Pimeys

Olin lapsena hyvin pimeänpelkoinen. Pelottavia paikkoja olivat kellari, rappukäytävä, takapiha ja erityisesti ulkohuussi. Lukuisat olivat ne kerrat, kun jouduin ruinaamaan sisarta tai ketä hyvänsä lähisukulaista ns. huussikummiksi. Helsinki oli luultavasti tuolloin nykyistä hämärämpi ja pimeitä kortteleita ja kadunkulmia oli senaikuinen Vallila täynnään. Pimeys sekä pelotti että kutsui: leikit syksyn pimeillä takapihoilla olivat paljon jännittävämpiä kuin touhuilu päivänvalossa. Myöhemmin aikuisena talvikauden pimeys alkoi ahdistaa. Eräät naispuoliset sukulaiseni ilmaisivat asian kuvaavasti: ”Puttoo otsa silmil.”

Kansanrunousarkiston kokoelmista löytyy erilaisia vertauksia pimeyden määrälle: On niin pimiä, ettei istuu nää. Pimiä kun syntisen sielu. On niin pimmee, ettei musta hevonenkaa neä hänteesä nostoo. On pimee kon pösöön pesässä, ettei huuto kuulu tai ettei näe edes piippuaan imeä. Lue loppuun

Digitaalista perinnekulttuuria Kiinassa

Vuonna 2010 Kiinan Sosiaalitieteiden Akatemia (CASS) käynnisti ohjelman, jonka tarkoituksena on luoda perusta CASS:n Etnisen Kirjallisuuden Instituutin suullisen runouden tietokanta- ja arkistotyölle sekä kehittää verkkopalveluja. Työtä on vetänyt instituutin johtaja Chao Gejin, joka on myös rutinoitunut Suomen kävijä. CASS:n ohjelma muodostaa jatkumon kehitykselle, jossa suomalaiset perinteentutkijat ovat olleet mukana jo 30 vuoden ajan. Ensimmäinen suomalais-kiinalainen folkloristinen kenttäkurssi ja tutkimusseminaari järjestettiin eteläisessä Guang Xi:n provinssissa vuonna 1986. Kiinalaisen folkloristisen tutkimuksen veteraani Jia Zhi oli aloitteentekijä ja Lauri Honko johti nelihenkistä suomalaisdelegaatiota

Kenttätöissä San Jiangissa Kiinassa v. 1986.

Kenttätöissä San Jiangissa Kiinassa v. 1986.

Lue loppuun

Naisten elämästäkin jää jälkiä!

Suurmiespainotteista historiaa on jo vuosikymmenten ajan tasapainotettu nostamalla lähteistä esiin naisia ja monia muita historian hämärään aikaisemmin jääneitä ryhmiä. Akateemisen historiantutkimuksen oikaisuliike ei hevillä näy tavallisen tiedontarvitsijan arjessa. Moni vaikkapa paikallishistoriaa, yhdistyksiä tai ammatillista järjestäytymistä tutkiva joutuu huomaamaan, että naisten toiminta jää usein pelkkien nimien ja yksittäisten faktojen varaan. Tiedon puute kertautuu: niukkoja tietoja on vaikea asettaa kontekstiinsa ja kirjoittaa osaksi historiaa.

Tämä karu havainto sai historioitsija Maritta Pohlsin ja monet muut naisjärjestöjen aktiivit perustamaan Naisten Ääni -verkkojulkaisun. Organisaattorina on Suomalainen Naisliitto ja mukana ovat mm. 57 järjestöä edustava Naisjärjestöjen Keskusliitto, NYTKIS, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Työväen arkisto. Naisten Ääni -julkaisuun voi kuka tahansa kirjoittaa pienoiselämäkerran valitsemastaan naisesta toimituskunnan laatimien ohjeiden pohjalta. Verkkoon kertyy moniääninen kokoelma, joka kertoo, mitä suomalaiset naiset ovat tehneet ja miten vaikuttaneet yhteiskunnan kehittymiseen, miten he ovat eläneet ja kuinka selviytyneet elämän haasteista.

Lue loppuun