Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2013

Työmies Itkosen strategia

30.4.2013,
Kommentoi

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinteenkeruuta ajatellessa mieleen tulee heti arjesta kadonneen kansanperinteen pelastusoperaatio. Menneen maailman dokumenteissa arkiston hyllyille on kuitenkin päätynyt myös tulevaisuuksia – menneitä tulevaisuuksia.

Työmies Vilho Itkonen keräsi taikoja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran stipendiaattina Saarijärvellä vuonna 1907. Elettiin jännittäviä aikoja. Maassa oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Poliittisesti aktiivinen Itkonen oli palavasieluinen sosialisti mutta myös teosofi – Matti Kurikan leiriä. Ja huonostihan niissä vaaleissa kävi. Kurikkalaiset kärsivät tappion niin sosialistien sisäisissä taistoissa kuin koko poliittisella kentällä.

Lue loppuun →

Silminnäkijän paluu: Ihmistieteiden lyhyt historia

26.4.2013,
Kommentoi

Kenen elämä ja kenen kokemus on merkittävää? Kenen käsitys tapahtuneesta taltioidaan ja missä muodossa?

Vanhassa maailmassa ennen nykyisiä yhteiskunnallisia, taloudellisia, kommunikatiivisia ja tieteellisiä järjestyksiä ja järjestelmiä historia ymmärrettiin yhdeksi kertomisen lajiksi, jonka usein toistettu määritelmä oli silminnäkijän tosi kertomus. Kyse ei siis ollut oppialasta, joka kehkeytyi 1700-luvulta lähtien, kun nykyinen tieteenalojen järjestelmä rakentui tiedeakatemioissa ja yliopistoissa.

Lue loppuun →

Seksuaalivähemmistöjen historiaa

23.4.2013,
Kommentoi

Akatemiatutkija Tuula Juvonen kertoo Vauhtipyörässä, Työväenmuseo Werstaan asiakaslehdessä (2013), kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historian tallentaminen käynnistyi. Werstas on vuodesta 2002 kerännyt LHBT-ihmisten elämästä kertovaa aineistoa. Ensi kesänä kokoelmista järjestetään Hilpeys ja ennakkoluulo -näyttely. Werstas tekee tärkeää työtä, Juvonen muistuttaa, ensimmäisenä suomalaisena museona tällä saralla.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa on talletettu aikaisemminkin. Siinä missä Werstas on 2000-luvulla kutsunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä luovuttamaan elämästään kertovaa aineistoa, edellisellä vuosisadalla muistiaineistojen reitti arkistoihin oli toisenlainen. Olennaista oli silloinkin vähemmistöihin kuuluneiden oma aktiivisuus kerätä ja tallettaa arkistoaineistojaan.

Lue loppuun →

Vaikea asiakas puolustautuu

19.4.2013,
Kommentoi

Olen vaikea asiakas. Tiedostan tämän raskaasti joka kerta kun astun Kansanrunousarkiston ovesta sisään. Palvelu on aina ystävällistä ja asiantuntevaa, ja olen siitä yksinomaan kiitollinen. Kyse ei olekaan siitä. Vaan siitä, että kysymykseni ovat sellaisia, joihin arkistojärjestelmää ei ole tarkoitettu vastaamaan. Auta ja opasta siinä sitten.

Olen nimittäin kiinnostunut arkiston roskakoreista. Minua kiinnostaa arkistoon lähetettyjen aineistojen alussa olevat saatesanat ja arkistossa papereihin tehdyt reunahuomautukset, alleviivaukset ja huutomerkit. Kaikki sellainen, jolla ei ole arkistotunnusta. Sellainen, mitä ei löydy luetteloista.

Lue loppuun →

Vääpeli vai mööpeli

16.4.2013,
Kommentoi

Vierailin ensimmäistä kertaa SKS:n päärakennuksessa alkuvuodesta 1982 folkloristiikan demonstraatiokurssin oppilaana. Julkisivu oli tiilistä ja talo autonomian ajalta kuten juuri taakse jäänyt Lappeenrannan kasarmikin, ja täälläkin näkyi olevan armeijatyyliin päivystäjä sekä luukulla että sisätiloissa. Arvelin, että näiden seinien sisällä ollaan jotenkin suomalaisen kulttuurin etuvartiossa ellei suorastaan päämajassa, aselajit ja arvomerkit tosin olivat vieraita. Mutta väliäkö sillä: itseään kunnioittavan opiskelijan kuului kestää näin kuivaa ympäristöä vain lyhyen ekskursion verran.

