Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2017

Selittämättömän jäljillä

27.10.2017,
Kommentoi

Haruki Murakami kuvaa kirjailijanuransa alkua novellikokoelmansa Hear the Wind Sing johdannossa. Hän kirjoittaa tapahtumasta, joka vakuutti hänet tulevaisuudesta kirjailijana. Murakami kertoo tavallisesta sunnuntaipäivästä, jolloin hän oli vaimonsa kanssa kävelyllä. Yhtäkkiä hänen käteensä putoaa haavoittunut kyyhkynen ja hän tiesi, “uskaliaasti ja intiutiivisesti”, kuten hän kirjoittaa, että juuri silloin, samalla hetkellä jossain toisaalla, päätettiin hänen ensimmäisestä merkittävästä kirjallisuuspalkinnostaan. Muisto elävän kyyhkysen lämpimästä kosketuksesta opetti hänet läpi elämänsä myös luottamaan johonkin, jota hän kantoi itsessään ja sai hänet unelmoimaan mahdollisuuksista, joita elämä antaa.

Lue loppuun →

Allegorisen intiimiä: tunnustuksellisuuden kulttuuri ja stand up -komiikka

20.10.2017,
Kommentoi

Tunnustuksellisen intiimiyden trooppi hiertää stand up -komiikkaa. Lajin viehätyksestä merkittävä osa pohjaa siihen avoimuuden ja suorapuheisuuden lupaukseen, jossa ”omana itsenään” julkisella foorumilla esiintyvä koomikko sanoo ja paljastaa härskisti ”kaiken”. Esimerkkeinä voisi mainita amerikkalaisen Amy Schumerin (2017) selostamassa sukuelimensä tuoksua tai kotimaisen Juuso Kekkosen, joka monologin ja stand upin rajoja sumentavassa Oudon homon (2016) esityksessään heittäytyy ilkosen alasti yleisönsä eteen.

Lue loppuun →

Pieniä paratiiseja Tartossa

13.10.2017,
Kommentoi

Dokumentaristille maailma on täynnä polkuja, joita voi lähteä seuraamaan. Jälkeenpäin saattaa kummastella kuinka ajauduinkaan juuri tuonne. Intuitio ohjaa suunnan ja yllätykset täydentävät reittiä.

Olen kuvannut kaupunkiviljelyä Suomessa ja kiinnostuin oitis kuultuani tarinoita Virosta. Neuvostoaikana ruokapulaa helpotettiin jakamalla kansalaisille kasvimaita kaupunkien kupeesta. Tartossa rautatieläiset saivat viljelyä varten joutomaata radanvarsilta ja sähkölaitoksen työntekijät voimalinjojen alta, Tiigiaedista. Lähdin kuvaamaan rippeitä jäljellä olevista rautatiepuutarhoista mutta päädyinkin vaeltelemaan Tarton Chinatownin kujille ja koputtelemaan tuntemattomia portteja.

Lue loppuun →

Siivet selkääni saan! – Kiven kuva päätyi lentokoneen peräsimeen

6.10.2017,
1

Aleksis Kivestä ei tiettävästi ole säilynyt yhtään valokuvaa. Siksi kysymys hänen ulkonäöstään on askarruttanut kirjallisuuspiirejä liki puolentoista vuosisadan ajan. Ensi kerran Kiven kasvonpiirteet aiheuttivat päänvaivaa ja dramaattisia käänteitä, kun hän oli päättänyt maallisen vaelluksensa vuoden viimeisenä päivänä 1872. Taiteilija Albert Edelfeltiä pyydettiin ikuistamaan muotokuva kirjailijavainaasta, mutta hän kieltäytyi kunniasta, koska ei ollut tuntenut kohdetta elävänä.

Kiven ystävä, Morgonbladetin päätoimittaja E. A. Forssell, joka oli Suomen Taideyhdistyksen entinen oppilas, onneksi lupautui tehtävään. Kun junasta myöhästynyt Forssell ei saapunutkaan hautajaisiin, Kiven ystävät yrittivät epätoivoissaan piirtää vainajan profiilista varjokuvaa huonossa valaistuksessa. Viime hetkellä, kuolinkellojen jo soidessa Forssell riensi paikalle. Arkkua ei ollut vielä naulattu kiinni, joten hän ehti saada nimensä suomalaiseen taidehistoriaan. Kiven kirjailijakollega ja ystävä Emil Nervander on muistellut tätä jännitysnäytelmää:

Lue loppuun →