Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2017

Suomen Kansan Sävelmiä

27.11.2017,
Kommentoi

Tasan 125 vuotta sitten oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri F. W. Rothsten hyvin huolestunut. Kuusi vuotta aiemmin hän oli julkaissut sanomalehdissä suuria ilmoituksia, jotka sisälsivät vetoomuksen suomalaisten kansansävelmien ystäville: lähettäkää Seuralle sävelmiä, Seuralla on aikomus julkaista niitä ”mahdollisuutta myöten täydellinen kokoelma”.

Seuralla oli ennestään parituhatta sävelmää. Uusi teossarja sai nimekseen Suomen Kansan Sävelmiä, ja siinä oli tarkoitus olla kolme osaa: 1) runosävelmät, 2) ”varsinaisten n. s. kansanlaulujen sävelmät” ja 3) ”kansallistanssien sävelmät”. Julkaiseminen aloitettiin toisesta osasta. Sen toimittaminen oli annettu kapellimestari Robert Kajanuksen tehtäväksi, mutta viidessä vuodessa oli ilmestynyt vaivaiset kaksi vihkosta. Nyt oli päästävä ripeästi eteenpäin. Rothsten päätti toimia.

Lue loppuun →

Monien tarinoiden tietäjä − kylähullu, ideaali kristitty ja maaginen noita

17.11.2017,
1

Ajatus suomalaisesta tietäjästä on tuttu lähes jokaiselle. Mielikuvat liittyvät usein Kalevalan pitkäpartaiseen, kanteletta soittavaan Väinämöiseen. Mielikuvien syntyyn on toki vaikuttanut myös suomalainen taide, jossa Väinämöistä on kuvattu verraten ahkerasti. Uroteot, laulaminen ja loitsiminen ovat vahvasti Väinämöiseen liittyviä piirteitä. Kieltämättä näin pitkään omissa mielikuvissanikin tietäjän laulavan toista suohon.

Uskomustarinoihin luokitellut, 1900-luvulla kerätyt tietäjätarinat SKS:n arkistossa ja haastattelut 2000-luvulla Pohjois-Pohjanmaalla ovat kuitenkin muokanneet ajatuksiani siitä, millainen oli entisaikojen suomalainen tietäjä. Tietäjät olivat usein kuin ketä tahansa mökin ukkoja ja akkoja, toisin kuin monet ehkä kuvittelevat. Hyvin tavallista oli, että tietäjät toimivat kyvynhaltijoina ikään kuin sivutoimisesti. Pääasiallisesti he saattoivat toimia maanviljelijöinä, puuseppinä tai emäntinä. Tietäjien kuvataan harvoin pitäneen kyvyistään suurta meteliä saati olevan sen hyödyntämisestä palkkiota vailla – pikemminkin he auttoivat, kun apua pyydettiin. Kyvyiltään tietäjiä on karkeasti ollut kolmenlaisia: loihtijoita, näkijöitä ja parantajia. Todellisuudessa tietäjien kirjo on kuitenkin ollut paljon laajempi, kuten esim. Hailuodossa on kerrottu:

Lue loppuun →

Työelämän muistelemisen lyhyt historia

10.11.2017,
Kommentoi

”Pokasahan aika on ohi”, todettiin metsätyömiesperinteen keruuesitteessä joulukuussa 1968. Kuulentoon valmistauduttiin, Ruotsiin muutettiin, keskiolut oli vapautumaisillaan, Vanha vallattu ja Hallituskatu 1:ssä oli kehittymässä uudentyyppinen muistitiedon keruiden konsepti. Suorastaan vallankumouksellinen oli keruuohjeen heitto: ”Kirjoittakaa aluksi vaikka oman elämänne tarina, jollette tiedä, miten olisi parasta ryhtyä työhön.”

Kansanrunousarkiston yhteistyökumppanina oli Postisäästöpankki, jonka tiedotusosastoon Unioninkadulle jätkäperinnevastaukset pyydettiin lähettämään. Aikaa annettiin vain kaksi ja puoli kuukautta, mutta silti saatiin 789 vastausta, yhteensä 18 000 sivua. Tekijöihin sisältyi professori Matti Kuusen mukaan ”noin neljä Pentti Haanpäätä ja parisenkymmentä Kalle Päätaloa”; viimeksi mainitulta oli tosin vielä Iijoki-sarja alkamatta. Antologia Jätkät sen kun porskuttaa ilmestyi Weilin+Göösiltä 1970, ja kaverini Veka kehui sitä tuoreeltaan alakoulussa. Uusi vuosikymmen toi myös uuden ammattinimikkeen metsuri, ja heitä työskenteli metsissämme yli sata tuhatta.

Lue loppuun →

Jäikö se sinne?

3.11.2017,
Kommentoi

Hiljaisuus herättää ihmisen aistit. Seuduilla, joissa yhteydet ovat pitkiä, on totuttava kuuntelemaan luontoa ja omaa sisintä. Suomalaisessa tarinaperinteessä tuttuja ovat kertomukset eelläkulkijoista, eellusmiehistä, ihmisen haamusta, etiäisistä tai varjosta, jotka tulollaan ennakoivat ehkä kaukaakin saapuvaa vierasta. Viimeistään tuolloin emäntä asettaa kahvipannun tulelle: ”Tiimaa ennen kun itte ihminen tulee taloon, puolta tiimaakin ennen, se tulee. Se on eelläkulkija”. Saatetaan kuulla tiukujen kilinää, ikkunat helisevät, ovet aukeavat tulijatta, kuullaan askelia tai odotettu vieras nähdään itsensä hahmoisena.

Ihmisen hahmo tai kaksoisolento tulkitaan usein kansanperinteessä kuoleman enteeksi. Niiden sairasvuoteelle kääntyneiden kohtalo, jotka nähdään kotinsa läheisyydessä kenties valkeissa vaatteissa, on sinetöity: pian näyn jälkeen kyseinen sairas kuolee.

Lue loppuun →