Aika lähti vierimään, talo seisoi paikallaan. Ehkä kävisin sentään asiakkaana, ja lainaisin äänityslaitteita. Ja tekisin parit pätkätyöt valmistumisen kynnyksellä. Ehkä jonkin aikaa tilapäistyöntekijänä ja kirjantekijänä, tovi tutkijan sijaisena. Kunnes nelikymppisenä eteen tuotiin vakituinen työsopimus ja mieleen iski: tässäkö elämä oli?

Lue loppuun →

Katri Kivilaakso, varhainen feministi

12.4.2013,
9

Kansanperinteen kerääjä Ahti Rytkösellä oli kesämökki Isojärven Luutsaaressa, entisellä Längelmäen kunnan alueella. ”Vie kuin kana poikiaan”, kommentoi pirtin lasista vahdannut isomummoni, kun Rytkösen puoliso tuli pihaan kolmen lapsensa kanssa. Näin siis suvun perimätiedon mukaan: kuvatun vierailun on täytynyt tapahtua joskus 1940-luvulla, kun Rytkösen lapset ovat olleet pieniä.

Mutta tallensipa Rytkönenkin tuokiokuvia meidän mökistä, äänityslaitteen kanssa. Vuonna 1967 Rytkönen haastatteli Ouninniemen joka mökistä jotakuta, myös isoisovanhempiani Katri ja Vihtori Kivilaaksoa. Äänitteiden olemassaolo muistettiin tai tuli puheeksi vasta tällä vuosituhannella.

Lue loppuun →

Jalopeura, yksisarvinen ja avara luonto

9.4.2013,
Kommentoi

Wapadha minua Jalopeuran Suusta / ia pääste minua nijste Yxisaruillisist. (Ps. 22:22)

Muutama vuosi sitten Kaisa Häkkinen kirjoitti Tieteessä tapahtuu -lehdessä (2007) sanasta ’jalopeura’. Hänen mukaansa sana on esiintynyt suomen kielessä jo ennen Mikael Agricolaa tarkoittaen yhtäältä leijonaa ja toisaalta leijonan tähtikuviota. Häkkinen arvelee, että leijonan tähdistönä tunnettu taivaanmerkki olisi keskiajalla nimetty jalopeuraksi.

Lue loppuun →

Mitä sinä syöt 12.4.2013?

5.4.2013,
4

Vuosikymmenten takaisissa futuristisissa visioissa kolmannen vuosituhannen ihmisten uskottiin syövän ainoastaan pillereitä, jotka sisälsivät kaikki tarvittavat ravintoaineet. Aikaa ja vaivaa säästävää ja kuljetustehokasta – siis kaikin puolin kätevää! Mutta toisin kävi.

Ruokaa edelleen viljellään, kuljetetaan, ostetaan, kokataan ja syödään, mutta lisäksi siitä puhutaan, kenties enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. MasterChef-finaali, painivalmentajan nälkälakko, karppauksen terveysvaikutukset, shokkiluvut ruokahävikistä, kaupunkeihin kaavaillut kattoviljelmät, parsasesonki, kekrimenu… Ruoka on ajankohtaista joka päivä, tavalla tai toisella.

Lue loppuun →

Kadonneet tiedostot, kansakunnan muisti

2.4.2013,
Kommentoi

Kukapa ei olisi tätä kokenut: Joskus muutaman hetken, joskus päivän tai pahimmillaan kuukausien aherrus katoaa jonnekin bittiavaruuteen.

Ihminen on kantanut huolta muiston tallettamisesta ja hävittämisestä niin kauan kuin välineitä siihen on ollut. Yleensä tallettaminen ja hävittäminen on ollut verrannollisesti yhtä vaikeaa. Kun muistamiseen on tarvittu talttoja, sopivaa kiviainesta ja kirjoittamiseen erikoistunut ihmisryhmä, on muistoja hakattu kiveen harkiten ja valikoiden. Vaikka joskus joku aikalainen on voinut nakuttaa sekaan päiväkohtaisen huomion, vitsin tai solvauksen, suurin osa kiveen hakatusta tiedosta oli varmaksi ja arvokkaaksi tarkoitettua. Vastaavasti hävittämisessä oli nähtävä vaivaa: nimien ja kuvien pois nakuttaminen oli melkein yhtä työlästä.

Lue loppuun →