Monelle on yllätys se, että suuret noitavainot
tapahtuivat vasta uudella ajalla, modernin maailman kynnyksellä, eikä suinkaan
pimeäksi mielletyllä keskiajalla. Ruotsin valtakunnassa koettiin suoranainen
noituushysteria vuosina 1668–1676. Noitia oli pelätty ennenkin, sillä äkilliset
onnettomuudet, sairaudet tai kuolemantapaukset voitiin selittää mustalla
magialla, mutta nyt huoleen oli entistä vakavampi syy: levisi käsitys siitä,
että noidat kaappasivat mukaansa toisia ihmisiä ja varsinkin nukkuvia nuoria ja
lapsia ja veisivät heitä paholaisen pitoihin Blåkullaan, jolla nimellä
ruotsiksi kutsutaan suomenkielisten Kyöpelinä tuntemaa paikkaa.
Myös lasten itsensä annettiin todistaa, ja
tuomiokirjojen sivuille taltioitiin lukuisia toinen toistaan kummallisempia
kertomuksia. Niissä saattoi olla painajaismainen sävy, kun lapsi kertoi
joutuneensa piiskatuksi käärmekimpulla tai muista ahdistavista kokemuksista,
mutta kaikki lapset eivät pitäneet Blåkullaan viemistä epämiellyttävänä. Useista
kertomuksista välittyy päinvastoin mielikuva Blåkullasta paikkana, jossa
syötiin ja musisoitiin ja tanssittiin ja pidettiin hauskaa ja jossa elettiin
vapaana arjen säännöistä ja hierarkioista. Jotkut lapset, niin tytöt kuin
pojat, kertoivat joutuneensa Blåkullassa naimisiin outojen kummajaisten kanssa
ja jopa saaneensa jälkikasvua, mutta sekään ei näyttäydy kertomuksissa
ahdistavana eikä pelottavana. Pääsihän Blåkullasta aina takaisin kotiin.
Näyttääkin olleen niin, että vanhemmat pelkäsivät noitien ja paholaisen
turmelevaa vaikutusta enemmän kuin lapset itse. Vanhempia huolestutti etenkin
se, että lapset väittivät joutuneensa kaapatuiksi silloinkin, kun he näyttivät
nukkuvan kotona. Todistajalausunnoissaan lapset nimesivät ihmisiä, tavallisesti
lähiympäristön aikuisia, noidiksi, jotka veivät heitä Blåkullaan tai joita he
olivat nähneet Blåkullassa. Tuhansia ihmisiä kuulusteltiin ja melkein
kolmesataa teloitettiin.
Lue loppuun →