Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2017

Oppinut oluen juopi, oppimaton oksentaapi

22.6.2017,
1

Kesä tuo alkoholin otsikoihin ja keskustelupalstoille. Koulun päättymistä juhliva nuoriso, juhannuksen hukkumistapaukset, juhlajuomien uusimmat trendit, terassikausi ja siitä selviäminen puhututtavat vuodesta toiseen. Tänä kesänä suomalainen alkoholikeskustelu käynnistyi aivan erityisellä tavalla, kun hallituksella oli käsiteltävänään uusi alkoholilaki. Uutissivustoilla, kolumneissa, blogeissa ja mielipideosastoilla on puitu tiukan alkoholipolitiikkamme syitä ja seurauksia. Reaktiot ovat vaihdelleet lannistumisesta uhoon ja huvittuneisuudesta närkästykseen. Onpa myös ehdotettu, että koko alkoholilaki tulisi antaa kansan päätettäväksi. Mutta mitä siitäkin tulisi – onhan se nyt nähty, että tällä viinanhimoisella kansalla ei koskaan ole ollut ymmärrystä alkoholinkäytöstään tai sen säätelystä.

Vai onko sittenkin?

Lue loppuun →

Muistibuumin ytimissä

16.6.2017,
Kommentoi

Väkivalta, kärsimys ja sodat tuottavat trauman kyllästämää muistikulttuuria, ja traumakulttuurin ilmapiiriä voidaan etsiä esimerkiksi kommunismin jälkeisestä Itä-Euroopasta. Sofi Oksanen on investoinut tiettyjen muistin prosessien, erityisesti Gulagin, esiin nostamiseen mahdollisimman monella muistia tuottavalla rintamalla.

Historian käsittelyn keinona fiktio on ollut Suomessa keskeisessä asemassa ja kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen muistibuumi näkyy myös kaunokirjallisuudessa. Finlandia-palkintopuheessaan Oksanen nosti esiin Puhdistuksen kielen, kansallisuuden ja kansainvälisyyden haasteen sekä erilaisten muistikulttuurien kaupallisen arvon. ”Uskokaa pois, suomenkielinen romaani, joka kertoo Neuvosto-Viron kolhoosielämästä, ei lähtökohtaisesti ole se kaikkein kuumin aihepiiri kansainvälisillä markkinoilla.” Romaanin menestystarina puhuu kuitenkin toista kieltä: se resonoi voimallisesti vallitsevan muistibuumin, muistikulttuurin elpymisen ja uudenlaisten, ylirajaisten muistin muotojen syntymisen kanssa.

Lue loppuun →

Kielimuurin yli

13.6.2017,
Kommentoi

Vienti Suomesta on viime kuukausina kasvanut, viime huhtikuussa se oli 4,5 miljardin euron luokkaa. Taloutta ja ihmisten mielialoja tällaiset uutiset piristävät ihmeesti.

Suomalaisen kirjallisuuden vienti ei parhaimmillaankaan − alle 200 000 euroa kuukaudessa − hetkauta näitä tilastoja mihinkään suuntaan, mutta kulttuurista merkitystä kirjallisuusviennillä on sitäkin enemmän. Suomalainen kaunokirjallisuus on sitkeän promootiotyön tuloksena saavuttanut komeita läpilyöntejä: Sofi Oksanen, Katja Kettu, Salla Simukka, Riikka Pulkkinen, muutamia mainitakseni.

Lue loppuun →

Myytti pohjoispohjalaisesta perinneköyhyydestä

9.6.2017,
Kommentoi

Lapsuuteni Tyrnävällä kerrottiin tarinoita vuosikymmeniä aiemmin eläneestä tietäjähahmosta ja muista mystisistä aiheista. Lapsena en ollut varma siitä, oliko tarinoissa kyse todellisista, historiallisista henkilöistä ja tapahtumista vai olivatko tarinat satuja. Tarinoita oli hankalaa paikantaa tai asettaa tiettyyn ajalliseen kontekstiin − mikä tahansa kertomus menneistä ajoista tuntui helposti sadunomaiselta ja erikoiselta. Jossain vaiheessa unohdin tarinat, osa ihmisistä oli aikanaan jopa vähätellyt niiden kerrontaa. Vuosia myöhemmin löysin kuitenkin itseni keräämästä näitä tarinoita ja tulkitsemasta niiden kerrontaa. Keruuni yhteydessä tutustuin myös ensi kertaa SKS:n arkiston kokoelmiin. Tutkimukseni aineistonkeruu eteni kylänraitilta arkistoon, josta avautui valtava uskomustarinoiden aineistokorpus.

Muistan ennakoineeni omien kenttätyömatkojeni alkuvaiheissa, etten tulisi löytämään tarinoita tietäjästä kovinkaan paljoa. Minulla oli mielikuva siitä, ettei kerrontaperinne ollut kovin vahvaa Pohjois-Pohjanmaalla. Tietäjähahmokaan ei asettunut mielikuvissani 1900-luvun alkuvuosikymmenten pohjoispohjalaiseksi, vaan helposti kuvittelin tietäjän olevan pitkäpartainen kanteleensoittaja. Hämmästykseni olikin suuri, kun lapsuudessani kuulemani tarinat saivat kenttätyömatkoilla useita toisintoja ja löysin tarinoita, jotka eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Vastaantulleet valokuvat ja lehtikirjoitukset muokkasivat myös mielikuviani tietäjästä kalevalaisena tietäjähahmona. Erikoista kykyään lukuunottamatta tietäjä vaikuttikin ihan tavanomaiselta 1900-luvun alkuvuosikymmenten maaseutuyhteisön jäseneltä.

Lue loppuun →

Käsikirjoitukset kertovat teosten genetiikasta

2.6.2017,
Kommentoi

Aleksis Kiven Canzio-näytelmästä on kaksi käsikirjoitusta SKS:n arkistossa. Käsikirjoitusten saamisesta mainitaan SKS:n pöytäkirjassa 1.6.1912, että Jalmari Finne oli lahjoittanut Kaarlo Bergbom -vainajalta saamansa Aleksis Kiven Canzio-näytelmän näytökset III–V. Samaan aikaan Kansallisteatterin johtokunta puolestaan oli suostunut siihen, että teatterin arkistossa olevan saman näytelmän I ja II näytöksen käsikirjoitukset säilytettäisiin vastedes SKS:n arkistossa. Nämä lahjoitukset liittyivät tuolloin käynnissä olleeseen Aleksis Kiven Koottujen teosten toimittamiseen. Kootuissa julkaistiin siten ensimmäistä kertaa kokonainen Canzio-näytelmä. Kaarlo Bergbom oli vuonna 1897 julkaissut näytelmän neljännen näytöksen teatterialan juhlateoksessa Suomalainen Näyttämö.

Pöytäkirjamaininnasta käy ilmi, että käsikirjoituksia on useita, mutta se jättää kuitenkin epäselväksi sen, mitkä ovat eri tahoilta saatujen käsikirjoitusten suhteet. Pöytäkirjan merkintä ”III–V näytösten käsikirjotukset” viitannee siihen, että Finnen lahjoituksessa on useampi  versio näytelmän näytöksistä III–V. Kaksi versiota näistä näytöksistä SKS:ssa onkin tallessa. Kansallisteatterin lahjoituksessa ei mainittu kuin yksi versio kahdesta ensimmäisestä näytöksestä.

Lue loppuun →