Kokkausta, teatteria, työpaikan vuorovaikutusta – kielenoppimisen monet mahdollisuudet

Kielenoppiminen ja -opetus ovat muutosten edessä. Yhä suuremmat ihmisjoukot liikkuvat kielialueilta toisille; liikkeessä on niin työperäisiä muuttajia kuin olosuhteiden pakosta siirtyviä pakolaisiakin. Toisaalta tekniikka muuttaa kielenopetusta ja sen ympäristöjä. Esimerkiksi älypuhelimet pelillistävät oppimista ja internet mahdollistaa jokapäiväiset kohtaamiset toisella puolella maapalloa elävien ihmisten ja heidän kieltensä kanssa. Maailman kutistuminen ja teknologisoituminen asettavat haasteita myös kielenopetukselle. Niihin pyrkii osaltaan vastaamaan toimittamamme artikkelikokoelma Kielenoppiminen luokan ulkopuolella (SKS, 2019).

Lue loppuun

Muistoja matkalta suomalaiseen nykyromaaniin

Kun ryhdyimme toimittamaan suomalaista nykyromaania koskevaa artikkelikokoelmaa, varsin pian kävi selväksi, että kotimaisen romaanin olemisen tapaa jäsentävät kysymykset muistamisesta ja matkalla olosta. Tämä havainto toistui kirjamme artikkeleissa käsiteltäessä niin teosten aihepiirejä ja ilmaisutapoja kuin sitä medioitunutta, monikulttuurista ja erilaisten mielipiteiden pirstomaa todellisuutta, josta nykyromaani keskustelee. Näistä ajatuksista syntyi Muistikirja ja matkalaukku. Muotoja ja merkityksiä 2000-luvun suomalaisessa romaanissa (SKS 2019).

Kirjassamme muistikirja ja matkalaukku näyttäytyvät ensinnäkin metaforina menneen ja nykyisen suhteille. Viime vuosien romaani on taajaan osallistunut historian uudelleenarviointiin ja pyrkinyt nostamaan esiin ongelmallisiksi koettuja tai vaiettuja tapahtumia. Painopiste on ollut mikrohistoriassa, menneen lähestymisessä yksityisten kokemusten, tunteiden ja muistojen kautta. Nämä kysymyksenasettelut ovat kutsuneet esiin myös pohdintoja kansallisen ja globaalin sekä paikan ja tilan suhteista.

Lue loppuun

Ulkonäköyhteiskunta ei ole uusi asia – Pukeutumisen historia osoittaa, että ihmisten ulkoasua on pyritty aina kontrolloimaan

Elämmekö nykyään ulkonäköyhteiskunnan armoilla? Määritteleekö ulkonäkömme ja pukeutumisemme pitkälti sen, miten pärjäämme elämässä? Näin voisi päätellä lukuisista lehtijutuista, joiden mukaan ulkonäöstä on viime vuosien aikana tullut keskeinen osa esimerkiksi työelämää: pätevyyden ohella rekrytoinnissa ja uralla etenemisessä saatetaan painottaa työntekijän ulkoista olemusta, kuten pukeutumista. Hoikkuutta ja huoliteltua ulkoasua voidaan pitää jopa pätevyyden ja uskottavuuden mittareina. Työntekijän näkökulmasta katsoen tämä luo tietysti kokonaan uudenlaisia ulkonäköpaineita, joita menneisyydessä ei tunnettu. Mutta oliko asianlaita todella näin?

Lue loppuun

Vielä kerran meren yli. Inkerinsuomalaisten muistitietohaastattelut Ruotsissa

Syyskuussa 2019 Inkeriläisten sivistyssäätiön, Kansallisarkiston ja SKS:n Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun- yhteistyöhanke rantautui Ruotsiin. Haastattelumatkamme sai apurahan Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta ja paikallisilta inkerinsuomalaisilta aktiiveilta saimme puolestaan runsaasti tarpeellisia yhteystietoja. Matka suuntautui sekä Ruotsin länsirannikolle Göteborgin ja Boråsin seudulle että itärannikolle Västeråsin ja Tukholman alueille. Matkan aikana tapasimme yhteensä 16 henkilöä, jotka jakoivat muistojaan ja kokemuksiaan elämästä inkerinsuomalaisena Ruotsissa ja miten he olivat sinne päätyneet.

Bore III -laiva matkaa Helsingistä kohti länttä Inkerin kirkon 350-vuotismuistojuhlan jälkeen vuonna 1960. Otos leikattu Inkeriläisten sivistyssäätiön luovuttamasta kaitafilmistä, SKS:n arkisto.

Lue loppuun

Kun noidat tulivat uniin

Monelle on yllätys se, että suuret noitavainot tapahtuivat vasta uudella ajalla, modernin maailman kynnyksellä, eikä suinkaan pimeäksi mielletyllä keskiajalla. Ruotsin valtakunnassa koettiin suoranainen noituushysteria vuosina 1668–1676. Noitia oli pelätty ennenkin, sillä äkilliset onnettomuudet, sairaudet tai kuolemantapaukset voitiin selittää mustalla magialla, mutta nyt huoleen oli entistä vakavampi syy: levisi käsitys siitä, että noidat kaappasivat mukaansa toisia ihmisiä ja varsinkin nukkuvia nuoria ja lapsia ja veisivät heitä paholaisen pitoihin Blåkullaan, jolla nimellä ruotsiksi kutsutaan suomenkielisten Kyöpelinä tuntemaa paikkaa.

Myös lasten itsensä annettiin todistaa, ja tuomiokirjojen sivuille taltioitiin lukuisia toinen toistaan kummallisempia kertomuksia. Niissä saattoi olla painajaismainen sävy, kun lapsi kertoi joutuneensa piiskatuksi käärmekimpulla tai muista ahdistavista kokemuksista, mutta kaikki lapset eivät pitäneet Blåkullaan viemistä epämiellyttävänä. Useista kertomuksista välittyy päinvastoin mielikuva Blåkullasta paikkana, jossa syötiin ja musisoitiin ja tanssittiin ja pidettiin hauskaa ja jossa elettiin vapaana arjen säännöistä ja hierarkioista. Jotkut lapset, niin tytöt kuin pojat, kertoivat joutuneensa Blåkullassa naimisiin outojen kummajaisten kanssa ja jopa saaneensa jälkikasvua, mutta sekään ei näyttäydy kertomuksissa ahdistavana eikä pelottavana. Pääsihän Blåkullasta aina takaisin kotiin. Näyttääkin olleen niin, että vanhemmat pelkäsivät noitien ja paholaisen turmelevaa vaikutusta enemmän kuin lapset itse. Vanhempia huolestutti etenkin se, että lapset väittivät joutuneensa kaapatuiksi silloinkin, kun he näyttivät nukkuvan kotona. Todistajalausunnoissaan lapset nimesivät ihmisiä, tavallisesti lähiympäristön aikuisia, noidiksi, jotka veivät heitä Blåkullaan tai joita he olivat nähneet Blåkullassa. Tuhansia ihmisiä kuulusteltiin ja melkein kolmesataa teloitettiin.

Lue loppuun