Miten kutsua vanhaa runoa?

Erilaiset nimitykset kuvaavat ja rajaavat kohdettaan eri tavoin. Ne kantavat mukanaan pitkiäkin laahuksia ja piilomerkityksiä. Niinpä itämerensuomalaisen suullisen runon tutkijat eivät yli kahdensadan vuoden jälkeenkään ole yksimielisiä siitä, miten tutkimuskohdetta tulisi eri kielillä ja eri yhteyksissä nimittää. Kalevalamittainen runo? Regilaul? Vanha runo? Runolaulu? Perustelut eri nimitysten puolesta kätkeytyvät usein tutkimusten alaviitteisiin, sivuhuomautuksiin tai rivien väleihin.

Itse tutkimuskohde on selvä: se ilmaisumuoto, joka näillä maailmankolkilla oli käytössä laulu- ja runokielenä ennen riimillisiä säkeistölauluja ja pitkälle niiden kanssa rinnan. Se runokieli, jota Elias Lönnrot käytti Kalevalassa, ja joka kansalliseepokselta sai yhden yleisimmistä nimistään kalevalainen runous. 1900-luvun puolivälin vaiheilla nimi alkoi esiintyä ilmeisesti neutraalimmaksi tai tieteellisemmäksi koetussa muodossa kalevalamittainen runous.

Lue loppuun

Ihmeidentekijät messuamassa

Pakkaan laukkujani Frankfurtin kirjamessuille iloisen odotuksen vallassa. Tiedän, että edessä on työvuoden kiistaton kohokohta, maailman kirja-ammattilaisten kohtaaminen. Pitkään valmisteilla olleet asiat etenevät messuilla, kun tavataan sähköpostin päässä olevat kaukaiset kollegat ihan nokikkain.

Messujen aikana tehdään harvoin suuria kauppoja. Jatkuva yhteydenpito on muuttunut niin helpoksi, että jättilästiedostot lennähtelevät dropboxeihinsa kellon ja vuoden ympäri. Mutta kun hallit kuhisevat kirjannälkäisiä kustantajia, messuilla tapahtuu myös ihmeitä. Viisi vuotta sitten Otavan ansiokas foreign rights manager Eila Mellin eli Frankfurtissa hektisiä hetkiä. Hänen messupöytänsä vieressä oli jonoksi asti ulkomaisia kustantajia, jotka hokivat yhtä suomenkielistä sanaa: Tota, Tota, Tota… Ja totta tosiaan! Messujen aikana ja muutamana lähiviikkona Riikka Pulkkisen romaani Totta myytiin kymmenkuntaan maahan. Nuorta Pulkkista verrattiin Joyce Carol Oatesiin; tähti oli syttynyt.

Lue loppuun

Concordia satan – sanoja mielisairaalasta

Aleksis Kiven kerrotaan Lapinlahden sairaalassa hokeneen sanoja ”Concordia satan”. Tuleva kansalliskirjailijamme kyseenalaisti näillä sanoilla äänekkäästi kansallisen sovun ja yksimielisyyden. Latinan kieli luo ulko- tai yläpuolisen tarkkailijan vaikutelman, vähän samaan tapaan kuin finlit-osoite jo itsessään puolivahingossa monikansallistaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa.

Kiven ponsilause saattaisi kuitenkin olla varsin tuntematon, ellei se mielessämme voimakkaasti yhdistyisi lausuntapaikkaansa. Mielisairaalassa sanotut sanat ja sinne liittyvät kuvat saavat bonusjännitteen jo syntyessään, niin faktassa kuin fiktiossakin. Elokuvan harrastajille tulee mieleen ainakin Miloš Formanin Yksi lensi yli käenpesän. Vaikuttava on myös saman ohjaajan Amadeus-filmatisoinnin loppukohtaus, jossa Mozartille ikikateellinen säveltäjä Salieri antaa synninpäästön maailman kaikille keskinkertaisille, muiden hoidokkien välistä kohti kameraa talutettuna.

Lue loppuun

Arkistotutkija suurten tunteiden äärellä

Yksi antoisimmista tehtävistä työssäni arkistotutkijana on keruuaineistojen käsittely. Vaikka vielä vastaanottovaiheessa ei ole tarkoitus syventyä aineistoon, tulee kiusaukselle ja aikataululle usein annettua periksi. Tekstit vetävät puoleensa erityisesti, jos keruun aiheeksi sattuu jokin itselle läheinen aihe.

Paitsi silloin, jos aihe todellakin sattuu.

Ei ollut yllätys, että toukokuussa päättynyt Kissa, koira hevonen – eläin perheenjäsenenä -keruu saavutti suuren suosion. Eläinrakkaalle ja lemmikilliselle arkistotutkijalle oli suuri ilo osallistua keruun suunnitteluun sekä seurata sen saamaa huomiota mediassa ja vastaajien keskuudessa.

Lue loppuun