Reunoilla vai keskellä? Suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa

Venäjän Karjalassa julkaistua suomenkielistä kirjallisuutta on tarkasteltu usein osana kansallisia kirjallisuuksia ja kulttuureja Venäjällä ja Suomessa. Se on nähty marginaalisena, perifeerisenä Venäjän kirjallisuuden osana ja alkuvaiheessaan Suomen työväenkirjallisuuden historiaan kytkeytyvänä. Neuvostoaikana se oli myös osa neuvostokirjallisuuden instituutiota, yhtenä ei-venäjänkielisenä, ns. kansallisena kirjallisuutena muiden vastaavanlaisten kirjallisuuksien joukossa. Venäjän Karjalan kirjallisuutta voidaan tarkastella myös eräänlaisena rajakirjallisuutena – tällä käsitteellä kirjallisuudentutkija Emily Hicks on kuvannut mm. Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseutujen kirjallisuutta.  Rajakirjallisuudessa tulkinnan taustaksi valitaan liikkeessä oleva maailma ja kirjallisuutta kirjoittavat ihmiset, jotka ovat liikkeessä paikasta toiseen, ylittävät rajoja, kokevat olevansa kaiken välissä, kaiken rajoilla tai eivät missään. Rajakirjallisuudelle on myös tyypillistä, että se yhdistää kahden tai useamman vallitsevan kulttuurin koodistoa, useita kieliä tai eri suunnista avautuvia näkökulmia kuvatessaan arjen ilmiöitä tai sosiaalista todellisuutta.

Lue loppuun

Raamatullinen Maamme kirja

Kuten hyvin tiedetään, Zacharias Topeliuksen kirjoittamassa koulun lukukirjassa Maamme kirja hengellisyys ja kristillisyys on monessa paikassa esillä. Topelius käyttää muokattua Raamattu-pohjaista tekstiä monessa kohdin ilmaisematta suoraan, mihin Raamatun tekstikohtaan se viittaa. Niiden lisäksi hän käyttää usean alaluvun mottona suoraa Raamattu-sitaattia. Näistä motoista suurin osa on liitetty ensimmäisen ”Maa”-luvun alalukuihin. Sen lisäksi hän käyttää Raamattu-mottoja – erityisesti luterilaisen Ruotsin sotahistorian yhteydessä sekä myös viimeisessä pääluvussaan ”Kertomuksia Suomen uudemmasta ajasta”. Sen sijaan alaluvuissa ”Pakanallisia Jumaloita ja Sankarisatuja” sekä ”Kertomuksia Suomen katolisesta ajasta” ei Raamattu-mottoja ole yhtään. Hän on selvästi halunnut sijoittaa uskonnollisuuden evankelis-luterilaisen maan ja sen kehittymisen kuvaukseen.

Maamme kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1876 puoli vuotta alkuperäisen ruotsinkielisen ensipainoksen jälkeen. Kirkkoherra Johan Bäckvallin suomennos sai kuitenkin varsin paljon negatiivista kritiikkiä kielestään, joten Paavo Cajander pestattiin muokkaamaan suomennosta. Muokattu toinen painos ilmestyi jo 1878, joten alkuperäinen Bäckvallin versio ei kovin paljon ehtinyt levitä. Cajander pysyi 1800-luvun muokkausten tekijänä, joten siitä syystä ensi viikolla julkaistavaan Maamme kirjan digieditioon valittiin perustekstiksi teoksen 2. laitos vuodelta 1878. Sen lisäksi julkaistaan vertailuversioina myös vuoden 1915 laitos (21.), jonka päätoimittaja oli runoilija Otto Manninen, sekä vuoden 1944 laitos (47.), joka muodosti perustan Maamme kirjan viimeisille 20 vuoden painoksille (57.painos, 1965). Lisäksi julkaistaan myös ruotsinkielisen ensipainoksen Boken om Vårt Landin teksti, jota voi tarkemmin tutkiskella Svenska litteratursällskapet i Finlandin (SLS) toimittamassa Zacharias Topelius Skrifter -editiosta.

Lue loppuun

Pohjolasta Pohjois-Amerikkaan: Amandus Johnsonin atlanttinen historia

Teoksensa The Swedish Settlements on the Delaware 1638–1664 esipuheessa amerikanruotsalainen historioitsija Amandus Johnson (1877–1974) kuvaili, miten hänen viisi vuotta kestänyt arkistotutkimuksensa Ruotsissa, Hollannissa, Englannissa ja Suomessa oli tuottanut valtavasti uutta tietoa Uuden Ruotsin siirtokunnan poliittisesta historiasta. Swedish Settlements julkaistiin vuonna 1911, joten Johnsonin tutkimus oli alkanut vuoden 1906 paikkeilla.

Johnsonin urakka ei jäänyt Suomessa huomaamatta, sillä lokakuussa 1906 Hufvudstadsbladet raportoi ”kiinnostavista arkistolöydöistä.” Uutisen mukaan Johnson oli tehnyt tutkimustyötä Kuninkaallisessa kirjastossa, yliopistokirjastoissa, Kamariarkistossa sekä yksityisarkistoissa. Työ oli tuottanut ”odottamattoman hyviä tuloksia.” Tässä kohtaa nykypäivän lukijan on hyvä pysähtyä miettimään, kuinka monta kertaa hän on lukenut suomalaisista sanomalehdistä, kun historioitsija aloittaa arkistotutkimuksensa – puhumattakaan siitä, että kyseinen historioitsija olisi ruotsalainen ja toimisi Yhdysvalloissa.

Lue loppuun