Vähäisiä lisiä
Kaunokirjallisuuden tekijät kertovat usein, miten heidän henkilönsä alkavat elää omaa elämäänsä. Tyypillisintä tämä on kuulemma jännäreissä – poloinen dekkaristi ei voi kuin katsoa vierestä, kun tomera etsivä touhuaa omiaan, ja kirjata tapahtumat muistiin.
Sama voi kyllä tapahtua tietokirjailijallekin. Puhun kokemuksesta.
Lektio Lapin yliopistossa 24.11.2017
Olen viimeisten kuuden vuoden aikana muuttanut kaksi kertaa. Ensimmäinen muutoista tapahtui monen vuoden paikallaan asumisen jälkeen, ja siksi jouduin kohtaamaan melkein vuosikymmenen ajan kaappeihin ja varastoihin piiloutuneen rojun määrän.
Ensi sunnuntaina 200 vuotta täyttävän Zacharias Topeliuksen (1818–1898) laaja toimintakenttä vaihteli journalismista virsirunouteen ja yliopistohallinnosta eläinsuojeluharrastukseen. Kirjailijan monipuolisuus ja sivistysihanteet tulevat hyvin esille myös hänen pitkäjänteisessä koulukirjahankkeessaan, joka alkoi lukukirjalla Läsebok för de lägsta lärowerken i Finland. Första Kursen. Naturens Bok (1856) ja täydentyi jatko-osalla Boken om Wårt Land (1875) parikymmentä vuotta myöhemmin.
Lukukirjoissaan Topelius pyrki opettamaan perusasioita biologiasta ja fysiikasta sekä Suomen maantieteestä ja historiasta. Aiempien kirjoitustensa ohella hän hyödynsi niissä paljon muidenkin kirjailijoiden tekstejä. Kuten Helena Ruuska eräässä viimesyksyisessä esitelmässään totesi, tämä topeliaaninen oppikirjaresepti vastaa hämmästyttävästi nykyisen opetussuunnitelman ajatusta rikkaasta tekstiympäristöstä, ilmiöoppimisesta ja monialaisista oppimiskokonaisuuksista.