Vähäisiä lisiä
Ivan Reitmanin ohjaamassa elokuvassa Haamujengi (Ghostbusters, 1984) kerrotaan kolmesta tiedemiehestä, jotka potkitaan ulos New Yorkin yliopistosta. He perustavat oman yrityksen, jonka toimenkuvana on kummitusten jahtaaminen. Elokuvan muistetuin anti oli ehkä sen tunnusmusiikki:
Kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus puhuttavat. Syksyn seminaareissa ja luentosarjoissa muistutetaan erilaisten vähemmistöjen elämästä ja olemassaolosta niin historiallisesti kuin nykypäivässäkin. Kansallisarkisto ja Helsinki-Seura järjestävät syksyllä Helsingin vanhat vähemmistöt -luentosarjan. Luennot muistuttavat, että monikulttuurisuus on ollut tärkeä osa Helsinkiä jo 1800-luvun lopulla, jolloin Helsinki oli vielä pieni, mutta jo kansainvälinen kaupunki. Luentosarjan eri osissa käsittelyssä ovat Helsingin saksalaiset, venäläiset, juutalaiset, romanit ja tataarit ja viimeisellä kerralla uudet vähemmistöt.
Entä millaisia jälkiä historiallisista vähemmistöistä on jäänyt arkistoihin? Tätä kysymystä käsitellään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Svenska Litteratursällskapetin ja Kulttuuria kaikille -palvelun järjestämässä Kielivähemmistöt arkistoissa -seminaarissa Arkistojen päivänä 6.11. Arkistoaineistojen sisältöön, tallentamiseen ja käyttöön liittyy monenlaisia julkilausuttuja ja huomaamattomia ideologioita ja käytännön kysymyksiä. Seminaarissa kysymme, mitä ne eri aineistojen kohdalla ovat ja miten ne olisivat ratkaistavissa.
Arkiston palvelutiskin, oman työpisteen ja kokouspöytien muodostamasta kolmiosta ei valitettavasti enää juurikaan pääse irtautumaan kenttätöihin. Lohduttautua voi kuitenkin sillä, että kenttä kävelee itse sisään – muutenkin kuin virtuaalisena. Vaikka keruiden järjestäminen on arkista työtä, niin aloitteiden esittäjien aidolla innostuksella on taipumus tarttua. Keruiden yhdyshenkilönä olo ei oikeastaan ole hullumpaa.
Jo Reino Helismaa tiesi runoilla, että niin paljon on aihetta lauluun. Keruuvastaajille aiheita on nyt loppusyksystä tarjolla kahdeksan. Vielä ehtii kantaa kortensa kekoon aiheista lukukokemukset, sisäilmaongelma, Pohjois-Karjalan varuskunnat ja kuolema. Mutta mitkä neljä uutta ovatkaan putkahtaneet uudenkarhean kotisivun näkymään?
”Minä kun olen aina luullut, että fiktiiviset henkilöt ovat pelkkiä satuolentoja!”
Näin huudahti taannoin eräs kirjallisuuspiirini ensikertalainen. Hän oli hämmästynyt siitä, että piirissä oli keskusteltu romaanin henkilöistä kuin todellisista ihmisistä ja mietitty, miltä heistä missäkin romaanin tilanteessa tuntui.
Kommentti jäi kaikumaan mieleeni. Olin luullut, että useimmilla ihmisillä olisi sellainen perusoletus, että kaunokirjallisuus on hyvä keino oppia ymmärtämään muita ihmisiä. Ainakin omasta mielestäni ihmisiin tutustuminen on eräs kirjallisuuden lukemisen parhaista puolista. Myös kirjallisuuden historiassa fiktioon eläytyminen on ollut ajoittain kiivaankin keskustelun aihe – sitä on pidetty jopa vaarallisena.
Tänä syksynä tulee 150 vuotta siitä, kun Aleksis Kiven esikoisteos Kullervo ilmestyi. Ihan tarkkaa ilmestymispäivämäärä ei ole tiedossa, mutta syyskuussa 1864 teos kauppoihin tuli. Kullervo ilmestyi SKS:n Näytelmistö-sarjan kolmannessa osassa yhdessä Shakespearen Macbethin, Lessingin Minna von Barnhelmin ja 1400-luvun ranskalaisen farssin Pietar Patelinin kanssa. Kullervo oli ensimmäinen SKS:n julkaisema alun perin suomeksi kirjoitettu näytelmä.
Kivi oli jo neljä vuotta aiemmin voittanut Kullervon käsikirjoituksella SKS:n näytelmäkirjallisuuspalkinnon (150 hopearuplaa). Palkintolautakunta oli kuitenkin esittänyt monenlaisia parannusehdotuksia, joita Kivi pääasiassa noudattikin. SKS:n pöytäkirjoista käy ilmi, että sittemmin kadonnut käsikirjoitus oli ainakin osittain kirjoitettu runomittaan, jonka onnistuneisuutta arvioijat eivät kehuneet. Niinpä julkaistusta teoksesta runomuotoinen teksti puuttuu lähes kokonaan. Samoin Kivi muutti teoksensa alkua, koska arvioijat olivat arvostelleet Kullervon lapsuuden ja edellisen polven sukuriidan näytöksen laajuista kuvausta epäsuhtaiseksi tragedian rakenteelle. Kivi muuttikin nämä Kullervon aikuisiällä kerrotuiksi muisteluiksi.