Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2021

Jumalattarien kuvittamisesta

26.3.2021,
Kommentoi

Kuvitin 30 jumalatarta, uskomushahmoa ja kansantarujen naishahmoa Karolina Kouvolan kirjoittamaan uunituoreeseen teokseen Pohjolan jumalattaret (SKS, 2021).

Kirjaa kuvittaessani pääsin tutustumaan kansanrunojen hahmoihin, joista en ollut monesta aiemmin kuullutkaan. Luonnostellessani jumalattaria tutkin, miten heitä oli aiemmin kuvitettu. Monista, varsinkin saaliinhaltijoista, ei löytynyt aiempaa kuvamateriaalia. Sain mahdollisuuden käyttää luovuuttani ja luoda näille jumalattarille ulkonäöt. Pyrkimyksenäni oli kuvata moninaisesti erilaisia vartaloita kuvitusten hahmoissa. Useita jumalattaria kuvaillaan kauniiksi nuoriksi naisiksi. Halusin rikkoa tietoisesti tätä visuaalista jatkumoa luoden toivottavasti monille naisille samastuttavia voimahahmoja.

Lue loppuun →

Matias Aleksanteri Castrénin ruotsinkielinen käännös Vanhasta Kalevalasta ilmestyi vuonna 1841 – Kalevala öfversatt af M. A. Castrén täyttää 180 vuotta

19.3.2021,
Kommentoi

Kun Elias Lönnrotin kokoama runoeepos Vanha Kalevala julkaistiin vuonna 1835, siitä tuli pian suomalaisten oman kansallisuuden, kielen ja kulttuurin merkkiteos – kansalliseepos.

Suomen kielen asema oli 1800-luvun alussa vielä vähäinen: suomea käytettiin lähinnä kirkollisissa tilaisuuksissa, ja koulutuksen kielenä oli vielä pitkään ruotsi. Vaikka Kalevalan merkitys suomalaiselle kansakunnalle oli kiistaton ja innostus sitä kohtaan suurta, Kalevalan runokieli oli jokseenkin vaikeaa ymmärtää suomea äidinkielenäänkään puhuvien keskuudessa.

Yksittäisiä runojen ja runosikermien ruotsinnoksia oli julkaistu sanoma- ja aikauslehdissä jo ennen Kalevalan ilmestymistä, itsensä Lönnrotin ja muiden aikansa kulttuurivaikuttajien kuten J. L. Runebergin kääntäminä. Suomen kielen lehtori C. N. Keckman, joka tuoreeltaan luennoi yliopistolla Kalevalasta, oli laatinut suorasanainen ruotsinnoksen jo vuonna 1835. Käännöstä ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Lue loppuun →

Noidista ja maailman synnystä kalliomaalauksissa

12.3.2021,
1

Ajan moottoriteitä useita tunteja, käännyn sitten pienemmille teille, kunnes ajan pitkin mökki- ja viimein metsäautotietä tukkirekkojen kääntöpaikalle. Jätän auton ja rämmin metsän läpi jyrkänteen  viertä rantaan. Hurjailmeinen kallionlohkare on kuin portinvartija: lahjon sitä eväsvoileivilläni, ja vedän henkeä ennen kuin uskaltaudun ryömimään suurten, liukkaiden lohkareiden yli kohti määränpäätäni: Hahlavuoren kalliomaalauksia. 

Maalaukset ovat jyrkässä kalliossa. Yhdessä viereisten kallioseinämien kanssa ne muodostavat kolmelta suunnalta suljetun tilan kuin ulkoilmateatterin seinämät. Maalaukset ovat joskus olleet veden rajassa, mutta nyt niille vie vedestä kapea kallion luiska. Tilaa on ehkä parille kolmelle hengelle, joten mitään suuria ulkoilmajuhlia täällä ei ole vietetty. Maalaukset hehkuvat edelleen  punaisina, vielä tuhansia vuosia maalaamisen jälkeen. Mitähän omistamme mahtaa jäädä jäljelle?

Lue loppuun →

Gabriel ”Kaapo” Syrjälän Klaasperkin polska vuodelta 1917

5.3.2021,
5

Kaikki pelimannimusiikin harrastajat tuntevat kurikkalaisen viulistin Gabriel ”Kaapo” Syrjälän (1839–1918). Tai jos eivät tunne miestä, tuntevat he ainakin hänen nimissään kulkevan Syrjälän Kaapon polskan. Syrjälän omaa soittoa heistä tuskin kukaan on sitä vastoin päässyt kuulemaan. Tähän asetelmaan on päädytty siitä huolimatta, että kansanmusiikintutkija A. O. Väisänen äänitti Syrjälän soittoa parlografilla, fonografin kehittyneellä versiolla, kohtuullisen kokoelman jo vuonna 1917. Syrjälän soitot ovat jääneet julkaisematta. Ne ovat myös pysytelleet ensin muissa kokoelmissa, sitten SKS:ssa ”arkiston peitossa” luetteloinnin ulkopuolella koko olemassaolonsa ajan – yli 100 vuotta. Tässä blogikirjoituksessa äänitteet nostetaan esiin ensimmäistä kertaa ja juhlistetaan näin SKS:n arkiston vanhimpia ääniteaineistoja seuran 190-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Pelimannimusiikin äänittäminen 1900-luvun toisella vuosikymmenellä Suomessa ei ollut itsestäänselvyys. Suomalaiset kielentutkijat olivat ottaneet fonografin tutkimuksen apuvälineeksi 1890-luvulla ja heitä seurasivat 1900-luvun ensimmäisellä kymmenluvulla kansanperinteen ja -musiikintutkijat. Fonografi ja parlografi olivat ainoita äänityslaitteita 1930-luvun lopulle saakka, jolloin otettiin käyttöön pikalevytystekniikka. Tutkijat suuntasivat fonografeineen Suomen itäisiin osiin, Venäjän Karjalaan sekä sukukansojen pariin. Onneksi oli muutamia niitäkin tutkijoita, suomenruotsalaisen pelimannimusiikin tallentamisen uranuurtajien ohella, jotka olivat kiinnostuneita läntisten kansanmusiikkiperinteiden äänittämisestä.

Lue loppuun →