Oli kuuma alkukesän päivä vuonna 2015. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosasto oli kokoontunut Suomenlinnaan ideoimaan tulevaisuudessa rahoitettavia tutkimushankkeita. Tarkoituksena oli pitää myyntipuhe hypoteettisille rahoittajille. Ryhmämme Kalevala-idealle hymyiltiin vinosti – olihan Kalevala, ah, niin passé – mutta tuona kesää enteilevänä päivänä Suomenlinnan nurmella onnistuimme perustelemaan rahoituksen Kalevalan kriittiselle editiolle.

Todellista hankerahoitusta piti vielä odottaa, mutta idea sai siivet alleen. Miksi Kalevalasta ei ollut kriittistä laitosta? Oliko syynä historian kuluessa usein toistettu ajatus Lönnrotin eepoksesta? Se oli ”epäpätöinen”, liian kirjallinen ja Lönnrotin turmelema, kaikkea muuta kuin aito kansanruno, jonka suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus oli ottanut 1800-luvun lopulla tutkimuskohteekseen? A. R. Niemen ja Väinö Kaukosen säetutkimukset edustivat eräänlaista kriittistä editiota yksittäisten säkeiden tasolla, mutta Lönnrot toimi toisin, säetasoa laveammin, temaattisesti lähellä olevien runotyyppien ja -aihelmien kanssa.

Lue loppuun →