Vähäisiä lisiä
Tuiman talven taucomast / Cans Heran cuolluist nousemast / Iloo cax ilmestyi : Sitt cuin kevä penseistyi / Kylmettyned lämbyisit / Kedhod cans caick cucoistuit / Cuivettuned vircoisit . (Vanhain Suomen maan Pijspain, ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud)
Hengähdys-, kahvi-, lounas-, neuvottelu-, ottelu-, tuli- ja tupakkatauko. Nykysuomen sanakirjan mukaan tauko on lyhyehkö aika, jolloin toiminta on pysähdyksissä.
Niskanuoran veto. Samuli Paulaharjun vuonna 1928 Perhossa kuvaamia kesäpyhien huvituksia. (SKS, kansanrunousarkisto)
Top 5 -äänestykset ja koosteet ovat rasittavan suosittuja etenkin urheilun ja populaarikulttuurin aloilla. Mutta voisihan samalla tekniikalla kokeeksi nimetä vaikuttavia juhannuksen kertomuksia, kirjoista tai arkiston aineistoista luettuja. Sellaisia, joiden ytimen arvelee muistavansa lunttaamatta.
5. Ihmiset suviyössä, Frans Emil Sillanpää. Tarina, jonka teksti- ja elokuvaversiot sulautuvat maalaukselliseksi mielikuvaksi. Nuoret rakastavat, yksi mies jahtaa karannutta hevostaan. Ei siinä tarkkaan ottaen taida olla kyse juhannusyöstäkään. Joka tapauksessa Sillanpää muotoilee alussa mukavasti, ettei yötä oikeastaan olekaan, vaan viipyessään himmenevä ehtoo. (Otava 1934)
Mikä saa ylipainoisen hyvästä ruuasta ja viinistä pitävän liikuntaa vieroksuvan keski-ikäisen rämpimään läähättäen ylärinteeseen paahtavassa auringossa? Odottaako perillä hyvin katettu pöytä? Vai löytyykö sieltä vastaus elämän tarkoitukseen? Keski-ikäinen kapuaja ei ajattele kumpaakaan. Jalat ulvovat kivusta ja suolainen hiki kirvelee silmiä.
On pysähdyttävä, jotta hengitys tasaantuisi. Alapuolella avautuu vehreä laakso. Kylä, josta matka on alkanut, näkyy muutama sata metriä alempana. Maisema on kaunis. Kapuaja tähyää yläpuolelleen. Rinne jatkuu vehreänä. Polun voi vain aavistaa vyötärönmittaisten saniaisten välissä. Pian alkaa metsä. Kauemmas ei näykään. Pilvet roikkuvat metsän päällä ja sulkevat laakson kantensa alle. Huikeat maisemat, vuorenhuiput toisensa jälkeen, ovat jossakin niiden takana.
Kansanrunousarkiston aineistoluettelossa seisoo tällainenkin:
PYP – Rahaan liittyviä sananparsia ja kaskuja 1962. Laajuus 200 000 yksikköä. Järjestäjät SKS ja Pohjoismaiden Yhdyspankki. Sijoitettu laatikoihin ja arkistokuoriin.
Voiko menneisyydestä oppia? Näyttää siltä, että toistamme sujuvasti aiempia virheitämme.
Ennen modernin maailmanjärjestyksen esiinmurtautumista länsimaisen perinteen piirissä ajateltiin, että inhimillisen todellisuuden keskeisimmät piirteet ovat muuttumattomia tai ainakin ne olennaisin osin toistuvat samankaltaisina. Valtakunnat nousevat ja tuhoutuvat, sotapäälliköt ja hallitsijat toimivat suunnilleen samoilla ehdoilla, eikä auringon alla ole mitään uutta. Yksittäisen ihmisen elämä toisti samaa sykliä. Jos imeväis- ja lapsikuolleisuus ei ihmisen alkua niittänyt, hänen elinkaarensa kuviteltiin seuraavan syntyperän määräämän säätyaseman mukaista uraa.
Tänään ruotsalaisessa päiväkodissa askarrellaan. Lapset saavat eteensä pahvista leikatun pizzaviipaleen, jonka jokainen saa koristella mieleisillään täytteillä. Tämän jälkeen palaan kiinnitetään kuminauha ja se asetetaan hatuksi päähän, kärki eteenpäin. Lapset pyydetään tiiviiseen piiriin huoneen keskelle, jokainen ottaa vierustovereitaan kädestä kiinni. Kun lastentarhanopettaja antaa merkin, kaikki lapset kumartavat eteenpäin. Ja hoppsan: paloista muodostuu kokonainen pizza!
Tästä on kyse pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, totesi Yhdysvalloissa asuva Ruotsin kunniakonsuli Barbro Osher toukokuun alussa San Franciscossa pitämässään luennossa. Pohjoismaissa jokainen kansalainen on pala kakkua.