Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Kyltät, naskit ja keppihevonen

28.10.2016,
Kommentoi

Rajamäell’ korkealla
asuu pariskunta,
harjoitellen virkaa viisi,
ammattia monta.

Rajamäen rykmentti, joka edustaa Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä ”mustalaisuutta”, tunnetaan parhaiten heistä lauletusta pilkkalaulusta. Laulussa tämä seitsenhenkinen joukkue, jonka muodostavat isä-Mikko, äiti-Kaisa sekä Heikka, Matti eli Mörökölli, kaksoset sekä Pikkutallukka, asetetaan ivalliseen ja huvittavaan valoon asioita liioitellen ja vähätellen. Se, että Kivi on ajatellut laulun veljesten sanoin ”lystilliseksi” ja ”ilkeenaikaiseksi”, kertoo sen kahdesta puolesta. Molempia seikkoja, hauskuutta ja pilkkaa, kannattaa problematisoida erityisesti siksi, että laulussa ja laulutilanteissa on kyse kahden kulttuurin kohtaamisesta. Mikä laulussa siis on hauskaa ja mikä pilkkaa – ja kenelle?

Lue loppuun →

Suomen rumin mies ja muuta akateemista ammattikuntaperinnettä

21.10.2016,
1

Suomalaisen kansanperinteen ja muistitiedon kokoelmia löytyy myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Yksi tällainen on Tartossa sijaitsevan Eesti Rahvaluule Arhiivin pieni suomalaisen perinteen kokoelma, ERA, Soome. Se sisältää 80 sivua kielentutkija Paul Aristen (1905–1990) muistiinpanoja, jotka on kirjattu pääosin Suomessa, jokunen myös Virossa, Hampurissa ja Pietarissa.

Aristen kerrotaan tehneen muistiinpanoja kaikkialla missä liikkui. Suomea koskevassa kokoelmassa aihepiirit vaihtelevat lasten pelotuksista rivoihin lauluihin. Hiukan yllättäen suuri osa aineistosta on kaskuja ja anekdootteja Aristen suomalaisista kollegoista ja akateemisista persoonallisuuksista. Jutuissa seikkailevat muun muassa Lauri Kettunen, Kaarle Krohn, Viljo Mansikka, Väinö Salminen, J. E. Salomaa, E. N. Setälä ja Kalle Väisälä. Toisin kuin muiden muistiinpanojen kohdalla, informantteja ei mainita nimeltä. Lähteitä siis hienotunteisesti suojataan.

Lue loppuun →

Romanien kulttuuriperintö Pohjoismaissa

14.10.2016,
Kommentoi

Pohjoismainen romanien kulttuuriperintö ja sitä vaalivat projektit olivat esillä syykuun lopussa Upsalassa järjestetyssä seminaarissa Romer och resande i Nordiska kulturarvet. Suomea seminaarissa edustivat Romaniasiain neuvottelukunnan, SKS:n ja Kansallisarkiston yhteinen Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus (2016–2018) -hanke sekä Suomen romanien historia (2010–2012) -tutkimus- ja julkaisuhanke (SKS, RONK). Jälkimmäinen oli jälleen ajankohtainen siksi, että hankkeen tuloksena julkaistusta tietokirjasta toimitettiin viime vuonna myös ruotsinkielinen laitos. Isäntämaa Ruotsin ja Suomen lisäksi paikalla oli edustajia myös Norjasta ja Saksasta. Seminaarin ja työpajan isäntänä toimi Institut för språk och folkminnen. Muita järjestäjätahoja olivat Forum för levande historia, É Romani Glinda, HL-Senteret  sekä RomArchive – Romano Digitalno Archivo.

Seminaarissa esiteltyjä hankkeita yhdistää ajatus ”historian tyhjän kohdan täyttämisestä”. Romanien 500-vuotinen läsnäolo ja sen romaniääninen tulkinta on jäänyt monelta osin pimentoon sekä arkistoissa että museoissa kaikissa Pohjoismaissa. Meneillään olevat hankkeet pyrkivät korjaamaan tilannetta tuomalla romaniväestön historiaa ja osallisuutta näkyväksi. Arkistoissa asiaa edistetään paikantamalla jo kerätyistä aineistoista romanitietoa sekä keräämällä uutta romanien itsensä tuottamaa aineistoa – museoissa ja internetissä järjestämällä näyttelyprojekteja. Hankkeita yhdistävänä tekijänä on myös se, että kaikki hankkeet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten romanien kanssa. Ylirajaisuus, on se sitten romaniväestön vuorovaikutusta pääväestön kanssa tai vuorovaikutusta naapurimaiden romanien kanssa, on hankkeissa luonnollisena aspektina mukana.

Lue loppuun →

Perheet Kiven teoksissa

7.10.2016,
2

Aleksis Kiven teosten pääjuonet liittyvät monesti henkilöiden sisäisten tai ulkoisten konfliktien ratkaisuihin ja usein niihin osallistuu päähenkilöiden lähipiiri. Eräs mielenkiintoinen piirre näissä teoksissa on kuitenkin se, että hyvin harvalla päähenkilöllä on ”normaali” perhe – enkä tässä tarkoita luonteeltaan vaan rakenteeltaan normaalia eli vanhemmat ja lapset. Nummisuutarin Eskon perheen lisäksi molemmat vanhemmat ovat lapsilla vain Yö ja päivä -näytelmän perheissä, ja tietenkin Kullervolla, joka ei tosin aluksi sitä tiedä ja lopuksi ilman heitä jää. Toki muutamassa Kiven näytelmässä ei ole minkäänlaisia perhekokonaisuuksia, nimittäin Olviretkessä ja Kihlauksessa, sillä niissä eivät sukulaisuusasiat ole juuri esillä. Olviretken nimettyjä baijerilaisia sotilaita voidaan tietysti pitää veljeksinä (seitsemän!) tai Apelin ja Josepin ”työryhmää” isänä ja poikana, mutta tällöin kyseessä on tulkinta, ei esiin kirjoitettu asia.

Yleinen periaate Kiven luomissa perheissä on se, ettei niissä ole toista vanhempaa. Margaretassa, Selman juonissa, Karkureissa ja Leassa naispäähenkilöllä (Karkureissa myös Tykolla) on vain isä, eikä äitien poissaoloa niissä juuri korosteta. Seitsemässä veljeksessä pojilla on teoksen alussa puolestaan vain äiti, jonka kuolema laukaisee tarinan varsinaisesti käyntiin.

Lue loppuun →