Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Kirja avoimessa tieteessä: miksi ja kenen rahoilla?

30.4.2015,
Kommentoi

SKS:ssa järjestetään 8.5.2015 seminaari Kirja avoimessa tieteessä – miksi ja kenen rahoilla? Sinne on kutsuttu puhumaan suomalaisia ja kansainvälisiä tiedepolitiikan, tieteellisen julkaisemisen ja avoimeen tieteen asiantuntijoita.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran alkuperäiseen tehtävään on kuulunut tiedon avoimuuden edistäminen. Kun Seura perustettiin, se tapahtui uudistamalla suomen kieltä, parantamalla sen asemaa ja julkaisemalla suomenkielistä kirjallisuutta. Vajaassa kahdessa sadassa vuodessa Seura on luonut ainutlaatuisen suomalaisen kulttuurin tietovarannon, jonka äärelle kaikilla on pääsy.

Lue loppuun →

Kirjailijan ääntä etsimässä

24.4.2015,
2

Miltä tuntuisi elää kolme viikkoa Suomenlinnassa? Tai kääntää täyden hiljaisuuden vallitessa, historiallisessa ympäristössä, vilkuillen välillä 1750-luvun linnoitusta ja 1800-luvun palatsia? Nyt voin vastata näihin kysymyksiin: oli ehdottomasti mahtavaa! Minut valittiin FILIn kääntäjäresidenssiin 2015. Sain asua ja työskennellä Suomenlinnassa HIAPin asunnossa kolme viikkoa (1.–22.3.).

Oma käännösprojektini residenssiaikana oli Minna Lindgrenin romaani Ehtoolehdon pakolaiset (Teos, 2014), joka on Ehtoolehto-trilogian toinen osa. Teoksen tapahtumapaikkana on Helsinki. Päähenkilöt ovat yli 90-vuotiaita naisia, jotka kiertelevät ympäri kaupunkia raitiovaunuilla, ja myös kirjailija itse on Munkkiniemestä kotoisin. Juuri näiden erityispiirteiden takia oli tärkeää, että käännöksessä on tietty ”stadilainen fiilis” ja sen saavuttamiseksi taustatyö oli olennaista.

Lue loppuun →

Mytologeja ja kateellisia kollegoja

17.4.2015,
Kommentoi

Reformaation uskonnolliset riidat tekivät uskonharjoituksen muodoista tärkeitä. Teologiset oppikiistat liikuttivat suuria väkijoukkoja painetun sanan ja lentolehtisten kautta, mutta vieläkin tärkeämpiä olivat uskonharjoituksen muodot, oikeat ja väärät rituaalit, täyden ehtoollisen jakaminen tavallisille seurakuntalaisille ja yhteinen virsilaulu, joka ei ollut kuulunut keskiaikaiseen katoliseen jumalanpalvelukseen.

Jokamiehen uskomuksista tuli tärkeitä eri tavalla kuin aiemmin. Erityistä huolta kannettiin kaikenlaisesta taikuudesta ja muista Raamatun alkutekstin tuomitsemista menoista. Suuri joukko kirkollisia rituaaleja, pyhimysten, pyhäinjäännösten ja -kuvien kunnioitus ja muita menoja tuomittiin kuvainpalvontana.

Lue loppuun →

Lajien avarat rajat

9.4.2015,
Kommentoi

Arkisto on yllätyksiä täynnä. Kuuntelin aikoinaan noin kolme vuotta täyspäiväisesti läpi kalevalamittaisen runon äänityksiä. Suurin osa nauhoista vahvisti ennakkokäsityksiäni. Nauhoilla lauloi vanhoja ihmisiä melko hiljaisilla ja rauhallisilla äänillä. Runosäkeet seurasivat toistaan hieman muuntelevan, hyvin yksinkertaisen sävelmän myötä kunnes laulu loppui kuin seinään. Runomitta oli pääosin sisäsiistiä klassista kalevalamittaa.

Sitten tuli vastaan kaikenlaisia hämmentäviä poikkeuksia. Vienankarjalaisen laulun pitäisi olla suunnilleen yksiäänistä ja aika hiljaista, mutta äkkiä joukko naisia laulaakin yhdessä vahvan jäntevästi, ja vaikka hääsävelmän muuntelu ei ole suurta, tuottaa se taidokkaita moniäänisinä soivia kohtia. Joku toinen lisää lauluunsa ylimääräisiä hehetystavuja ja joikuu kuin keväinen joutsen niin, että nauhan aikaisempi analysoija ei ole edes tunnistanut laulua kalevalamittaiseksi runoksi. Kolmannella laulajalla yksikään runosäe ei toistu samanlaisena, vaan sävelmä muuntelee loputtomasti kuin virtaava vesi.

Lue loppuun →

Taianomaisuus, väärät rituaalit ja suomalaisten epäjumalat

7.4.2015,
Kommentoi

Mikael Agricolan Daavidin psalttarin käännöksen (1551) alkupuhe on suomalaisen uskontohistorian klassikko. Se kertoo ensin proosamuodossa psalmien merkityksestä ja laulamisesta, Daavidin vaiheista ja sitten runomuotoisessa osassa Agricolan omasta tuotannosta, psalmien antamasta lohdusta ja suoranaisesta avusta vastoinkäymisissä. Agricola päättää runon luettelemalla hämäläisten ja karjalaisten epäjumalat ja kertoo pakanallisesta ja katolisesta kuvainpalvonnasta.

Teksti on oiva esimerkki kansanomaisen ja oppineiden kulttuurin risteytymisestä. Teemaa käsitellään SKS:ssa kaikille avoimessa seminaarissa suomenkielen, Agricolan ja Lönnrotin päivänä 9.4.

Lue loppuun →

Jäniksiä ja pääsiäisjäniksiä

2.4.2015,
3

Kevättalvisessa metsässä näkyy näitä runsaasti: jäniksen tutunomaisia jälkiä. Pihoilla ne johtavat usein valitettavasti omenapuille, joiden kuoria ne ovat käyneet järsimässä. ”Ilimaseksi ei sua mittää muuta ku jäneksen jälkijä” tavataan sanoa. Toisaalta: kiireistä ihmistä toppuutellaan ja väitetään, ”ettei tässä nyt jäniksen selässä olla”. Ellei kyseessä ole jänishousu, jolla on ”jäniksen passi kourassa”. Seminaarimäen mieslaulajat väittävät aika aseistariisuvasti, että ”sä oot parempi kuin sata jänistä”.

Saduissa kuninkaan vävyksi pääsyn ja kuninkaantyttären saamiseksi on yleensä useita tehtäviä, yksi tai useampia. Yhdessä satutyypissä vävykokelaan on paimennettava sataa jänistä hukkaamatta niistä yhtäkään. Grimm-veljekset käyttivät sataa jänistä sadussaan Aarnikotka. Sataa jänistä on kuulemma kuitenkin helpompi vahtia kuin naista tai pitää kahta rakastavaista erossa toisistaan.

Lue loppuun →