APUVA! – ihmiselämän eri tilanteisiin Servaalin korttelin katujuhlassa

lippuviirit2

Me SKS:n arkistolaiset jalkaudumme Hallituskadulle Taiteiden yönä 25.8. klo 17–19. Tuomme katujuhlaan näkyvän ja kuuluvan ostoskärryn, josta emme myy vaan annamme ilmaiseksi kansanviisauslappusia, kunhan kauniisti pyydetään. Arkistoteksteistä huomaa, että ihmisen perushuolenaiheet ovat tänään ihan samoja kuin sata vuotta sitten. Moni hyvä konsti tilanteen kohentamiseksi – tai ainakin olon huojentamiseksi – on vain päässyt unohtumaan.

Onko rahahuolia?

”Suu säkkiä myöten”, sanoo sananlasku. Tyhjänkin säkin suu täytyy aina sitoa kiinni, jotta köyhyys ei pääse taloon. Tarkaksi talonpitäjäksi oppii sellainen, joka osaa kuoria nauriin tai omenan yhteen pitkään hituun. Luomia kannattaa havainnoida, sillä sellainen luomi, jota ei itse taivu näkemään, merkitsee mahdollisuutta rikastumiseen. Kahvikuplista ennustettu rahantulo on monelle tuttu asia, kunhan muistaa, että kuplien pitäisi sammua juojaa kohti eikä kupin vastakkaiseen laitaan. Mutta jos tarkkailusta siirrytään järeämpiin toimiin varallisuuden saavuttamiseksi, on hankittava para. Voionni on ostovoimaa, ja sitä antava para syntyy sanoilla: ”Synny para, paras para, kehrävarsi, köppisääri, piekse piimä valkeaksi, pieninkin pisara voiksi, hyväksi hyytymähän, ei ole silmää näkemässä, eikä korvaa kuulemassa!”

Lue loppuun

Pinaattivelliä ja kaurakiisseliä

Lapsuusmuisto: istun Vallilan kansakoulun isossa ruokasalissa ja itken lautaselle. Siinä on minulle tuntematonta pinaattivelliä, jonka lämmennyt maito hajahtaa ja saa vatsani keikahtamaan nurin. Toinen kauheus on kesäkeitto. 1960-luvun kouluruokailussa ei huomioitu mahdollisia laktoosi-intolerantikkoja tai muita ruoka-aine-allergisia mitenkään. Kouluruokailu oli loputonta puurojen, vellien ja läskisiä lihanpaloja sisältävien keittojen syöntiä. Läskit napsittiin pois ja piilotettiin. Aterian jälkeen käytiin kiittämässä opettajaa. Se tuntui jo tuolloin oudolta: eihän opettaja ollut ruoan valmistamiseen millään tavalla osallistunut!

Toki muistan myös Anna-tädin vastapaistetut riisi- ja perunapiirakat, muikku- ja lanttukukot ja vehnäset. Muistan äidin kauan uunissa muhineet uunilaatikot ja stroganoffin. Isän tukkutorilta ostaman ison kullankeltaisen kokonaisen siian ja kotona tehdyn marjamehun. Huonosyömäisenä minua toruttiin ja vedottiin Biafran nälkäänäkeviin lapsiin. Vietiin mummon puolelle syömään, koska siellä syönti onnistui jostain syystä paremmin. Erityisen hyvältä maistuivat retkieväät marja- tai sienimetsässä. Ruoan kanssa ei saanut leikkiä, ruokaa kunnioitettiin ja lautanen oli syötävä tyhjäksi. Vapaaehtoisesti tai pakolla.

Lue loppuun