Hiljaisen humoristin huolet

Petu nousi verkalleen tuolilta, pyyhki silmiään ja meni tupaan päällysvaatteita muuttamaan. Sieltä palasi hän takaisin ja täytyi mennä Viijan kamariin kaapista ottamaan käräjiin tarvittavia riitapapereja. Takaisin tullessa hän vielä paperikääry kädessä katsahti jälkeensä tuonne vuoteelle, jossa hänen vaimonsa makasi kuolleena.

Hevosen olivat rengit valjastaneet valmiiksi, se seisoi veräjän pieleen sidottuna. Petu tuli ulos, pisti kädestään kääryn kärrylaatikkoon, nousi rattaille ja alkoi ajaa. Yökasteen kostuttamalle hiekalle jäi kaksi pyörien tekemää kuivaa juovaa ja hevosen kavioiden kuopaisemat jäljet.

Tähän kuvaan päättyy Viija (1889), Kauppis-Heikin toinen romaani. Miten kouluja käymätön renkimies osasikin kirjoittaa noin, että tuntuu.

Lue loppuun

Vapauden riemua ja varoituksen sanoja

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 51 vuotta Peukalomatkat ry:n perustamisesta. Tätäkään en olisi tiennyt, ellemme olisi kesäkuussa vastaanottaneet Hyppää kyytiin! -muistitietokeruuseen aineistoluovutusta, joka sisälsi yhdistyksen toiminta-asiakirjoja. Peukalomatkat ry:n ensisijaisena tarkoituksena oli edistää myötämielistä suhtautumista liftaamiseen. Liftareita syytettiin haitoista, ja vaikka yhdistyksen mielestä ongelmia ei ollut, sitoutui yhdistys säännöissään poistamaan haittoja, mikäli niitä osoitettaisiin. Asiansa tukevoittamiseksi yhdistys päätti 20.2.1970 kutsua kunniajäsenekseen itsensä presidentti Urho Kekkosen.

Muutama kuukausi myöhemmin saapui presidentin kansliasta kuitenkin lannistava viesti:

Kun suhtautuminen yhdistyksenne tarkoitusperiin vahvastikin vaihtelee kansalaisten keskuudessa ja kun presidentti Kekkonen itse näkee ns. liftaamiseen liittyvän myös haittatekijöitä, presidentti ei voi ottaa mainitsemallaan tavalla edistääkseen yhdistyksenne tarkoitusperiä. Liftaaja voi saattaa itsensä tilanteeseen, jossa hänelle sattuu vahinko. Suostumalla pyyntöönne presidentti katsoo ottavansa moraalisen vastuun tuollaisista vahingoista. Näin ollen hän ei voi pyyntöönne suostua.

Lue loppuun

Uuspeili

Maaliskuussa 2017 uutisoitiin näyttelijä Lembit Ulfsakin (1947-2017) kuolemasta. Hän oli ansioitunut virolainen teatteri- ja elokuvanäyttelijä. Suomalaiset muistavat hänet ehkä Klaus Härön elokuvasta Miekkailija (2015) tai AJ Annilan Ikitiestä (2017). Mieleeni tuli kuitenkin eräs tv-sarja, jota esitettiin ensin syksyllä 1979 ja uusintana kesällä 1983: Mosfilmin jättielokuva Legenda o Tile vuodelta 1976, jonka ohjasivat Aleksandr Alov ja Vladimir Naumov. Kyseessä oli Till Eulenspiegelin tarina. Elokuva oli paitsi hurja ja jännittävä, myös visuaalisesti tavattoman hieno: lavasteissa ja kuvasommitteluissa käytettiin Pieter Brueghelin ja muiden flaamilaistaitelijoiden maalauksia. Ja nuori Lembit Ulfsak loisti sen nimihenkilönä.

Lue loppuun