Kirjoitin viimeksi mahdollisuuksista yhdistää suurelle yleisölle suunnatut tietokirjat ja tutkijayhteisölle suunnatut tiedekirjat. Esimerkkejä tällaisista yhdistelmistä löytyy kosolti. Kirjahyllystäni osuu heti silmiin muun muassa sellainen kiinnostava, kattava ja helppolukuinen teos kuin Itämerensuomalaisten mytologia, professori Anna-Leena Siikalan tutkijanuran tulokset yksiin kansiin kokoava suurteos.

Toinen hyvä esimerkki yleistajuisesta tiedekirjasta on Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet. Tieto-Finlandialla viime vuonna palkittu teos käsittelee talvi- ja jatkosodan sotilaiden psyykkisiä häiriöitä. Teos täyttää monta keskeistä sekä tieto- että tiedekirjallisuuden tunnusmerkkiä. Näiden piirteiden tarkasteleminen havainnollistakoon tiede- ja tietokirjojen eroa laajemminkin.

Lue loppuun →

Väitin taannoin tässä blogissa, että tiedekirja ja tietokirja ovat aivan eri kirjallisuuden lajit, joilla on eri yleisöt ja jotka siksi tulee kirjoittaa eri lähtökohdista. On silti selvää, että joskus näiden yhdistäminen on mahdollista ja toivottavaa. Keskustelussa aiheen tiimoilta on aiheellisesti todettu, että Suomen kaltaisella pienellä kielialueella ei ole varaa julkaista jokaisesta aiheesta sekä tieteellistä että yleistajuista teosta.

Eräänlaista käytännön kompromissia tiede- ja tietokirjan välillä ehdottaa esimerkiksi Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimessa (1/2014). Hänen mukaansa ”ihanteellisinta olisi, jos sama kirja voisi palvella niin tutkijoita, opiskelijoita kuin laajempaakin yleisöä eli maksimoida yleisönsä. Joskus tällaisen laajan yleisön tavoittaminen voi olla välttämätöntä kirjan kannattavuudelle”.

Lue loppuun →