan heräsi jo poliittisen historian opintojeni alkuvaiheessa, jolloin Neuvostoliitto perestroikan muutosten jälkeen lopulta hajosi. Tämä tausta osoittaa sen miksi jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa. Menneisyyttä koskevat kysymykset asetetaan nykyhetkessä, nykyisen tiedon ja näkökulmien perusteella. Toisaalta tapahtumien ja motiivien arvioiminen edellyttää menneisyyden toimijoiden itseymmärryksen tavoittamista, jottei harjoiteta vain nykyhetken tarpeita oikeuttavaa historiapolitiikkaa. Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden ensimmäisellä vuosikymmenellä, 1920-luvulla toimijoiden itseymmärrystä kehystivät mm. bolshevismi ja nationalismi. Yhteiskuntajärjestelmien eroista huolimatta molempia maita yhdisti se, että valtaa niissä käyttivät sisällissodissa voittaneet eliitit.